Kohvik Komeet sijaitsee kauppakeskus Solaris Keskuksen yläkerroksessa ja se on jo useamman vuoden ajan kuulunut meidän suosikkipaikkoihimme Tallinnassa. Hyvän kahvin ja muiden lämpimien juomien lisäksi Komeetista saa erinomaisia leivoksia ja kakkuja, jotka eivät todellakaan ole hinnalla pilattuja. Kahvila-ravintolan omistaa  virolainen julkkiskokki Anni Arro, joka tunnetaan “Meie Annid”-TV-ohjelman lisäksi lukuisten keittokirjojen kirjoittajana ja Tallinnan Kalamajassa sijaitsevan Baar Bistroo Kukeken perustajana. Tuon paikan ruokiin olemme kovin tykästyneitä, mutta samaa ei valitettavasti voi sanoa Kohvik Komeetin ruoasta. Meidän kokemustemme mukaan paikasta saa melko keskinkertaista ruokaa, mutta hinnat ovat Tallinnan huippuravintoloiden tasoa.Kohvik Komeet Tallinna (2)

Kahvilana paikka taas on ehdottomasti kaupungin eliittiä ja Komeetista löytyy myös yksi Tallinnan keskusta-alueen parhaista kattoterasseista. Kyseessä on sama kattoterassi, josta presidenttipari Toomas Hendrik Ilveksen ja Evelin Ilveksen eroon johtanut suhdesoppa sai alkunsa (nyt mennään hieman Seiska lehden linjalle 😉 ). Kahvilassa on aina viihtyisä tunnelma ja palvelu on oikeastaan poikkeuksetta ollut ystävällistä. Mitään kovin erityistä ei Komeetin sisustuksessa ole, mutta eipä tuo ole koskaan haitannut, sillä useimmiten paikassa tulee katseltua ulos ikkunoista. Komeetista aukeavat näkymät Viron Kansallisooppera Estonian ja Tallinnan vanhankaupungin suuntaan, joten makuhermoja hivelevien herkkujen lisäksi tarjolla on myös silmänruokaa.
Kohvik Komeet Tallinna (3)

Alkuruoat Komeetissa maksavat 6-12€, keitot 6-8€, pääruoat 10-20€ ja jälkiruoat 2-4€. Kahvit ja teet maksavat n. 1.5-3€. Lisätietoa voitte katsoa kahvilan nettisivuilta.

Lue lisää: Tallinnan Kahvilat
Solaris Keskuksen sijainti Tallinnan kartalla:

1 KOMMENTTI

  1. En muista kahvilan nimeä, mutta viime kerralla kävimme sisareni kanssa vanhassakaupungissa mahtavassa kahvilassa, jossa laatu ja hinta todella kohtasivat. Oikein makoisat olivat kahvi ja leivokset. Asiakkaita oli paljon ja vapaata pöytää oli vaikeaa löytää. Edelliseltä kerralta muistan ravintolan, joka oli keskiaikaisessa talossa. Oli todellinen elämys käydä siellä, vaikka otinkin vain kahvin ja sienipiirakan. Senkään paikan nimeä en valitettavasti muista. Kyllä Tallinnassa löytyy hyviä kahviloita. Ruokaravintoloissa sen sijaan ei ole mukavaa käydä, koska en pidä sisäänheittäjistä.

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän