Hestia Hotel Ilmarine on kohtuullisen siisti ja edullinen hotelli reilun 10 minuutin kävelymatkan päässä Tallinnan ydinkeskustasta. Hotelli sijaitsee Ilmarise Kvartalissa, joka oli aikoinaan tehdasaluetta, mutta nykyään sieltä löytyy Hestia Hotel Ilmarisen lisäksi 2000-luvun asuntobuumin aikana rakennettuja asuintaloja. Jos siis haluatte majoittua hieman sivummalle keskustan vilskeestä, niin Ilmarisen Kvartalissa se onnistuu. Hotelli on rakennettu osittain vanhaan tehdasrakennukseen, mutta käytännössä tehtaasta on jätetty pelkkä ulkokuori ja sisällä kaikki on rakennettu uudestaan.
Tallinnan Hotelli Ilmarine_6398
Vielä muutama vuosi sitten kirjoitimme Hestia Hotel Ilmarisesta seuraavaa “hotelli on siisti perushotelli, joka ei varsinaisesti herätä mitään ihmeempiä tunteita puolesta tai vastaan”, mutta viimeisimmän visiitin perusteella on pakko sanoa, että aika alkaa ajamaan tästä paikasta ohi. Viimeisien vuosien aikana paikka on ollut useammankin eri yrityksen omistuksessa, mutta mitään ihmeempää tänne ei ole tehty. Samaan aikaan muut hotellit ovat parantaneet tasoaan. Viimeisimmällä visiitillä pääsimme myös kokemaan huoneen, josta näkymä aukesi suoraan parin metrin päässä sijaitsevaan seinään. Eli käytännössä näkymää ei ollut. Tallinnan Hestia Hotel Ilmarisen aamiainen oli edelleen sieltä Tallinnan huonommasta päästä, joten tästäkään ei kamalasti kehumisen aihetta löytynyt. Hestia Ilmarisen yhteydessä toimii ravintola Wiegand, mutta paikka ei oikein houkuttele syömään ja Tallinnasta löytyy satavarmasti parempiakin lounas- ja illallispaikkoja. Vinkkejä voitte katsoa meidän ravintolasuosituksistamme
Hestia Hotel Ilmarine Tallinna 5933
Tallinnan vanhankaupungin Pikk-kadun alussa sijaitseva Suuri Rantaportti sekä Paksu Margareeta torni sijaitsevat muutaman minuutin kävelymatkan päässä hotellista, joten jos vanhakaupunki kiinnostaa niin kovin kauas ei tarvitse lähteä. Aivan hotellin läheisyydestä löytyy myös Tallinnan Energiakeskus, Kohvik Moon, Tallinnan Kalatori sekä Estonia-laivan muistomerkki. Alle kilometrin kävelymatkan päässä sijaitsevat Lentosataman museoBalti Jaam sekä koko Kalamajan alue Telliskivi-katuineen, joten jos nämä kaupunginosat kiinnostavat niin Hestia Hotel Ilmarine on sijaintinsa puolesta hyvä tukikohta viikonloppureissulle. Hotellin välittömästä läheisyydestä löytyy myös raitiovaunupysäkki, joten julkisillakin pääsee kätevästi kulkemaan.
Hestia Hotel Ilmarine Tallinna 8959

Summa summarum, hotelli Hestia Hotel Ilmarine tarjoaa nykyään melko keskinkertaisen kokemuksen, mutta toisaalta tätä paikkaa ei ole edelleenkään hinnalla pilattu. Jos etsittekin edullista ja rauhallisella alueella sijaitsevaa hotellia, joka on kuitenkin kävelymatkan päässä kaikkialta, niin silloin tätä voi harkita.

Varaa Huone
– Booking.com

Lue lisää: Tallinnan Hotellit
Hestia Hotel Ilmarisen sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän