Hotel St. Petersbourg sijaitsee aivan vanhankaupungin ytimessä Rataskaevu-kadun varrella, ja se kantaa Tallinnan vanhimman hotellin titteliä. Vuoteen 1999 saakka nimellä Hotelli Rataskaevuna tunnettu hotelli on historiansa aikana ehtinyt toimimaan myös Neuvostoliiton virka- ja valtionmiesten majoituspaikkana. Muutama vuosi sitten tänne tehtiin mittava remontti ja tämän jälkeen paikka on noussut yhdeksi meidän suosikkihotelleistamme Tallinnassa. Vuonna 1850 perustettu Hotel St. Petersbourg on luokitellut itsensä boutique-hotelliksi ja hintansa puolesta se on Tallinnan kalliimmasta päästä, joten ei tänne ihan joka kerta tule suunnattua, mutta kyllä viime aikoina vanhassakaupungissa vietetyt hotelliyöt ovat painottuneet vahvasti tänne.

Hotellin sijainti on kerrassaan loistava ja täällä ei ole ainakaan tähän mennessä joutunut ikinä pettymään, sillä Tallinnan St. Petersbourg tarjoaa alusta loppuun juuri sitä mitä tämän tasoisen paikan toivookin tarjoavan. Ystävällinen ja ammattimainen palvelu, lattiasta kattoon remontoidut tilat ja huoneiden tyylikäs sisustus luovat upeat puitteet onnistuneelle visiitille. Mistään perushuoneista ei St. Petersbourgissa ole kyse, sillä hotellihuoneet ovat ehdottomasti Tallinnan hotellien parhaimmistoa. Huoneista löytyy kylpytakkien ja tohvelien lisäksi mm. sateenvarjo, korvatulpat sekä hiusten- ja ihonhoitotuotteita. Mukavan pienen lisän tuo henkilökunnan iltakierrokseen kuuluva vesipullojen toimittaminen huoneeseen, sängyn avaaminen ja tohvelien nostaminen valmiiksi esille sängyn viereen. Myös heti hotelliin saavuttaessa tarjolla on lasi pullovettä tai kuohuviiniä. Tätä palvelua emme ole saaneet missään muussa Tallinnan hotellissa, joten tästä erityismaininta St. Petersbourgille.

Hotelli St. Petersbourg Tallinna 75
Hotellin vastaanottoalue

Tallinnan Hotel St. Petersbourgin sängyt tarjoavat makoisat yöunet, tosin joihinkin huoneisiin saattaa välillä kantautua kadulta ääniä. Tämä on Tallinnan vanhassakaupungissa ihan ymmärrettävistä syistä melko yleinen asia, sillä sen verran vanhoista rakennuksista on kyse. Meidän uniamme nämä äänet eivät ole koskaan häirinneet, mutta jos olette herkkäunisia, niin suosittelemme pyytämään huonetta hotellin ylimmästä kerroksesta.

Aiemmin Tallinnan Hotel St. Petersbourgin aamiainen tarjoiltiin alakerrassa sijaitsevassa Ravintola Kuldne Notsu Körtsissä, mutta nykyään aamiaistarjoilu on siirretty Ravintola Hermitageen, joka sijaitsee heti vastaanoton vieressä. Kuldne Notsu Körtsissä tarjoiltu aamiainen oli aina erinomainen, mutta Hermitagessa nautittuna aamiainen tuntuu ehkä hieman enemmän luksukselta. Onhan paikka sisutettu huomattavasti tyylikkäämmin ja myös tarjolla oleviin ruokiin on selvästi panostettu. Buffet-pöydästä löytyvien leikkeleiden, juustojen, hedelmien, mehujen, murojen ym. lisäksi tarjolla on kuohuviiniä, erikoiskahveja sekä tilauksesta valmistettavia paistettuja munia, munakasta ja lettuja. Erityisesti lettuja kannattaa kokeilla! 😉

Voimmekin suositella Hotel St. Petersbourgia kaikille pientä luksusta Tallinnan matkailuunsa etsiville. Hotelli soveltuu hyvin esimerkiksi hääpäivän juhlistamiseen tai miksipä ei ihan vaan romanttisen viikonlopun viettopaikaksi.

Varaa Huone
– Booking.com

Lue lisää: Tallinnan Hotellit
Hotel St. Petersbourgin sijainti Tallinnan kartalla:

2 KOMMENTIT

  1. Tilanteet ovat taas muuttuneet hotellissa:
    Aamiainen on palannut takaisin alakerran Kulde Notsu Körtsiin, mikä tilana sekä kalustukseltaan on huomattavasti toimivampi ratkaisu kuin yläkerran ravintola. Uskon että varsinkin ulkomaalaisille turisteille kansallisromanttinen ravintola sekä henkilökunnan asut ovat ihastuksen kohde. Lisäksi ravinto ja jakautuu muutamiin eri huoneisiin antaen enemmän omaa yksityisyyttä. Mielestäni hyvä ratkaisu.

    Yläkerran ravintola on muuttunut Hermitagesta Tabula Rasaksi, joka tarjoaa herkullisia annoksia enemmän kansainvälisestä keittiöstä kuin venäläisestä. Erinomainen Manna Rosa-drinkkilista on myös edustettuna.

    Edellinen arvioija on unohtanut mainita hotellin ainoan suuren miinuksen, täällä ei ole hissiä! Portaita riittää ja mm kaikki paremmat/isommat huoneet sijaitsevat yläkerroksissa (2-3), saunatilat myös ylimmässä kerroksessa ja aamiainen nyt aulasta kerros alaspäin.

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän