Pääsiäinen alkaa pikku hiljaa lähestymään, ja moni pääsiäisreissua Tallinnaan suunnitteleva varmasti miettii, että mitenkäs se pääsiäinen Tallinnassa taas vaikuttikaan kauppojen, ravintoloiden, museoiden ym. aukioloaikoihin. Ohessa vastauksia näihin polttaviin kysymyksiin.
Kauppojen ja ostoskeskuksien aukioloaikoihin tuo pääsiäinen ei juurikaan vaikuta. Jotkut pienemmät kaupat saattavat olla kiinni, mutta kaikki isommat paikat kuten Ülemiste KeskusKristiine Keskus, ja Rocca Al Mare ovat normaalisti avoinna Sen sijaan osa museoista kuten mm. Viron Taidemuseo ja Kadriorgin Palatsi ovat perjantaina 29. maaliskuusta suljettuna, ja Tallinnan Kaupunginmuseo on suljettuna niin perjantaina 29. päivä kuin myös sunnuntaina 31. päivä. Tänä vuonna pitkäperjantai osuu maaliskuun 29. päivälle ja  sunnuntai 31. maaliskuuta on pääsiäispäivä. Kattavan listan muiden suurimpien nähtävyyksien aukioloajoista löydätte Tallinnan matkailuneuvonnan nettisivuilta.
Jos haluatte tuolle viikonlopulle pääsiäisaiheista ohjelmaa, niin suunnaksi kannattaa ottaa Rocca Al Maressa sijaitseva Viron Ulkoilmamuseo. Täällä pääsee näkemään miten perinteistä Virolaista pääsiäistä on entisiaikoina vietetty ja luvassa on myös muun muassa pääsiäismunien maalausta, pääsiäisherkkuja sekä muuta mukavaa. Lisätietoa löydätte Viron Ulkoilmamuseon nettisivuilta.
Salt Restoran (avoinna Pe 29.03., La 30.03 ja Ma 01.04.)

Varaa Pöytä
– TableOnline 🇫🇮 

La Prima Pizza Vanalinn (avoinna Pe 29.03., La 30.03., Su 31.03. ja Ma 01.04.)
Pomo Restorante (avoinna Pe 29.03., La 30.03., Su 31.03. ja Ma 01.04.)
Taqueria (avoinna Pe 29.03., La 30.03., Su 31.03. ja Ma 01.04.)

Varaa Pöytä
– TableOnline 🇫🇮 

19 KOMMENTIT

  1. Meillä on Pääsiäisenä koira mukana Tallinnassa.
    Mistä löydämme Pääsiäisenä eläinlääkärin joka valmistaa koiran paluumatkalle Suomeen.
    Osoite ?

    • Moikka,

      suurin osa kampaamoista on varmaankin avoinna, mutta jos mielessä on joku tietty paikka, niin aukioloajoista kannattaa kysyä suoraan sieltä. 🙂

  2. Hei!

    Astuiko alkoholin myynnin rajoitukset voimaan? Eli ovatko Tallinnan alkot sunnuntaina ja maanantaina kiinni vai auki?

  3. Hei!
    Onko tietoa vaikuttaako 3.4 pitkäperjantai Rotermannin vaatekauppojen (Bershka, Pull&Bear ym.) aukioloaikoihin?

    • Terve,
      Ihan 100% varmaa tietoa näistä kyseisistä kaupoista ei ole. Saattaa olla etteivät ole avoinna ihan normaalien aukioloaikojen mukaan, mutta tuskinpa Bershka ja Pull&Bear kokonaan ovat kiinni.

  4. Lääkäriin Tallinnassa Pääsiäisenä !? Onko tietoa mitkä lääkäri keskukset ovat avoinna 3.4 -5-4.2015 ?

  5. Tallinnassa kannattaa kuulemma käydä suomen kieltä osaavilla klinikoilla.

    Kliinik 32 on hyvä esimerkki sellaisesta. Sataman lähellä on paljon hammaslääkäreitä, jotka haluavat palvella suomalaisia asiakkaita. Muun muassa suomalaisen Ilkka Kaartisen vastaanotto löytyy satamasta.

    Googlatessani “hammaslääkäri ilkka kaartinen tallinna”, löysin tällaisen sivuston: http://www.tohtorille.fi/hammaslaakari/tallinna/. Tuolla on esillä hammaslääkäreitä, jotka ilmeisesti haluavat palvella suomalaisia. Heille voi ehdottaa aikaa ja toimenpidettä yhteydenottolomakkeella suomeksi.

  6. Hei tietäisitkö jotain hammasklinikoita/hammaslääkäreitä jonne kannattaisi mennä Talliinassa? Olen suunnitellut jos valkaisisin hampaani Virossa. Ps. Huikea blogi sinulla, on ollut paljon apua Talliinan vierailuilla aina :–)

    • Terve,
      Itselläni ei ole koskaan ollut Tallinnassa tarvetta käydä hammaslääkärissä, sillä olen aina hoitanut sen puolen Suomessa. Kysäisin tuossa yhdeltä ystävältäni, joka on käynyt hoidattmassa hampaitaan Tallinnassa lukemattomia kertoja ja hän suositteli SEB:n pääkonttorissa toimivaa hammaslääkäriä. Kyseisen paikan nimi on Dr. P. Aru Hambaravi. Toinen erittäin hyvä paikka on Hambaravi Kliinik 32. Toivottavasti noista on apua. 🙂

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän