Helsingin Länsiterminaali T2 vihittiin käyttöön viime vuoden helmikuussa ja tämän myötä Tallinnan laivamatkailu siirtyi kerta heitolla 2010-luvulle. Terminaali 2:ssa on käytännössä kaikki paremmin kuin vanhassa tehdasrakennusta muistuttavassa terminaali 1:ssä. Valoisassa ja avarassa terminaalissa ei tarvitse kävellä kilometrikaupalla putkia pitkin ennen laivaan pääsyä, vaan hieman lentokentän terminaalia muistuttavasta lähtöaulasta on vain lyhyt kävelymatka laivalle.

Uudesta terminaalista lähtevät matkaan Tallinkin Shuttle-alukset (Star ja Megastar) sekä Eckerö Linen M/S Finlandia. Suurimmat plussat uudessa terminaalissa ovat varmasti lyhyt kävelymatka laivalle ja pois laivalta, automaattisten porttien riittävä määrä sekä paremmat oheispalvelut. Myös raitiovaunulla 7 ja 6T pääsee melkein suoraan oven eteen, mutta tämä puoli saatiin toimimaan hyvin jo terminaali ykkösen aikana. Raitiovaunut kulkevat matkalla muun muassa Helsingin Rautatieaseman ja Kampin bussiterminaalin ohi, josta pääsee kätevästi hyppäämään kyytiin.

Helsingin Länsiterminaali T2:sta löytyy myös pankkiautomaatti (1. kerros), Kahvila Cafe Kuppi (1. krs) sekä  toisessa kerroksessa sijaitsevat Ravintola/baari/kahvila Panorama Bistro & Bar Helsinki. Seuraavan Tallinnan reissun varaaminen onnistuu kätevästi Tallinkin tai Eckerö Linen nettisivuilta. Laivayhtiöiden aikataulut löytyvät myös täältä. Ei muuta kun kaikki joukolla Tallinnaan! 🙂

Länsiterminaali T2:n sijainti Helsingin kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän