Tallinnan kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Kloostrimetsässä, Piritan alueella, lähellä Tallinnan televisiotornia. Laajalla alueella voi kiertää kasvihuoneita, ulkopuutarhoja ja erilaisia kasvikokoelmia omaan tahtiin. Kohde sopii hyvin rauhalliseen kävelyyn, taukoon luonnon helmassa ja hieman erilaiseen tekemiseen Tallinnan keskustan ulkopuolella. Vierailun voi helposti yhdistää televisiotornin tai Piritan uimarannan kanssa samalle reissulle.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on oiva kohde silloin, kun haluat hetkeksi pois keskustan kivikaduilta, kauppakeskuksista ja Vanhankaupungin turistivirroista. Se sijaitsee Pirita-joen suunnalla, Kloostrimetsässä, aivan Tallinnan televisiotornin välittömässä läheisyydessä. Matkaa Tallinnan ydinkeskustasta kertyy noin 9 kilometriä,m joten tänne ei yleensä eksytä vahingossa, mutta juuri siksi paikka tuntuukin mukavalta pieneltä irtiotolta kaupungista.

Kasvitieteellinen Puutarha Tallinna 3649

Kasvitieteellinen puutarha ei ole mikään pieni kukkapenkki puiston laidalla, vaan laaja alue, jossa voi kävellä rauhassa kasvihuoneiden, ulkopuutarhojen ja erilaisten kasvikokoelmien keskellä. Paikka sopii hyvin sekä kasveista oikeasti kiinnostuneille että niille, jotka kaipaavat vain vehreää ympäristöä, rauhallista kävelyä ja vähän erilaista tekemistä Tallinnan-reissulle.

Kasvitieteellinen Puutarha Tallinna 3640

Yksi alueen kiinnostavimmista osista on kasvihuonealue. Siellä pääsee hetkessä aivan toisenlaiseen ilmastoon: trooppisia ja subtrooppisia kasveja, palmuja, mehikasveja, kaktuksia ja muita kasveja, joita ei ihan heti tule vastaan suomalaisessa lähimetsässä. Kasvihuoneet ovat erityisen hyvä vaihtoehto huonolla säällä tai talvella, kun ulkona on harmaata ja märkää. Yhtäkkiä oletkin lämpimässä, kosteassa ja vihreässä tilassa, jossa voi unohtaa hetkeksi, että olet edelleen Tallinnassa.

Kasvitieteellinen Puutarha Tallinna 3657

Ulkopuutarha on parhaimmillaan keväästä syksyyn. Keväällä alue herää vähitellen henkiin, kesällä kasvit ovat täydessä kukoistuksessa ja syksyllä puutarhassa on oma rauhallinen tunnelmansa. Alueella on erilaisia teemapuutarhoja ja kasvikokoelmia, joita voi kiertää omaan tahtiin.

Kasvitieteellinen Puutarha Tallinna 3655

Keskustasta kasvitieteelliseen puutarhaan pääsee julkisilla, taksilla tai omalla autolla. Jos päätätte käyttää julkisia, niin perille Tallinnan keskustasta pääsee busseilla 34, 38 ja 49. Pois jäädään Kloostrimetsa-pysäkillä.

Kasvitieteellinen Puutarha Tallinna 3617 Vierailuun kannattaa varata vähintään tunti, mutta jos haluat kierrellä rauhassa sekä kasvihuoneet että ulkoalueet, aikaa kuluu helposti enemmänkin. Kesäkaudella alueella voi viihtyä pitkäänkin, varsinkin jos sää on hyvä eikä ole kiire seuraavaan paikkaan. Käytännön vinkkinä voi sanoa, että kannattaa huomioida vuodenajat. Jos haluat nähdä ulkoalueen vehreimmillään, kesä on varmin valinta. Kevät tuo mukanaan ensimmäiset kukkijat, ja syksyllä puutarhassa on rauhallinen, vähän melankolinenkin tunnelma. Talvella taas kasvihuoneet ovat pääosassa.

Kasvitieteellinen Puutarha Tallinna 3619

Jos Tallinnan-reissuun mahtuu pieni retki keskustan ulkopuolelle, niin kasvitieteellinen puutarha on oikein passeli vaihtoehto. Se on helposti yhdistettävissä televisiotorniin ja Piritan rantaan, ja tarjoaa mukavan vastapainon ravintoloille, ostoksille ja kaupunkikävelylle. Tarkista vain ennen lähtöä ajantasaiset aukioloajat, lipunhinnat ja mahdolliset tapahtumat virallisilta sivuilta, niin vierailu sujuu ilman turhaa säätöä.

tallinn_card_free_white1
Lue lisää: Tallinnan Nähtävyydet
Kasvitieteellisen puutarhan sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän