Solaris Keskus sijaitsee Tallinnan ydinkeskustassa muutaman minuutin kävelymatkan päässä Viru Hotellilta ja Viru Keskukselta, ja tästä ostoskeskuksesta löytyy lukuisten kauppojen lisäksi elokuvateatteri Apollo Kino sekä yli 1800 ihmistä vetävä konserttisali Alexela Kontserdimaja. Solaris on kaikin puolin viihtyisä ja monipuolinen kauppakeskus, josta löytyy kelpo kattaus erilaisia liikkeitä. Pitkään tämä tallinnalainen kauppakeskus tuntui olevan suunnattu enimmäkseen nuorille, mutta sittemmin Solarikseen on ilmestynyt muun muassa luomukauppa Biomarket, juustokauppa Juustukuningad sekä design zone käytävä, josta löytyy virolaista designia sekä muita merkkiliikkeitä.

Jos päätätte suunnata Solaris Keskukseen ostoksille, niin suosittelemme piipahtamaan Estonian Design House, Krunnipea, Levi Design Shop ja Designnut myymälöissä. Näistä putiikeista löytyy paljon virolaisten sekä muiden Baltian maiden suunnittelijoiden tuotteita vaatteista ja asusteista erilaisiin sisustusesineisiin ja koruihin. Kauppakeskuksesta löytyy muuten yksi Tallinnan tyylikkäimmistä kirjakaupoista eli Apollo Raamatupood, joten tuolla kannattaa piipahtaa.

Solaris Keskus 2

Tallinnan kauppakeskus Solariksesta löytyy myös ihan kohtuullinen kattaus erilaisia ruokapaikkoja, mutta aika usein sitä tulee kyllä suunnattua muualle syömään. Viime vuosina Solariksen kakkoskerroksessa sijaitsevasta sushi ja ramen ravintola Tokumarusta on kuitenkin muodostunut yksi meidän vakiolounaspaikoista. Lisää tästä paikasta voitte lukea aihetta käsittelevästä tekstistämme. Muita maintsemisen arvoisia paikkoja Solariksessa ovat pizzaa, pastaa ja salaatteja tarjoava Vapiano, Latvian ylpeys Lido sekä neljännestä kerroksesta löytyvä kahvila Komeet. Vinkkejä muista hyvistä ruokapaikoista löydätte Tallinnan Ravintolalistaltamme.

Solaris Keskus Tallinna 4929

Kauppakeskuksen ja liikkeiden aukioloajat (saattavat vaihdella liikekohtaisesti):
Keskus Ma-Su 09.00-23.00
Liikkeet Ma-La 10.00-21.00, Su 10.00-19.00
Ruokakauppa Delice Solaris Food Store: Ma-Su 09.00-23.00
Apteekki Ma-La 09.00-21.00, Su 10.00-19.00

Lisätietoa voitte katsoa kauppakeskus Solariksen nettisivuilta.

Lue lisää: Tallinnan Ostokset
Solaris Keskuksen sijainti Tallinnan kartalla:

21 KOMMENTIT

    • Moikka,

      Jaama Turg on tällä hetkellä remontissa. Mielenkiinnolla odotamme mimmoinen paikka siitä remontin jälkeen muodostuu.

  1. Tietääkö ketään, minne solariksen alakerrassa ollut gurmee kauppa on kadonnut? Samainen kauppa oli ilmeisesti myös kaubamajassa, mutta sekin muuttanut pois 🙁

    • Valitettavasti tämän kysymyksen kanssa emme osaa auttaa. Solariksessakin käynyt viime vuosina muutoksen tuulet sen verran tiuhaan, että emme rehellisesti sanottuna edes muistaneet koko gourmet-kauppaa. Saattaa hyvin olla ettei koko yritystä ole enää olemassa.

      • Liikkeen nimi oli Selver Gurmee. Facebookissa viimeinen päivitys heidän sivuillaan on viime vuoden lokakuulta. Sitä ennen päivittivät melko ahkeran sivua.

  2. Löytyykö liikettä missä olisi ” monster energy ” vaatteita? Tallinnassa kuulemma jossain jokin liike mistä näitä löytyy, mutta missä?

    • Moikka,

      Tallinnan Solaris Keskusessa ei tällä hetkellä ole yhtään lastenvaateliikettä, mutta esimerkiksi Viru Keskuksen Kaubamajasta kannattaa käydä katsomassa. 🙂

  3. Harmitti kun viime vuonna itsenäisyyspäivänä menin Tallinnaan ja vasta viimeisenä päivä vihdoin löysin Solariksen mutta ainoastaan läpi ehdin mennä. Olen onnellinen että nyt heinäkuussa pääsen kunnolla tutustumaan. TALLINNA ON PARAS KAUPUNKI MISSÄ VIIHTYY JOPA SATEELLA!!

    • Terve,

      tuon asian kanssa en kyllä valitettavasti osaa auttaa. Kohvik Komeet on ihan kiva kahvila ja Apollo-kirjakauppa on kaikin puolin (myös kahvila) todella kiva. 🙂

  4. todella kiva paikka.ystävättären kanssa vietimme yhden sateisen päivän Solariksessa. Upeassa kirjakaupassa (myös suomen ja englannin kielisä kirjoja)vierähti toista tuntia.Näköalakahvilassa ylimmässä kerroksessa nautimme herkullisista leivoksista ja hyvästä palvelusta.samassa kerroksessa olevassa kauneushoitolassa, pedikyyri ja tunnin kokovartalohieronta oli luksusta, suosittelen.

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän