Kategoria : Aktiviteetit

Tallinnan Radisson Blu Olumpia Hotellin Saunaosasto 1

Radisson Blu Olümpia Hotellin Tilaussaunat

Radisson Blu Olümpia Hotellin 26. kerroksesta löytyy kaksi kappaletta tilaussanoja, joista aukeavat upeat näkymät kohti Tallinnan ydinkeskustaa ja vanhaakaupunkia. Maisemia pääsee ihailemaan niin saunan peseytymistiloissa kuin myös uima-altaan puolella. Mitään luksusta tuo tilaussauna ei välttämättä tarjoa, sillä edellisestä remontista on selvästi…

0 Kommenttia / 01/06/2016

Tallinnan Kino Kosmos (2)

Kino Kosmos

Tallinnan legendaarinen elokuvateatteri Kino Kosmos on tarjonnut tallinnalaisille elokuvaelämyksiä jo yli puolivuosisadan ajan ja vuonna 2014 valmistuneen remontin jälkeen siitä tuli koko Baltian maiden edistyksellisimmällä tekniikalla varustettu leffateatteri. Kosmoksen isosta salista löytyy IMAX tekniikkaa, joka todella tuo leffanautintoon ihan uusia ulottuvuuksia….

0 Kommenttia / 14/03/2016

Tallinnan Energiakeskus (11)

Energiakeskus

Tallinnan Energiakeskus oli aiemmin yksi kaupungin surullisimmista museoista, jossa ei oikeastaan ollut mitään mielenkiintoista. Kävimme kerran ovella toteamassa ettei tätä voi suositella kenellekään. Nyt tuo vanha, pimeä ja tunkkainen näyttelytila on muisto vain, sillä kesäkuussa 2014 Energian Oivalluskeskus avasi uudet…

1 Kommentoi / 27/02/2016

Tallinnan-Vanhankaupungin-Luistelukentta-1024x683

Vanhankaupungin Luistelukenttä

Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä on jälleen avoinna yleisölle, joten jos Tallinnan reissulla sattuu iskemään hinku päästä vetelemään hokkareilla tai piruetteja tekemään, niin suunnaksi kannattaa ottaa Nigulisten kirkon välittömässä läheisyydessä sijaitseva Uisuplats. Tunnin luistelu maksaa 4-15-vuotiaille 3 euroa, aikuisille 5 euroa, opiskelijoille 4 euroa…

0 Kommenttia / 01/01/2016

Dinner in the Sky Tallinna (2)

Dinner in the Sky Tallinnassa

Dinner in the Sky on kestinnyt ruokailijoita Tallinnan yläilmoissa vuodesta 2011 saakka, joten päätimme että myös meidän on korkea aika käydä katsastamassa mistä tässä maailmalla ilmiöksi nousseessa jutussa on kysymys. Hommasimme pari kappaletta lippuja kesän 2015 viimeiselle illalliselle, jolloin kokkina 50 metrin…

0 Kommenttia / 14/09/2015