back to top
Koti Blog Sivu 71

Kaks Kokka – SULJETTU

Ravintola Kaks Kokka Tallinna 4124

Tallinnan Kaks Kokka on sulkenut ovensa. 


Kaks Kokka nousi Tallinnan Ravintolalistamme aivan terävimpään kärkeen reilut kaksi vuotta sitten, ja on tämän jälkeen pitänyt paikkansa tuolla. Viimeisin visiittimme Tallinnan keskusta-alueella sijaitsevaan Kaks Kokkaan oli jälleen oiva muistutus siitä, että tämä ravintola kuuluu ehdottomasti kaupungin parhaimmistoon. Me emme missään nimessä ole ainoat tähän ravintolaan tykästyneet, sillä Kaks Kokkaa löytyy vuoden 2017 Viron Parhaat Ravintolat-listalta ja tänä vuonna paikka oli finalistina Silverspoon-kilpailun “Paras Casual Dining”-kategoriassa.

Ravintola Kaks Kokka Tallinna 9292

Ravintola sijaitsee Rotermannin korttelin läheisyydessä Ravintola Ö:n naapurissa, jonka pikkuveljeksi Kaks Kokkaa itseään tituleeraa. Paikan nimi tarkoittaa suomeksi kahta kokkia, jotka tässä tapauksessa ovat Martin Meikas ja Ranno Paukson. Kolmantena osaomistajana ravintolassa on Sparkling Group, jolla on Kaks Kokkan lisäksi omistuksia muun muassa Tallinnan ravintola Mon Reposissa ja ravintola Tchaikovskyssa. Martin ja Ranno olivat muuten vuoden 2017 Silverspoon-kilpailun finalisteina “Paras Kokki”-kategoriassa, joten miesten ammattitaitoa arvostetaan Virossa hyvin korkealle.

Tallinnan Kaks Kokka on sisustettu skandinaaviseen tyyliin ja tästä viihtyisästä ravintolasta saa kerrassaan loistavaa ruokaa. Paikan ruokalistasta löytyy monia tuttuja annoksia, mutta Kaks Kokka on onnistunut luomaan annoksistaan omannäköisiä ja -makuisia. Tässä paikassa uskotaan selvästi tuoreisiin ja puhtaisiin raaka-aineisiin, joista syntyy toinen toistaan herkullisempia annoksia. Kaks Kokka on yksi niistä harvoista ravintoloista, joissa ei tähän mennessä ole koskaan joutunut pettymään oikeastaan mihinkään annokseen. Niinpä täältä on voinut joka kerta poistua tyytyväisenä hymy kasvoilla. 🙂

Ravintola Kaks Kokka Tallinna 0129

Vielä kun Kaks Kokkasta saa ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, niin ei tästä paikasta löydy pahaa sanottavaa, ihan päinvastoin. Ravintola on Tallinnassa sen verran kovassa huudossa, että suosittelemme tekemään pöytävarauksen aina etukäteen, sillä muuten saatatte jäädä arkipäivänkin ilman pöytää. Alkuruoat ravintolassa maksavat 9-12€, pääruoat 11-20€ ja jälkiruoat 6€. Lisätietoa voitte katsoa ravintolan nettisivuilta ja pöytävarauksen tekeminen onnistuu suoraan tästä:

Varaa Pöytä
– Kaks Kokka

Kaks Kokka aukioloajat:
Ma-To 12.00-23.00
Pe-La 12.00-00.00
Su 13.00-22.00

Lue lisää: Tallinnan Ravintolat

My City Hotel

My City Hotel Tallinna (2)

My City Hotel sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa, ja on jo useampana vuotena löytynyt muun muassa Tripadvisorin Tallinnan parhaat hotellit-listalta, joten emme selvästikään ole ainoat tähän hotelliin tykästyneet. 🙂 My City Hotel on osoittautunut toimivaksi kaupunkihotelliksi, johon on aina mukava palata takaisin. Siistit ja viihtyisät huoneet tarjoavat paljon miellyttäviä yksityiskohtia, kahvin- ja teenkeittovälineet sekä pienen tervetuliaispaketin, joka sisältää vesipullon sekä tuoreita marjoja ja hedelmiä.

Kylpyhuoneen puolelta taas löytyy hiusten- ja ihonhoitotuotteita, ompelusettiä sekä kylpyankka. Kaikissa Tallinnan My City Hotellin huoneissa ei kuitenkaan ole kylpyammetta, joten jos haluatte päästä kellumaan ankan kanssa, niin kannattaa jo varausvaiheessa pyytää ammeella varustettu huone. Ainakin meistä on ollut välillä mukava päättää pitkä päivä rentouttavaan kylpyyn, ja sen jälkeen kääriytyä huoneen varustukseen kuuluviin kylpytakkeihin ja tossuihin. Mikäli tuohon ankkaan muuten sattuu kovastikin kiintymään, niin sen saa mukaansa muutaman euron korvausta vastaan. 😀

My City Hotel Tallinna (1)
‘Kwaak kwaak! Vie minut kotiin.’

My City Hotellin sängyt ovat mukavat ja ilmastoidut huoneet tarjoavat muutenkin hyvät puitteet kunnon yöunille. On pakko sanoa, että ensimmäisellä visiitillä tähän hotelliin olimme hieman skeptisiä juuri yörauhan suhteen, sillä se sijaitsee vain kivenheiton päässä Club Hollywoodista, joka on yksi Tallinnan suosituimmista klubeista. Onneksi tässä hotellissa on investoitu kunnollisiin ikkunoihin, sillä joskus olemme myös yöpyneet hotelleissa, joihin kadulta kuuluvat äänet ovat kantautuneet selvästi. Myös hotellin yleiset tilat jättävät hyvän ja arvokkaan vaikutelman, jonka lisäksi palvelu on aina ollut ystävällistä.

Hotellin aamiainen tarjoillaan alakerran Ravintola MIX:ssä. Hotellin aamiaisesta voi sanoa sen verran, että kyseessä on keskivertoaamiaista parempi kattaus, vaikkei se mitään suuria yllätyksiä tarjoakaan. Yhteenvetona Tallinnan My City Hotellista voisi sanoa, että se tarjoaa arjen keskelle mukavaa pientä luksusta kohtuuhinnalla.

Varaa Huone
– Booking.com

Lue lisää: Tallinnan Hotellit
My City Hotellin sijainti Tallinnan kartalla:

Zelluloosi Batuudikeskus

Zelluloosi Batuudikeskus Tallinna 0602

Jos suunnitteilla on koko perheen Tallinnan reissu ja lapsille pitäisi keksiä jotain aktiivista tekemistä, niin Zelluloosi Batuudikeskus eli trampoliinikeskus tarjoaa tähän mainiot puitteet. Reilun kahden kilometrin päässä ydinkeskustasta sijaitsevasta keskuksesta löytyy trampoliinialue, muutama liukumäki, Sonic Allstars-koripallopeli, pöytäfudis sekä pari kappaletta ilmakiekkopöytiä. Zelluloosi Batuudikeskus ei välttämättä vedä vertoja Suomesta löytyville Hop Lopeille ja Duudsonien seikkailupuistoille, mutta kyllä muksut näyttivät viihtyvän täällä erittäin hyvin.

Tallinnan Batuudikeskuksesta löytyy myös viisi erilaista teemahuonetta, joita voi vuokrata syntymäpäiviä varten. Huoneiden vuokraaminen 2.5 tunniksi maksaa huoneesta ja viikonpäivästä riippuen 70-120€. Pääsylippu keskukseen maksaa 7€ ja perhelippu (4 henkilöä) 18€. Lisätietoa voitte katsoa paikan nettisivuilta. Batuudikeskus toimii Zelluloos Kvartaallissa, josta löytyy myös paljon muuta tekemistä kuten muun muassa keilahalli, bolderointikeskus sekä Megazone. Lisätietoa kvartaalista löytyvistä palveluista löydätte täältä.

Zelluloosi Batuudikeskuksen aukioloajat:
Ma-Pe 17.00-21.00
La-Su 11.00-21.00
Keskuksen sijainti Tallinnan kartalla:

Laulasmaa Spa

Laulasmaa Spa 8405

Laulasmaa Spa kylpylähotelli sijaitsee noin 38 km Tallinnan keskustasta länteen. Paikka on ollut aina suomalaisten Viron matkailijoiden suosiossa, eikä mikään ihme sillä täällä pääsee todella rentoutumaan ja rauhoittumaan aivan luonnon äärellä. Meri ja uimaranta sijaitsevat kivenheiton päässä hotellilta, paikkaa ympäröi kaunis mäntymetsä ja huoneista aukeavat upeat näkymät metsikön yli suoraan merelle. Ainakin me viihdyimme täällä erittäin hyvin. 🙂

Laulasmaa Span alueella on paljon erilaisia aktiviteetteja jättimäisestä shakkilaudasta ja rantalentiksestä frisbeegolfiin  ja ulkoilumaastoihin. Myös itse kylpylähotelli on hyvin viihtyisä, sillä huoneet ovat siistejä ja tilavia, kylpyläosastolta löytyy useita erilaisia altaita sekä saunoja, ja paikan ravintolatarjonta on yllättävänkin laadukas. Meidän visiitillämme yövyimme yhden yön perhehuoneessa, johon mahtuu helposti majoittumaan neljäkin ihmistä, ja toisen yön hieman alempana sijaitsevassa deluxe-huoneessa, joka tarjoaa hyvät puitteet yksin tai kaksin liikkellä oleville. Kaikista huoneista löytyy kylpytakit, tohvelit sekä erilaisia hiusten- ja ihonhoitotuotteita. Nämä ovat ehdottomasti semmoisia juttuja, mitä kylpylähotellissa toivoo huoneesta löytyvän, mutta tämä ei kuitenkaan ole aina mitenkään itsestäänselvyys.

Perhehuone:

Laulasmaa Spasta löytyy kaksi ravintolaa, a la carte-tyylinen ravintola Wicca ja toinen hieman rennompi ja bistro-tyylinen ravintola Verde. Me kävimme testaamassa jälkimmäistä ja on pakko todeta, että ruoka oli hyvä. Tuppaamme helposti olemaan melko kriittisiä hotellin ravintoloita kohtaan, mutta tämä tarjosi positiivisen yllätyksen. Tilaamamme pasta oli sen verran herkullista, että sitä täytyy ihan erikseen kehua. 🙂 Molempien ravintoloiden menut löydätte Laulasmaa Span nettisivuilta.

Myös Laulasmaa Span kylpyläosasto menee ehdottomasti hyviin kirjoihin, sillä se oli parempi kuin mitä osasimme etukäteen odottaa. Kompaktilta kylpyläosastolta löytyy muun muassa useampi sauna, poreallas, uima-allas, virtaavan veden osasto sekä ulkoallas. Kylpylän isoista ikkunat tekevät paikasta valoisan, jonka lisäksi niistä on mukava katsella ulkona aukeavia maisemia.

Deluxe-huone:

Kokonaisuudessaan Laulasmaa Spasta voi todeta, että täällä todella mieli lepää. Jotenkin tätä paikkaa oli aina tullut vähäteltyä, mutta jälkikäteen voi sanoa, että onneksi käytiin tutustumassa tähän luonnon keskellä sijaitsevaan kylpylähotelliin. Laulasmaa Spa pystyy ehdottomasti tarjoamaan jotain, mitä Tallinnan kylpylähotellit eivät. Tietenkin se aina riippuu mitä reissultaan haluaa, mutta jos mielessä on ajatusten nollaaminen arjesta ja kiireetön rauhoittuminen, niin kyllä allekirjoittaneet mielummin lähtisivät Laulasmaalle kuin jäisivät Tallinnan vilinään. 😉 Vahva veikkaus on, että tänne tulee lähdettyä toisenkin kerran.

Varaa Huone
– Booking.com

Laulasmaa Span sijainti kartalla:

Tondin Ampumarata

Tondin Ampumarata Tallinna 0575
Tallinnan Tondilta löytyvä Baltian maiden suurin sisäampumarata sijaitsee noin 5 km päässä kaupungin keskustasta. Ampumaradalla pääsee kokeilemaan parhaimmillaan kolmeatoista eri asetta, mutta kevyimmät paketit alkavat kahdesta erilaisesta aseesta. Yhtenä mahdollisuutena on myös itse valita juuri ne aseet, millä haluaa päästä ampumaan. Lisätietoja erilaisista paketista voitte katsoa paikan nettisivuilta. Noin yleisesti ottaen emme itse aseista välttämättä niin kamalasti innostu, mutta kyllähän tämmöisessä turvallisessa ja valvotussa tilanteessa on ihan hauska päästä kokeilemaan ampumista.
Tondin Ampumarata Tallinna 9391Olemme käyneet Tondin ampumaradalla tähän menessä kaksi kertaa ja päässeet kokeilemaan seuraavia aseita:
  • Pistol Glock 19 9mm
  • Pistol Tanfoglio 1911 .45 cal
  • Pistol Walther PPQ
  • Revolver Smith & Wesson .357magnum cal
  • Revolver Smith & Wesson .44Magnum cal
  • Revolver Taurus
  • Carbine Beretta Storm CX4 9mm
  • Carbine M4 Tactical .223Nato
  • Carbine AK Kalasnikov .223Nato
  • Carbine Glock CAA
  • Shotgun Germanica .12 cal
  • Carbine Mosin-Nagan 7.62mm
  • Sniper rifle Remmington R700 with supressor .308 cal
Vaikka saattaakin kuulostaa hieman hurjalta, että kuka tahansa pääsee ampumaan tämmöisillä aseilla ja vieläpä oikeiden luotien kera, niin turvallisuuteen on kyllä panostettu. Käytännössä kaikki ampumaradan ohjaajat omaavat poliisi- tai armeijataustan, sillä yksi työntekijöistä oli esimerkiksi jossain vaiheessa vastannut koko Viron poliisivoimien asehankinnoista. Ennen ampumista meillekin on aina pidetty hyvin yksityiskohtainen opastus ampumiseen ja erityisesti siihen, että mihin suuntaan aseet tulee aina olla suunnattuna ja koska niillä saa ampua.  Ohessa video meidän viimeisimmältä visiitiltä Tondin ampumaradalle:

Ampumaradalla järjestetään myös tactical shootingia sekä erilaisia koulutuksia ammuntaan ja itsepuolustukseen liittyen. Ampumaradalla ei ole kahvilaa tai mitään muutakaan putiikkia, mutta radan tiloista löytyy kokoushuone, johon järjestetään tilauksesta juoma- ja ruokatarjoilut esim. kokous- tai polttariporukalle. Radalla käykin runsaasti ryhmiä, joten jos haette ideoita esimerkiksi tulevia polttareita tai firman reissuja varten, niin ampumarata on varmasti ihan varteenotettava vaihtoehto. Pidättehän kuitenkin mielessä, että turvallisuussyistä aseita käsiteltäessä ampumaradalla on tietenkin nollatoleranssi alkoholin suhteen. Jos haluatte tehdä varauksen tänne, niin yhteystiedot löydätte radan nettisivuilta. Pakettien hinnat vaihtelevat 30 euron ja 195 euron välillä (ryhmäpaketti).

Samaisella yrityksellä on myös toinen ampumarata, joka sijaitsee hieman lähempänä Tallinnan keskustaa. Tuolla paikalla onkin erityinen historia, sillä Neuvostoliiton aikana se toimi KGB:n ampumaratana ja  nykyään siellä järjestetäänkin nimenomaan KGB teemaisia ammuntoja. Tondin radalle pääsee Tallinnan keskustasta kätevästi julkisilla, sillä useat keskustasta lähtevät bussit kulkevat tuosta ohi. Foorum Keskuksen edustalla sijaitsevalta Hobujaaman pysäkiltä voitte napata esimerkiksi bussin numero 5 tai ottaa Viru Keskusen bussiasemalta numeron 14 tai 18. Myös suoraan D-terminaalilta pääsee bussilla numero 20 ja Balti Jaamasta taas pääsee lähijunalla Tondin juna-asemalle. Jos tulette millä tahansa edellä mainituista busseista, niin jääkää pois Kalev nimisellä pysäkillä.

Lue lisää: Tallinnan Aktiviteetit
Tondin ampumaradan sijainti Tallinnan kartalla: