Laskuvarjohyppy Kuusikun Lentokentta 22.46.55

Tandem-hyppy Kuusikussa

1 Kommentoi / 07/06/2017

”Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa Goes Extreme – Powered by Tallink”-juttusarja esittelee kuusi Virosta löytyvää extreme-aktiviteettia, ja toiseksi viimeisessä jutussa ollaan Raplan lähellä sijaitsevalla Kuusikun kentällä, jossa olisi tarkoitus suorittaa tähänastisen elämäni kenties jännittävin juttu eli tandem-hyppy neljästä kilometristä. Tämä saatiin järjestettyä yhteistyössä Eesti Langevarjuklubin kanssa, joka järjestää tandem-hyppyjen lisäksi koulutuksia kaikille laskuvarjohyppäämisestä kiinnostuneille. Klubin porukka oli rennon ystävällistä ja ainakin allekirjoittanut voi todeta, että hypyllä mukana olleiden Evelin ja Cissen, sekä minun kanssa hypyn tehneen Tanelin rento asenne poistivat pahimman jännityksen jo ennen kuin lentokoneen renkaat olivat edes ehtineet irrota kentän ruohosta.

Alkuun kävimme luonnollisesti läpi kaikki turvallisuuteen ja itse hyppyyn liittyvät jutut, mutta melko pian sitä kuitenkin jo huomasi istuvansa lentokoneen kyydissä matkalla kohti korkeuksia. Nousu 4000 metrin korkeuteen kesti n. 15 minuuttia, jonka aikana ehti hyvin ihailla maisemia ja valmistautua tulevaan. Eveli ja Tanel kävivät vielä koneessa läpi hyppyyn liittyvät ohjeistukset ja aina välillä näyttivät ranteessa olevasta korkeusmittarista, että missä kohtaa nousua mennään.

Viimein saavutimme neljän kilometrin korkeuden ja koneen ovi avattiin. Tässä vaiheessa huomasin, että kämmenpohjat hieman hikosivat, mutta päällimmäinen fiilis oli kuitenkin innostus. Ensimmäisenä koneesta poistuivat kokeneemmat hyppääjät ja sen jälkeen oli meidän vuoro. Siirryimme yhdessä Tanelin kanssa koneen reunalle ja hyppyasennon otettuamme nojasimme kevyesti eteenpäin kohti alla kelluvaa pilvimassaa. Vapaapudotusta kesti lähes minuutin ajan ja se oli todennäköisesti elämäni upein minuutti. On uskomatonta miten yli 200 kilometrin tuntivauhdissa voi saavuttaa semmoisen rauhan tunteen. Kun Tanel lopulta avasi varjon, niin ensimmäinen ajatus oli, että joko se nyt loppui. Siitä huumasta olisi mielellään nauttinut pidemmänkin aikaa! 🙂

Myös varjo auki lentäminen ja sen ohjaaminen eri suuntiin oli upea kokemus, mutta kyllä vapaapudotus oli kaikkein siistein osa tätä kokemusta. Jälkeenpäin ajateltuna voi sanoa, että on melko uskomatonta miten korkeita paikkoja pelkäävä ihminen voikin nauttia tästä niin paljon. Vuosien varrella uniin on usein tullut pelot korkealta putoamisesta, mutta tämän kokemuksen jälkeen ne tuskin enää tuntuvat millään tavalla pelottavilta. Hypyn jälkeen ensimmäinen fiilis oli, että saisiko sitä heti perään mennä hyppäämään uudestaan. 😀 Tandem-hyppy Eesti Langevarjuklubin kautta maksaa ilman kuvausta 229€ ja videokuvauksen kanssa 298€, ja ainakin meidän suosituksemme on ottaa tuo jälkimmäinen, sillä sen verran mieletöntä materiaalia tuosta hypystä saa muistoksi. Lisätietoa voitte katsoa osoitteesta Skydive.ee. Yllä olevasta videosta voitte katsoa parhaat pätkät mun hypystä. 🙂 Semmoinen pieni huomautus, että normaalisti tandem-hyppyä kuvataan ainoastaan yhdellä kameralla, mutta tätä videota varten kuvamateriaalia otettiin neljällä eri kameralla

Kaikki tämän projektin parissa tehdyt jutut ovat olleet aivan mielettömiä kokemuksia, mutta jos kaksi mieleenpainuvinta pitää valita, niin kyllä ne ovat ehdottomasti olleet tämä ja laitesukeltaminen Rummun vanhassa avolouhoksessa. Jos uudet jutut jännittävät, niin voin lohdutukseksi kertoa, että niin ne jännittävät minuakin. Samaan hengenvetoon voi kuitenkin todeta, että jokainen tähän projektiin tehty juttu on ollut kaiken sen jännityksen arvoinen, sillä nämä hommat eivät varmasti unohdu koskaan. 🙂 Ensi viikolla olisi siis vuorossa viimeinen video ja juttu, jonka jälkeen tämä juttusarja on tältä erää taputeltu. Muistakaa pysyä kuulolla! 😉

Kuusikun lentokentän sijainti Viron kartalla:
”Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa Goes Extreme – Powered by Tallink”-juttusarja on toteutettu yhteistyössä Tallink Siljan kanssa, mutta me olemme täysin itsenäisesti saaneet päättää juttujen aiheet sekä sisällön. Haluamme kuitenkin välittää kiitokset Tallinkin porukalle, sillä ilman heidän myötävaikutustaan näitä juttuja ei välttämättä olisi koskaan syntynyt.

Yksi Kommentti

  1. Ja sitten 600 metrin korkeudesta yksin omalla (kupu)varjolla, kuten kummisetä aikoinaan 🙂

Kommenttisi

Sähköpostiosoite (ei julkaista)