Rakveren Linnoitus (5)

Rakveren Linnoitus

0 Kommenttia / 19/01/2017

Rakveren linnoituksen rauniot ovat varmasti kaupungin suurin nähtävyys ja rauniot ovatkin ihan käymisenarvoinen paikka. Linnoituksessa viihtyy koko perhe, sillä kaikille löytyy varmasti jotain mielenkiintoista tekemistä. Paikassa voi muun muassa ihastella sisäpihalta löytyviä eläimiä (lampaita, hevosia ja vuohia) tai vaikkapa pelata linnoituksen historiaan liittyvää tietovisaa. Tuolta löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista tutkittavaa, mutta linnoituksen kidutuskammio saattaa olla perheen pienimmille vähän turhan hurja paikka. Jos nälkä pääsee yllättämään tai muuten vaan haluaa ottaa pienen hengähdystauon linnoituksen kiertämisestä, niin sisäpihalta löytyy baari/ravintola, jonka terassilta aukeaa upeat näkymät. Linnoitus onkin parhaimmillaan keväällä/kesällä, sillä talvella monet paikat ovat suljettuna ja linnoituksen pihalla olevat aktiviteetit pois käytöstä.
Rakveren Linnoitus (1)

Ihan kiva tuolla on talvellakin käydä, mutta silloin tuolla joutuu tyytymään hieman rajallisempaan kierrokseen. Linnoituksen muurilta aukeaa muuten hyvät näkymät Rakvereen, joten jos haluatte ottaa kuvia kaupungista tai muuten vaan käydä ihailemassa näkymää, niin kannattaa kiivetä koko matka ylös asti. Mäen päälle rakennetun Rakveren linnoituksen historia on lyhykäisyydessään seuraava: kukoistuksen aika alkoi 1300-luvun puolivälin tienoilta ja päättyi 1600-luvun alkuun, jolloin puolalaiset vetäytyessään tuhosivat linnan.

Rakveren Linnoitus (2)

Rakveren Linnoitus (3)

Linnan edustalla seisova Tauno Kangron ’Tarvas’-patsas on Baltian suurin eläinaiheinen patsas

Toukokuun alusta elokuun loppuun linnoitus on avoinna viikon jokaisena päivänä kello 10-19. Vielä syyskuussakin tuonne pääsee vierailemaan joka päivä klo. 10-18 ja lokakuussa keskiviikosta sunnuntaihin kello 10-16. Talvikaudella eli marraskuun alusta maaliskuun alkuun Rakveren linnoitus on avoinna ainoastaan ryhmille, jotka tulee varata etukäteen. Maalis-huhtikuussa linnoitus on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 10-16. Aikuisten lippu maksaa 9 euroa, opiskelijoiden 7 euroa ja perhelippu linnoitukseen irtoaa 18 eurolla. Jos haluatte lukea lisää paikan historiasta tai suunnittelette vierailua, niin lisätietoa löytyy  linnoituksen nettisivuilta.

Rakveren Linnoitus (4)
Rakveren Linnoituksen sijainti Viron kartalla:

Kommenttisi

Sähköpostiosoite (ei julkaista)