Tallinnan hotelleja on tullut viime vuosina kierrettyä kiihtyvällä tahdilla ja sekaan on mahtunut niin positiivisia yllätyksiä, varmaa laatua kuin myös pahoja pettymyksiä. Vanhassakaupungissa sijaitseva St. Olav Hotelli ei oikein mene mihinkään näistä kategorioista, sillä vaikka olimme hotellin saamien arvostelujen perusteella valmistautuneet siihen, ettei se välttämättä ole aivan oman sarjansa huippua, niin oli vierailu St. Olavissa melkoinen kokemus.
Hotellin respaan saavuttaessa meitä oli vastassa melko pahasti elämäänsä kyllästyneen oloinen vastaanottovirkailija, joka ei kauheasti tuntunut välittävän duunistaan. Check-inistä kuitenkin selvittiin, mutta tämän jälkeen alkoikin ehkä koko viikonlopun mielenkiintoisin ohjelmanumero eli leikkimielinen “aarteenetsintä”. Joissain kulttuureissa tämä tunnetaan myös nimellä “missä ihmeessä on minun hotellihuoneeni?!”. Sen verran sokkeloinen ja erikoisesti toteutettu pohjaratkaisu St. Olavissa on, että ihan ensimmäisellä yrittämällä emme huonetta löytäneet ja niinpä vauhtia piti hakea vastaanotosta saakka.
St. Olav Hotel Tallinna 9364
Kun vihdoin pääsimme huoneeseen, niin jo nopean ensisilmäyksen jälkeen totesimme, ettei tästä kyllä kauheasti jää jälkipolville kerrottavaa. Ahdas ja hieman pimeähkö hotellihuone, jonka katosta roikkui jokin johto ja vaatekaapin reunasta irtoili paloja. Lisäksi siivoojien varastohuone sijaitsi heti käytävän toisella puolen, niin eihän tästä nyt voinut kovin riemuissaan olla. Kylpyhuone sen sijaan oli ihan ok. Vielä viimeiseksi huomioksi on pakko sanoa, että tässä hotellissa kaikki äänet viereisistä huoneista kuuluvat erittäin hyvin. Itse heräsimme siihen kun naapurihuoneen pariskunta saapui illanvietosta huoneeseensa. Kaikki oven sulkemisesta keskustelun ääniin kuuluivat hyvin selvästi. 
Tosin me taisimme saada melko hyvän hotellihuoneen, sillä se sijaitsi aivan rakennuksen peräosassa ja samalla kaukana St. Olavin alakerrassa toimivasta karaokebaarista. Tämän tekstin tarkoituksena ei ole mitenkään yltiöpäisesti mollata tätä hotellia, mutta valitettavasti se vaan putoaa Tallinnan hotellien häntäpäähän. Vielä kun tarjolla oli kehnoin aamiainen mihin olemme Tallinnassa törmänneet, niin ei tästä visiitistä kyllä voi hirveästi kehuja jakaa. St. Olav taitaa olla kolmas Tallinnassa sijaitseva hotelli, jonka kanssa joudumme toteamaan, että tänne emme tulisi toiste edes ilmaiseksi.
Kuinka lohduttavaa lukea, että muillakin on ollut “aarteenetsintäoperaatio” huonetta etsiessään. Me selvisimme leikistä n. varttitunnin yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin. Vai että karaokebaari, ennemminkin ööklubi tarjolla olevine tyttöineen/naisineen; mutta ruoka oli erinomaista, mitä ei voi todellakaan sanoa hotellin aamiaisesta: kaikki niin sanotut lämpimät ruoat olivat joko haaleita tai peräti aivan kylmiä.
Itse hotelli on mielenkiintoinen, sokkeloineen kaikkineen, mikä mielikuvitus saada vanhasta rakennuksesta tuollainen toimitva kokonaisuus; hattua täytyy nostaa arkkitehdeille! Ehkä huoneiden sisustuksessa olisi voinut käyttää edes hieman noita lukemattomia tauluja tai koriste-esineitä, joita oli julkisissa tiloissa yllinkyllin.
Tuskinpa mekään uusimme vierailua St. Olavissa, mutta seikkailunhaluisille voimme kyllä suositella sitä. Ja toinen seikka, joka oli asiassa hyvä, oli sijainti vanhassa kaupungissa alueella, jonne ei kovin usein tule mentyä ellei ole majoitusta siellä. Viehättävää seutua.
Myös muilta olen kuullut huonoa tästä hotellista ja sen asiakaspalvelusta – tietääpä, ettei tarvitse sinne majoittautua jatkossakaan. 🙂
Hyvä tietää, että ei eksytä tähän hotelliin, siilä tänä kesänä se oli ehdolla. No meidän valitsemamme hotelli Three Crowns oli aivan samaa tasoa, ja samat kokemukset. Epäystävällinen vastaanotto, huonetta ei meinattu löytää ja huonoin aamupala, jonka olemme Tallinnassa syöneet.