Hektor konttihotelli sijaitsee Tallinnan Balti Jaama Turgin ja Telliskivi-kadun välittömässä läheisyydessä vanhaan tehdasrakennukseen upeasti kunnostetuissa tiloissa. Vuodelta 1874 peräisin olevassa rakennuksessa korjattiin aikanaan junan vetureita ja vaunuja, ja tästä ajasta on edelleen nähtävissä viitteitä siellä täällä. Yksi tämmöinen on Hektorin pääsisäänkäynnin yläpuolella katonrajassa oleva kyltti “Ära seisa koorma all” / “не стой под грузом” eli ÄLÄ SEISO KUORMAN ALLA. Nykyään täällä ei onneksi enää tarvitse huolehtia siitä, että seisooko sitä vahingossa kuorman alla, sillä Telliskivi-kadun alueen ainoassa hotellissa voi rauhassa keskittyä kaupunkilomasta nauttimiseen.

Hektor konttihotellin kaikki vierashuoneet on rakennettu 20 jalkaisiin merikontteihin, joihin on saatu mahdutettua sisään 160x200cm parisänky, yllättävän tilava kylpyhuone, työpöytä tuoleineen, televisio ja hyllykkö. Lisäksi sängyn alta löytyy kaksi kappaletta vedettäviä säilytyslokeroita isommillekin matkalaukuille. Kontteja voi hyvin sanoa todellisiksi tilaihmeiksi, sillä ne kätkevät sisäänsä oikeastaan kaiken mitä hyvältä hotellihuoneelta voi odottaa. Television varustukseen kuuluva Google Chromecast on mukava lisä, sillä tällä saa omasta puhelimesta pyörimään vaikkapa Netflixin isommalle ruudulle. 🙂 Myös sängystä ja tyynyistä täytyy antaa kehut, sillä sen verran makoisasti täällä on aina nukkunut.

Tallinnan Hektor Container hotelliin yleisiin tiloihin on taas selvästi haluttu tuoda avaruutta, sillä paikasta löytyy nahkatuolein ja -sohvin varustettu oleskelutila, erillinen työskentelytila, yhteiseen käyttöön tarkoitettu hyvin varusteltu keittiö sekä rakennuksen yläkertaan sijoitettu studio joogamattoineen. Suurimmasta osasta vierashuoneita ei ole näkymää suoraan ulos (vaikka kaikissa huoneissa iso ikkuna onkin), mutta valon puutteesta ei Hektor konttihotellissa tarvitse murehtia, sillä tästä pitävät huolen rakennuksen suurista ikkunoista sisään tulviva luonnonvalo sekä kattoon asennetut arkkitehti Taavi Aunren suunnittelemat luonnonvaloa jäljittelevät valaisimet. Harvemmin sitä on hotellissa lähtenyt ihan varta vasten haahuilemaan pitkin käytäviä, mutta Hektorin sisätilat jotenkin oikein kutsuvat vaeltelemaan ympäriinsä. Kontit ja muut rakennuksen teolliset yksityiskohdat yhdistyvät upealla tavalla tunnelmalliseen valaistukseen ja sisälle luotuun vehreyteen.

Tässä tallinnalaishotellissa on myös panostettu ekologisuuteen, sillä vanhan rakennuksen kunnostaminen ja vierashuoneiden rakentaminen vanhoista merikonteista on ekoteko jo itsessään, mutta tämän lisäksi kaikki hotellissa syntyvä jäte pyritään kierrättämään mahdollisimman tehokkaasti. Huoneista löytyy ainoastaan pienet roskakorit, mutta käytävillä on lajitteluastiat paperille, biojätteelle, sekajätteelle sekä pakkauksille. Biojätteet kerätään Hektorin omaan kompostiin, josta saadaan vuorostaan multaa kasveille. Vierashuoneista ei myöskään löydy pieniä muovisia kosmetiikkapulloja, vaan ainoastaan uudelleentäytettäviä säiliöitä, jotka nekin on muuten tehty kierrätysmateriaalista. Nykyään monet hotellit kehuvat olevansa ekoystävällisiä, mutta Hektorissa on selvästi siirrytty puheista tekoihin.

Hotellin Oleskelutila Tallinna 8181

Loppuun täytyy kuitenkin antaa hieman miinusta muutamasta asiasta: ensinnäkään hotellissa ei ole viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut oikein mitään, ja tämä rupeaa pikku hiljaa näkymään. Toki hotelli avattiin vasta 2020 juuri pahimman koronahässäkän keskellä, mutta viimeisimmällä kesäkuussa 2022 tehdyllä visiitillä paikasta jäi hieman semmoinen fiilis, että konsepti on ollut hyvä ja sitä on alkuun lähdetty innolla toteuttamaan, mutta alun jälkeen on hieman puhti loppunut. Yksi konkreettinen esimerkki tästä on Hektor konttihotellin aamiainen, joka on parin vuoden aikana mennyt ainoastaan huonompaan suuntaan. Hotellin pääaulassa tarjoiltava aamiainen oli vielä kesällä 2020 kerrassaan loistava kokemus, mutta nyt pari vuotta myöhemmin se todella jätti toivomisen varaa. Vielä kun ottaa huomioon, että aamiainen ei huoneen hintaan sisältynyt, niin kyllä mielummin seuraavalla kerralla lähtee aamiaiselle johonkin muualle. Toistaiseksi paikka kuitenkin toimii ihan hyvin jos ottaa pelkän huoneen, sillä vaikka kehitystä paikalta toivoisikin, niin on Hektor edelleen varsin persoonallinen hotelli Tallinnan hotelliskenessä. Jos konttihotelli alkoi kiinnostamaan, niin varauksen voitte tehdä suoraan tästä:

VARAA HUONE

Lue lisää: Majoitus Tallinnassa

Hektor Container hotellin sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän