Viron parhaat hotellin on jälleen laitettu järjestykseen, kun TripAdvisor julkaisi listansa tämän vuoden 10 parhaasta virolaishotellista. Viiden kärjessä on edelleen kolme tallinnalaista hotellia, mutta vielä viime vuonna koko TOP5 muodostui Tallinnassa majaansa pitävistä hotelleista. Tartossa sijaitseva Lydia Hotel tuli tälle listalle uutena tulokkaana todellisella ryminällä, sillä se pudotti kolme viime vuotta listan ykköstilaa pitäneen Hotel Palacen kakkossijalle ja viime vuoden kakkosen Hilton Tallinn Parkin kolmanneksi.
Muita uusia tulokkaita tämän vuoden listalla olivat Vihulan Kartano ja Toila Spa Hotel. Ensiksi mainitussa on tullut käytyä pari kertaa, joten omasta kokemuksesta voimme todeta sen ansaitsevan paikkansa tällä listalla. Sen sijaan Toila Spa Hotel on vielä kokeilematta, mutta ehkä sinne ehtii joskus tämän vuoden aikana. 🙂
Viron Parhaat Hotellit 2019
Tässä Viron kymmenen parasta hotellia:
  1. Lydia Hotel. Tarton vanhassakaupungissa sijaitseva tasokas ja tyylikäs hotelli, josta löytyy myös pieni spaosasto.
  2. Hotel Palace. Tämä Tallinnassa majaansa pitävä hotelli piti piikkipaikkaa viimeiset kolme vuotta ja on nyt tällä listalla kakkosena, joten se varmasti kertoo kaiken tarpeellisen Hotel Palacen tasosta.
    Varaa Huone
    – Booking.com
  3. Hilton Tallinn Park Hotel. Vuonna 2016 avattu Baltian maiden ensimmäinen Hilton hotelli löytyy nyt toista kertaa peräkkäin tämän listan kolmen kärjestä. Kyseessä on ehdottomasti yksi Tallinnan ja myös koko Viron laadukkaimmista hotelleista.
    Varaa Huone
    – Booking.com
  4. Georg Ots Spa HotelKuresaaren laadukkain kylpylähotelli, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Tämä paikka on ollut meidän valintamme jokaisella Kuresaaren reissulla, sillä täällä ihmisen on hyvä olla. 🙂
    Varaa Huone
    – Booking.com
  5. Hotel Telegraaf.  Hotelli sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa, Viru kadun ja Raatihuoneentorin läheisyydessä. Paikka on ehdottomasti yksi suosikkihotelleistamme Tallinnassa.
    Varaa Huone
    – Booking.com
  6. Savoy Boutique Hotel. Tämä tyylikäs viiden tähden boutique-hotelli löytyy  Tallinnan vanhastakaupungista.
    Varaa Huone
    – Booking.com
  7. Toila Spa Hotel. Noin 170 kilometrin päässä Tallinnasta ja 40 km päässä Narvasta sijaitseva kylpylähotelli. Hotelli on valmistunut vuonna 1990 ja peruskorjattu 2005. Toila Spa Hotel on nyt ensimmäistä kertaa Viron Parhaiden Hotellien listalla.
    Varaa Huone
    – Booking.com
  8. Hedon Spa & Hotel. Pärnun ylpeys, joka sijaitsee aivan kaupungin kuuluisien hiekkarantojen tuntumassa.
    Varaa Huone
    – Booking.com
  9. Vihulan Kartano. Lahemaan kansallispuiston upeissa maisemissa sijaitseva Vihulan Kartano on kerrassaan upea kartanoalue, jossa kelpaa viettää niin kesää kuin myös joulua (nimimerkki ‘kokemusta on’). Vihula tarjoaa hyvin omanlaisensa kokemuksen, sillä mistään tavallisesta hotellista ei ole kyse.
    Varaa Huone
    – Booking.com
  10. Estonia Resort Hotel & Spa. Pärnun keskustassa toimiva spahotelli, joka avattiin vuonna 2015 täysin remontoituna. Se on nyt toista kertaa tällä listalla.
    Varaa Huone
    – Booking.com
Lue lisää: Tallinnan Hotellit

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän