Justin Timberlake saapuu kesäkuun toisena tiistaina (9.6.2025) esiintymään Tallinnan Laulukentälle. Uransa aikana yli 54 miljoonaa albumia ja 63 miljoona singleä myynyt yhdysvaltalaistähti muistetaan myös takavuosien huippusuositusta *NSYNC-yhtyeestä. Keikan järjestävän Live Nationin mukaan “Tallinnan konsertissa on luvassa energisiä esityksiä ja sydämellisiä balladeja. Karismaattinen Timberlake on luvannut esittää biisejä FutureSex/LoveSoundsin tarttuvista tanssibiiteistä aina Man of the Woodsin sielukkaisiin balladeihin.”

Jos haluatte päästä ostamaan lippuja jo ennakkoon, niin Live Nationin sivuilla starttaa keskiviikkona 25. syyskuuta kello 10.00 My Live Nation-ennakkomyynti. Liput tulevat yleisen myyntiin perjantaina 27. syyskuuta 2024 kello 10.00. Tavallinen pääsylippu keikalle maksaa 89€ ja lippu Golden Circleen maksaa 149€. Lisätietoja voitte tsekata Piletilevin sivuilta, josta voitte myös ostaa keikkalippuja. Alustavan ohjelman mukaan ovet aukeavat kello 17.00. Laululavan suuntaan pääsee Viru Keskukselta kätevästi busseilla numero 1A, 8 ja 38. Pois jäädään Lauluväljak pysäkillä ja takaisin keskustaan päin pääsee tien toiselta puolen.

Laulukentän sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän