“Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa Goes Extreme – Powered by Tallink”-juttusarja esittelee kuusi Virosta löytyvää extreme-aktiviteettia, ja neljännessä jutussa lähdetään laitesukeltamaan vanhaan avolouhokseen. Tällä kertaa ollaan Rummu Karjäärillä, joka sijaitsee noin 45 kilometriä Tallinnasta Haapsalun suuntaan. Neuvostoaikana tuolla paikalla sijaitsi avolouhos, jonka pääasiallinen työvoima saatiin vieressä sijainneesta Rummun vankilasta. Neuvostoliiton kaatumisen myötä työt louhoksella loppuivat ja samalla myös pohjavettä pumpanneet pumput seisahtuivat, jonka seurauksena vesi hautasi nopeasti alleen paikalla sijainneiden rakennusten lisäksi myös louhokseen jääneet tavarat ja työkoneet.

Rummu Sukellus 1203

Rummusta on  muodostunut kasvavassa määrin suosittu sukellus- ja vapaa-ajanviettopaikka, jossa voi laitesukelluksen lisäksi muun muassa SUP-lautailla, snorklata ja meloa. Minulla oli jo pidemmän aikaa ollut unelmana päästä sukeltamaan tähän vanhaan avolouhokseen, joten ennen sukellusta ilmassa oli sekoitus innostusta ja jännitystä. Sukellusreissu alkoi Rummu Karjäärin pohjoisrannalla sijaitsevasta Paekalda Puhkekeskuksesta, joka tarjosi melkoisen yllätyksen, sillä paikka suorastaan kuhisi elämää. Melkein kaikki lomakeskuksen mökit olivat täynnä ihmisiä, pihalla pelattiin muun muassa frisbee-golfia ja ympäri tonttia rakennettiin uutta. Tuloillaan oli muun muassa kelluvia pikkumökkeröitä, vesiurheilupaikkoja ja paljon muuta.

Jotenkin sitä ei ollut yhtään osannut varautua siihen, että Rummusta löytyisi täyden palvelun lomakylä, jossa riittää tekemistä useammaksikin päiväksi. Pääsimme myös vierailemaan yhdessä mökissä ja sieltä löytyi oikeastaan kaikki mitä onnistuneeseen mökkilomaan tarvitaan: täysvarusteltu keittiö, takka, yöpymistilaa kahdessa tasossa sekä tietenkin oma sauna. 🙂 Ohessa kuvia Paekalda Puhkekeskuksesta, ja lisätietoa erilaisista aktiviteeteista sekä majoitusmahdollisuuksista löydätte täältä.

Sitten itse asiaan eli sukellukseen. Tämä toteutettiin yhteistyössä Barrakuuda sukelluskerhon kanssa, jonka kouluttajina toimivat Sander Kiviselg, Rasmus Lehe ja Daniel Pälling. Sukelluskamat hoituivat sukelluskerhon kautta ja kyyti lomakeskukselta parhaille sukelluspaikoille taittui kätevästi lautalla, jota tällä kertaa kipparoi Rasmus. Koko porukka on selvästi raudanlujia ammattilaisia, sillä suunnitelma sukellukselle käytiin tarkasti läpi ja varusteille tehtiin kaikki asianmukaiset tarkastukset. Lopulta pääsimme Sanderin kanssa veteen asti. Näin toukokuussa Rummu Karjäärin vesi oli vielä melko viileää, mutta onneksi varusteet olivat kunnossa.

Viimeisten tsekkausten jälkeen aloimme laskeutua pinnan alle ja lyhyen sukelluksen jälkeen saavuimme veden alle jääneeseen metsään. Fiilis oli ihan mieletön! Tätä täältä oltiin tultu hakemaan ja tässä sitä nyt ollaan! 🙂 Metsästä matka jatkui ohi erilaisten rakennusten, ja lopulta saavuimme toiselle pumppuasemalle, joka on kolme kerrosta korkea rakennus ja sitä myöten myös melko vaikuttava näky veden alla. Suunnitelmaan kuului sukeltaa pumppuaseman sisään, joten niinpä Sander edellä ja minä perässä uimme sisään pilkkopimeään rakennukseen. Tähän tarkoitukseen meillä oli taskulamput mukana ja allekirjoittaneen on pakko todeta, että tämä oli varmasti yksi siisteimmistä jutuista mitä on elämän aikana tullut koettua. Pumppuaseman sisällä oli paljon erilaisia esineitä vanhasta moottorista ja tuoleista erilaisiin kippoihin ja kuppeihin. Sukellukselle mahtui paljon muitakin makeita juttuja, mutta ei niitä ehkä kannata kaikkia tässä selittää, sillä saimme myös sen verran hyvää vedenalaista videomateriaalia sukellukselta. Lisäksi Sander kertoo videolla paljon kiinnostavia juttuja muun muassa sukelluksesta ja Rummun vankilan historiasta. Kannattaa katsoa! 😉

Kuten varmaan jo edellisestä kappaleesta tuli selväksi, niin sukellus Rummun avolouhoksessa oli kerrassaan mieletön, jopa taianomainen, kokemus. Ainakin allekirjoittanut uskaltaa sanoa, että tänne tulen varmasti myös uudestaan! Voinkin suositella tätä kaikille sukelluksesta kiinnostuneille ja vaikka ei omistaisi sukelluskorttia, niin tänne voi aina tulla myös snorklaamaan. Sanderin porukka muuten järjestää sukelluksia myös muualla päin Viroa, joten kokeneempien sukeltajien kannattaa tsekata AdventureCenterin sivut.

Paekalda Puhkekeskuksen sijainti Viron kartalla:
“Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa Goes Extreme – Powered by Tallink”-juttusarja on toteutettu yhteistyössä Tallink Siljan kanssa, mutta me olemme täysin itsenäisesti saaneet päättää juttujen aiheet sekä sisällön. Haluamme kuitenkin välittää kiitokset Tallinkin porukalle, sillä ilman heidän myötävaikutustaan näitä juttuja ei välttämättä olisi koskaan syntynyt.

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän