Baltian maiden suurin minigolfkeskus Park Minigolf löytyy Tallinnan satama-alueella sijaitsevasta Nautica Keskuksesta. Paikasta löytyy kaksi erilaista minigolfkenttää, joista toinen, puistokenttä, on helpompi ja hieman enemmän haastetta etsiville on tarjolla vaikeampitasoinen villin lännen saluunakenttä. Me lähdimme liikkeelle kovalla itseluottamuksella ja valitsimme tuon jälkimmäisen. Joskus eteen on osunut hyvinkin haastavia minigolfkenttiä, mutta kierroksen jälkeen pohdimme yhdessä, että ei tämä Tallinnan Park Minigolfin vaikeampi kenttä kyllä mennyt sinne kaikista haastavimpaan päähän. Olimme kuitenkin valintaamme tyytyväisiä, sillä jollain tavalla tuo puistokenttä tuntui sitten taas melkeinpä turhan helpolta. Toisaalta jos minigolfista ei ole kamalasti aikaisempaa kokemusta, niin, tuo puistokenttä saattaa olla mielekkäämpi vaihtoehto. 🙂

Mainitaan nyt vielä tähän selvyyden vuoksi se, että molemmat kentät sijaitsevat kokonaisuudessaan sisätiloissa eli tänne voi tulla pelaamaan säällä kuin säällä. Tuohon vaikeampaan kenttään kannattaa varata aikaa noin 45 minuuttia ja helpomman taas pelaa läpi reilussa tunnissa. Yhdistelmälippu puistokentälle ja saluunakentälle maksaa aikuiselta 12,50 euroa ja lapsilta 9,50 euroa. Jos haluatte pelata vain yhden radan, niin puistokentälle lippu aikuisilta maksaa 8,50 euroa ja lapsilta 6,50 euroa, ja saluunakentälle aikuisilta 5,50 euroa ja lapsilta 4,50 euroa. Tallinnan Park Minigolfin tiloista löytyy myös yksityistilaisuuksiin vuokrattavia huoneita, joten täällä voi halutessaan järjestää vaikkapa lasten syntymäpäivät tai firman virkistyspäivän. Lisätietoa löydätte paikan nettisivuilta.

Park Minigolfin aukioloajat:
Su-To 10.00-21.00
Pe-La 10.00-22.00

Lue lisää: Tallinnan Aktiviteetit
Nautica Keskus merkittynä Tallinnan karttaan:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän