Ravintola Ore on sulkenut ovensa pysyvästi. 


Ore avasi ovensa vuoden 2017 loppupuolella Tallinnan vanhankaupungin Olevimägi-kadulle, tiloihin joissa aiemmin piti majaansa ravintola Bocca. Omistajat ovat edelleen samat kuin Boccassa ja naapurissa sijaitsevassa aasialaisessa fuusioravintola Chedissä, mutta ilmeisesti he halusivat tällä kertaa vaihtaa muutakin kuin ruokalistan, joten homma aloitettiin täysin puhtaalta pöydältä ja lopputuloksena syntyi ravintola Ore. Paikan sisutuksessa on edelleen myös samoja elementtejä kuin Boccassa, mutta Oren sisutus on ainakin meidän silmään vielä astetta tyylikkäämpi kokonaisuus. Ja eihän näitä kahta ravintolaa kannata edes vertailla keskenään, joten jätetään se tähän. 🙂

Ennakkoon odotuksemme Tallinnan ravintola Orea kohtaan olivat korkealla, sillä paikka on huippuluokan ravintoloistaan tunnetun Sparkling Groupin uusin rafla, jonka lisäksi olimme kuulleet useammaltakin Oressa illallistaneelta, ettei täältä ole tarvinnut poistua pettyneenä. Kunnon pitkän kaavan illallisen jälkeen me voimme liittyä tähän samaan kannustusjoukkoon, sillä ravintola Ore oli kerrassaan loistava! Tämä oli pitkään aikaan tasapainoisin, laadukkain ja mielenkiintoisin illalliskokemus missään Tallinnaan uudessa ravintolassa. Oressa on selvästi fine diningin tuntua, mutta samalla paikka on kuitenkin suhteellisen rento, joten tänne voi hyvin tulla juhlistamaan tärkeämpääkin merkkipäivää tai ihan vaan nauttimaan tunnelmasta ja hyvästä ruoasta ilman mitään turhaa pönötystä. Ehdottomasti paikka meidän makuumme!

Tallinnan ravintola Oren menu koostuu neljästä eri osasta: snäksit, alkuruoat, pääruoat ja jälkiruoat, joten päätimme kokeilla pari annosta kaikkea. Aloitimme illallisen kalapainotteisesti riisipaperiin käärityllä ja wasabi-ponzu seoksella maustetulla siialla sekä Nori tartarin päällä tarjoillulla lohenmädillä, josta siirryimme alkuruoaksi tilaamiemme paistettujen kampasimpukoiden sekä tillin ja piparjuuren kera tarjoiltujen rapujen kautta pääruoaksi valikoituneisiin nyhtösieniin ja naudan hanger steakiin. Illallisen kruunasi mango-matchamarengin, kookos-jugurttivaahdon ja papaijasorbetin kanssa tarjoiltu Kalamansi kerma sekä marinoidut tyrnimarjat kera samppanjakerman, keksinpalasten ja sorbetin. Harvemmin on tullut näin yksityiskohtaisesti listattua mitä tuli syötyä, mutta tässä tapauksessa päätimme näin tehdä, sillä kaikkia edellä mainittuja ruokia voi ehdottomasti suositella kokeilemaan. Parhaiten kaikista annoksista mieleen jäi nyhtösienet, sillä tässä annoksessa oli sen verran paljon liikettä, että samanlaista harvemmin on muualla nähty.

Myös Tallinnan ravintola Oren palvelu ansaitsee isot kehut, sillä tarjoilijamme Martin oli kerrassaan loistava persoona! Ystävällinen, asiantunteva, välitön, aito ja työstään innostunut. Siitä muutamia asioita, jotka ensimmäisenä tulevat Martinista mieleen. Tietenkin ravintolassa kun ravintolassa tärkein yksittäinen asia on aina ruoka, mutta kyllä erinomaisella palvelulla on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta. Haastoimme Martinia myös hieman viinivalinnoissa, mutta näistäkin kaveri selvisi loistavasti. Myös alkuun tilaamme drinksut olivat varmaa laatua. Ravintola Oresta ei siis jäänyt oikeastaan mitään muuta kuin kehuttavaa, joten se ansaitsee ehdottomasti paikkansa Tallinnan Ravintolalistamme kärkipäässä, sillä kokonaisuutena illallistaminen Oressa oli yksi parhaista kokemuksista, mitä Tallinnan ravintolat ovat kaikkien näiden vuosien aikana tarjonneet. Tämmöiset kokemukset saavat helposti miettimään, että miten toiset paikat vaan ovat onnistuneet tekemään ne kaikki pienetkin asiat oikein, jotka sitten loppupeleissä tekevät niistä parempia kuin muista.

Ore Tallinna 4999

Ja vaikka tässä nyt on kehuttu Orea oikein urakalla, niin voidaan sanoa, ettei tämäkään ole maksettu mainos. Meidän mielestä tämä paikka vaan on Tallinnan ravintolaskenen eliittiä ja siksi suosittelemme sitä mielellämme kaikille. 🙂 Snäksit ravintolassa maksavat 5-7€, alkuruoat 9-15€, pääruoat 14-24€ ja jälkiruoat 6-7€. Menuun voitte tutustua ravintolan nettisivuilla.

Ravintola Oren aukioloajat:
Ma-To 12.00-23.00
Pe-La 12.00-00.00
Su 13.00-22.00
Lue lisää: Tallinnan Ravintolat

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän