Tallinnan Telliskiven alue kehittyy niin nopeaa tahtia, että vaikka tuolla tulee hypättyä vähän väliä, niin melkein joka kerta siellä on jotain uutta. Yksi tuoreimmista tulokkaista on Peatus bar (suom. Pysäkki), joka toimii kahdessa vanhassa junavaunussa. Telliskivestä löytyy persoonallisia paikkoja vaikka muille jakaa, joten Peatus tuo oman mielenkiintoisen lisänsä alueen fiiliksen. Sen verran erikoisilta nuo kävelytien varteen sijoitetut ravintolavaunut näyttävät, että täällä oli pakko poiketa heti ensimmäisellä kerralla. Myös paikan sisätilat tarjoavat jotain mitä ei muista Tallinnan baareista löydy, sillä fiilis on kuin vanhan junan ravintolavaunussa ja tiskin takana olevalle seinälle on jätetty vanhat sulakkeet ym. härpätykset. Peatuksen terassilla on myös esiintymislava ja tulevat keikat voitte tsekata paikan Facebook-sivuilta.

Salaatti Tallinna 9529

Peatuksesta saa erilaisten drinkkien lisäksi myös ruokaa, joka ainakin meidän testissämme pärjäsi hyvin. Ei tämä ehkä illallisravintolasta mene, mutta kauniina kesäpäivänä terassilla voi hyvin syödä lounasta ja illalla napata oluen kanssa jotain pientä syötävää. Ruokalista on jaettu neljään osaan: nostalgia-, delight-, vegan- sekä lasten menu. Listoilta löytyy muun muassa borssikeittoa, stroganoffia, salaatteja sekä creme bruleeta. Annokset maksavat 3-9 euroa, tosin osa listan ruoista on enemmänkin snäksejä kuin kunnon ruoka-annoksia.

Peatus tarjoaakin oivan välietapin matkalla Telliskiven Loomalinnakun alueelle, josta löytyy muun muassa Ravintola F-Hoone, gluteenittomista ruoistaan tunnettu Kivi, Paber, Käärid sekä joka lauantai järjestettävä Telliskiven Kirpputori. Edellä mainitut paikat ovat vain pieni osa Telliskiven alueen tarjoamista paikoista, joten vaikka Peatus onkin viihtyisä paikka, niin muutaman drinkin ja kevyen ruokailun jälkeen kannattaa tuosta jatkaa eteenpäin. 🙂

Ravintola Peatus Tallinna 20

Aukioloajat:
Ma-Ti 12.00-22.00
Ke-To 12.00-23.00
Pe-La 12.00-02.00
Su 12.00-22.00

Lue lisää: Tallinnan Ravintolat
Ravintola Peatuksen sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän