Leib on sulkenut ovensa ja paikassa toimii nykyään uusi ravintola Lee Restoran.


Leib nousi Tallinnan Ravintolalistamme terävimpään kärkeen jo 2014, joten meidän kirjoissa se on kuulunut Tallinnan parhaisiin ravintoloihin vuosikaudet. Aidoksi huolenaiheeksi tämän Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsevan ravintolan kanssa onkin muodostunut se, että mitä jos jollain kertaa ravintola ei enää olekaan niin hyvä. Tähän mennessä tämä huoli on kuitenkin aina ollut turha, sillä vaikka täällä on tullut vuosien varrella käytyä varmasti pitkälti toistakymmentä kertaa, niin edelleenkään Leib ei ole koskaan pettänyt odotuksia. 🙂

Nelisen vuotta sitten ravintola Leibin pääsali remontoitiin kokonaan, mutta paikassa onnistuttiin hyvin säilyttämään sama rento ja viihtyisä fiilis kuin aina ennenkin. Ravintolasta saa edelleen Tallinnan parasta ja asiantuntevinta palvelua (tähän mielipiteeseen on muuten matkan varrella yhtynyt yllättävän monen muunkin ravintolan henkilökunta 😀 ) sekä erinomaista ruokaa. Leibin ruokafilosofia ei viimeisien vuosien aikana ole kamalasti muuttunut mihinkään (ja toisaalta miksi pitäisikään), sillä paikka panostaa edelleen vahvasti lähiruokaan, virolaisiin raaka-aineisiin ja eri satokausien tarjoamiin tuotteisiin. Ruoka on aina maittavaa ja uusia mielenkiintoisia makuja löytyy oikeastaan joka kerta.

Jos joku tässä kohtaa miettii, että onko tämä maksettu mainos, niin vastauksemme on EI, sillä ne eivät kuulu tapoihimme. Yritämme tässä hieman hillitä superlatiivien käyttöä, mutta meidän oman kokemuksemme mukaan ravintola Leib tarjoaa yhden Tallinnan parhaista lounas- ja illalliskokemuksista. Se ei ole kaupungin hienoin fine dining ravintola eikä se  tarjoa kaupungin upeinta miljöötä, mutta kokonaisuus vaan on ihan todella kunnossa. Ravintolasta löytyy myös Tallinnan vanhankaupungin paras kesäterassi, joka tuntuu edelleen olevan yksi vanhankaupungin piilotetuista helmistä. Tämä terassi kun ei näy oikein millään tavalla kadulle päin. 🙂

Leibiä on tullut suositeltua myös meidän omille ystävillemme varmaan enemmän kuin mitään muuta Tallinnan ravintolaa. Viihtyisän ympäristön, herkullisen ruoan ja asiantuntevan palvelun lisäksi paikasta löytyy kenties kaupungin kattavin viinivalikoima sekä hyvä olutvalikoima. Tämä selittyy pitkälti jo sillä, että toinen ravintolan omistajista on Kristjan Peäske, joka on Viron tunnetuin sommelier ja hän on myös useampaan otteeseen voittanut Baltian maiden parhaan sommelierin palkinnon.

Jälkiruoan kanssa kannattaa muuten kokeilla ravintola Leibin kotitekoisia snapseja. Muutama vuosi sitten näitä snapseja alettiin tekemään Säde-brändin alla myös yleiseen myyntiin, joten nykyään näitä löytyy myös kaupoista. Toinen hyvin toimivaksi huomattu vaihtoehto jälkkärien seuraksi on italialaisen Ben Ryen Zibibbo-rypäleistä valmistettu viini. Mikäli haluatte ottaa ruoan kanssa jotain alkoholitonta, niin tällöin suosittelemme kokeilemaan Mjuk kombutsaa, joka on Leibin pääkokin puolison luomus. Näihin saatatte törmätä myös muissa Tallinnan ravintoloissa, sillä yhä useampi paikka on ottanut Mjukin tuotteet valikoimiinsa. Ja miksipä ei olisi, sillä ne ovat kerrassaan erinomaisia!

Alkupalat ravintolassa maksavat 9.50-12€, keitot 7€, pääruoat 15-21€ ja jälkiruoat 6.50€. Leib on avoinna maanantaista sunnuntaihin kello 12.00-23.00. Pöytävarauksen tekeminen on aina suositeltavaa, sillä varsinkaan illallisaikaan vapaita pöytiä ei yleensä ole. Lisätietoa ravintolasta ja menusta löydätte Leibin nettisivuilta ja pöytävarauksen voitte halutessanne tehdä suoraan alla olevasta painikkeesta. Jos Leib on jo ennestään tuttu paikka ja haluaisitte kokeilla jotain uutta, niin voimme lämpimästi suositella Noblessnerin alueella sijaitsevaa Lore Bistroa, jonka takana häärivät Leibin omistajat.

Lue lisää: Tallinnan Ravintolat

5 KOMMENTIT

  1. Pikavisiitillä vaimon kanssa kahden Tallinnassa ja suosituksen mukaisesti suunnattiin kokeilemaan ravintolaa. Ulkokuori tässä tapauksessa ei kerro todellakaan koko totuutta. Sisälle tulemisen jälkeen aukeaa varsin miellyttävä ja kotoisa sisäpiha, joka houkuttelee vieraat viihtymään. Koska ilta oli jo pitkällä ja keittiö sulkeutumassa, jouduimme jättämään alkuruuat väliin ja valitsemaan pelkät pääruoat. Pöytään valikoituivat pihvi sekä viiriäinen sekä lasiin Riesling. Molemmat olivat erittäin tyytyväisiä annoksiinsa ja erityisesti kastikkeet saavat mairittelevat arvosanat. Jälkiruokana raparperi kompotti ja talon juustot, joiden kera talon omat raparperi ja pihlajanmarja liköörit. Jälkiruoat eivät tällä kertaa saa erikoismainintoja, sillä pääruokien taso jätti ne varjoonsa. Paikka johon varmasti eksytään myös tulevaisuudessa. Kokonaisuuden hinta 82,50, joka omasta mielestä oli käypä hinta hyvästä ruuasta ja miellyttävästä palvelusta.

    • Tämmöisiä kommentteja lukee aina tosi mielellään! Kiva kuulla, että suositus osui nappiin! 🙂

      Terkuin,
      Tuomas

  2. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Olimme viime kesänä kolme kertaa ja aiomme mennä myös tänä kesänä. Ihana paikka, varsinkin puutarha ja terassi. Hyvää ruokaa ja hyvät viinit sekä ystävällinen palvelu. Suosittelen.
    Toinen todella positiivinen ravintola, jossa kävimme huhtikuussa(2014) on Luskikas, Aia 7. Hinta-laatusuhde on tosi hyvä. Hyviä viinejä edullisesti. Suositten kokeilemaan.

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän