Kohtlan kaivosmuseo on ehdottomasti yksi Itä-Viron kiinnostavimmista vierailukohteista, sillä Kohtla-Nõmmellä sijaitseva museo on rakennettu vanhan liuskeöljykaivoksen yhteyteen ja paikassa pääsee myös kierrokselle vanhoihin kaivostunneleihin. Liuskeöljyä on Virossa hyödynnetty pian jo 100 vuoden ajan ja Neuvostoliiton aikana maassa toimi kymmenkunta kaivosta. Kohtla-Nõmmen kaivos suljettiin vuonna 2001 ja uusi uljas vierailukeskus avattiin tänä vuonna vanhaan liuskekiven lajittelukeskukseen. Paikaan onkin onnistuttu luomaan melko uniikki tunnelma, sillä alakerran uusista moderneista tiloista yläkerroksiin siirryttäessä tuntuu hetkittäin siltä, että paikka olisi suljettu vasta aivan hiljattain. Seinillä näkyy erilaisia kaivosmiesten tekemiä merkintöjä, monet vanhat laitteet ovat edelleen paikoillaan ja joissain nurkissa seisoo vanhoja työmiehen saappaita. Kohtlan kaivosmuseon näyttelytilat esittelevät liuskekiven louhinnan ja energiatuotannon lisäksi kaivoksen historiaa ja sen työntekijöitä, mutta parhaan katsauksen tähän saa lähtemällä maanalaiselle ohjatulle kierrokselle.Kohtlan Kaivosmuseo Viro (5)

Kaikki Kohtlan kaivosmuseon kierroksia vetävät oppaat ovat vanhoja mainareita, joten tarinoita riittää jaettavaksi vaikka useammankin kierroksen ajaksi. Me osallistuimme vironkieliselle kierrokselle, jossa meitä opasti lähes 50 vuotta kaivoksessa työskennellyt Tõnu, jolla riitti juttuja ja legendoja vaikka millä mitalla. Hän muun muassa kertoi tarinoita lähes yliluonnollisista kaivosmiehistä, varastelevista esimiehistä sekä niistä lukemattomista kaivosmiehistä, jotka olivat erilaisten onnettomuuksien tai muuten vaan vaarallisten työolosuhteiden vuoksi menettäneet henkensä jo hyvin nuorina. Toki oppaan tarinavarastosta löytyi myös huomattavasti valoisampia tarinoita kuten esimerkiksi jutut kaivosmiesten maineesta raha- ja naistenmiehinä. Kaivosmiehet olivat neuvostoaikana huomattavasti keskivertokansalaisia varakkaampia ja tarinoiden mukaan he kaupungille lähtiessään tilasivat kaksi taksia – yhden itselleen ja toisen hatulleen.

Tõnun pitkä kokemus kaivoshommista tarkoitti myös sitä, että hän osasi käyttää melkeinpä kaikkia kaivamisessa ja louhimisessa käytettyjä laitteita, ja niinpä hän esitteli ryhmälle miten niitä käynnistetään ja käytetään. Kohtlan kaivosmuseon kaivokseen saa muuten myös suomenkielisen oppaan, mutta tästä veloitetaan 30€/ryhmä ja varaus tulee tehdä etukäteen. Muutenkin suosittelemme aina tekemään varauksen etukäteen, sillä muuten voitte joutua odottelemaan paikan päällä parikin tuntia. Jos haluatte lähteä vironkieliselle kierrokselle, niin tuonne on tarjolla myös äänioppaita, mutta sen sisältö verrattuna mainareiden juttuihin on kuin lukisi hyvästä kirjasta pelkän takakannen. Mikäli vironkieli taittuu, niin suosittelemme katsomaan erittäin mielenkiintoisen ja lämminhenkisen ETV:n tuottaman ohjelman Tõnusta.Kohtlan Kaivosmuseo Viro (10)

Kohtlan vanhassa kaivoksessa kulkee tunneleita kilometrikaupalla, mutta suurin osa niistä on nykyään veden vallassa, sillä kun Kohtlan kaivo vuonna 2001 suljettiin niin myös vettä pumpanneet pumput saivat lähteä. Noin 1-1,5 tunnin kierroksella kuljetaan noin 8 metrin syvyydessä kulkevissa tunneleissa. Ennen kaivokseen lähtemistä kaikille puetaan ylle suojatakit ja kypärät, sillä vanhojen kaivoskäytävien katosta ripottelee alituisesti vettä. Itse kierroksella pääsee myös ihka oikean kaivosjunan kyytiin, ja sillä ajaminen onkin todella kuoppaista ja meluisaa menoa. Kyydin aikana pääsee hetkellisesti tuntemaan mimmoinen oikeiden kaivosmiesten jokapäiväinen työmatka on ollut. Kaikenkaikkiaan Kohtlan kaivospuisto tarjoaa erittäin mielenkiintoisen johdatuksen liuskekiven louhinnasta ja kaivoksen toiminnasta yhdistettynä Viron historiaan. Voimmekin suositella piipahtamaan museossa, jos satutte liikkumaan Itä-Virossa.  Kohtlan kaivosmuseo sijaitsee noin 10 kilometrin päässä läheisestä Kohta-Järven kaupungista ja noin 165 km päässä Tallinnasta. Paikasta riittäisi tarinoita vaikka pidempäänkin juttuun, mutta kyllä ne ovat varmasti vanhojen mainareiden kertomina parempia kuin meidän versiomme niistä. 😉

Kohtan kaivospuistosta löytyy museon lisäksi mm. hostelli, maanalainen ravintola, kahvila, uimalampi sekä patikointipolkuja. Täällä voi halutessaan myös järjestää tapahtumia isommillekin ryhmille. Kohtlan kaivosmuseo on kesäaikana (01.05-30.09) avoinna tiistaista lauantaihin kello 11.00-19.00 ja sunnuntaista maanantaihin klo. 11.00- 17.00. Talviaikaan 01.10-30.04 museo on avoinna viitenä päivänä viikossa (Ti-La) kello 10.00-18.00. Liput maanalaiselle kierrokselle maksavat aikuisilta 10 euroa ja opiskelijoilta 6 euroa. Lisätietoa museosta ja kaivospuiston aktiviteeteista voitte katsoa sen suomenkielisiltä nettisivuilta.

Kohtlan Kaivosmuseon sijainti Viron kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän