Nautica Keskus tunnettiin aiemmin nimellä Norde Centrum, mutta tämä Tallinnan D-terminaalin välittömässä läheisyydessä sijaitseva kauppakeskus avasi viitisen vuotta sitten ovensa remontoituna ja laajennettuna, jonka myötä Nauticassa ja Nordessa ei oikeastaan ole enää mitään muuta yhteistä kuin nimen ensimmäinen kirjain. Vanha ostoskeskus oli rakennettu hyvin vahvasti Rimi ruokakaupan ympärille, mutta nykyään Tallinnan Nautica Keskuksesta löytyy paljon muutakin, sillä keskuksessa on tällä hetkellä muun muassa 28 vaatteisiin ja asusteisiin keskittynyttä myymälää, joista voi nostaa esiin vaikkapa kenkäbrändi Sckechersin oman liikeen, brittiläisen urheiluvälineliike SportsDirectin sekä brändivaatteita myyvän Denim Dreamin. Lisäksi Nauticassa on viisi kodinsisustuksen ja kaksi lemmikkieläinmyymälää. Keskuksen yläkerrasta taas löytyy Baltian maiden suurin minigolfkeskus Park Minigolf. Listan kaikista Nauticassa toimivista liikkeistä löydätte paikan nettisivuilta.
Aiemmin suosittelimme suuntaamaan Tallinnan satama-alueelta suoraan Viru Keskuksen ja Rotermanni Cityn suuntaan, mikäli mielessä on kunnon shoppailut, mutta uudistuksen myötä shoppailureissun voi hyvin aloittaa Nauticasta. Kyllä tässäkin paikassa jo hetkeksi riittää kiertelemistä! Nykyään kauppakeskuksesta löytyy myös muutama ihan kelvollinen ruokapaikka, joten pahimman nälän saa tyydytettyä, mutta ei täällä Tallinnan parhaita pöperöitä tarjoilla. Jos haluatte ennen Suomeen paluuta käydä ruokaostoksilla, niin ne kannattaa hoitaa Nautica Keskuksen Rimissä, sillä tuosta ruokakaupasta löytyy kaikki tarpeellinen. Mikäli kuitenkin haluatte hieman hifistellä ruokien ja juomien suhteen, niin tuolloin kannattaa piipahtaa joko Viru Keskuksen Kaubamajan ruokaosastolla tai Solaris Keskuksen ruokakaupassa.
Keskuksen ravintoloista Chi on osoittautunut kelvolliseksi ruokapaikaksi. Mitään super gourmeta täältä aasialaiseen keittiöön keskittyneestä ketjuravintolasta ei saa, mutta kuitenkin ihan maukasta ruokaa, jolla saa varmasti kupunsa täyteen. 🙂 Tallinnan Nautica Keskus on avoinna Ma-La 10.00-20.00 ja Su 10.00-18.00 Keskuksessa toimiva Rimi Hypermarket ruokakauppa on avoinna 08.00-22.00.
Nautica Keskus Tallinna 2311
Lue lisää: Tallinnan Ostokset
Nautica Keskuksen sijainti Tallinnan kartalla:

2 KOMMENTIT

  1. Hei.
    Vierailin Kauppakeskus Nauticassa eilen lauantaina 27.4. Kävin seuraavissa liikkeissä: apteekki, House/nautica (vaateliike perällä), Calle, juustokauppa Juustukuningad.
    Johonkin näistä liikkeistä ilmeisesti pudotin minulle rakkaan tuubihuivini. Huovissa on mustaa ja eri oranssin sävyjä.
    JOS huivi löytyy, olisitteko ystävällinen ja laittaisitte sähköpostia minulle.
    Kiitoksin: Maarit

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän