Tallinnan nähtävyydet eivät missään nimessä rajoitu pelkästään vanhaankaupunkiin, vaan myös Tallinnan muissa osissa riittää nähtävää ja koettavaa. Tallinnasta siis löytyy tekemistä ja näkemistä useammaksikin päiväksi, mutta usein reissussa aikaa on rajallisesti ja niinpä päätimme kerätä tähän joitain Tallinnan mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä. Listalla olevat Tallinnan nähtävyydet ovat aakkosjärjestyksessä, sillä niiden laittaminen paremmuusjärjestykseen olisi melko haastava tehtävä. Nähtävyyden nimeä klikkaamalla pääsette aihetta tarkemmin käsittelevään tekstiimme. 🙂


Bastionin Tunnelit

Tunnelit ovat ehdottomasti yksi Tallinnan hienoimmista ja kiehtovimmista nähtävyyksistä. Tätä opastettua kierrosta ei kannata missata. Bastionin tunnelit sijaitsevat Kiek in de Kök museon yhteydessä.


Eläintarha

Tallinnan eläintarhassa viihtyy varmasti koko perhe vauvasta vaariin. Eläintarhan tiloja on viime vuosina remontoitu useampaan otteeseen ja alueelta löytyy mm. jääkarhuja, norsuja ja sarvikuonoja.


Fotografiska

Tukholmasta lähtöisin oleva valokuvataiteen keskus avasi kesäkuussa 2019 Tallinnan Telliskiven Luovaan Keskukseen Baltian maiden ensimmäisen Fotografiskan. Kansainvälisestikin tunnetun ruotsalaisen taidekeskuksen saapuminen nosti alueen tunnettavuuden ja vetovoiman kerta heitolla aivan uudelle tasolle.


Kadriorgin Palatsi

Komea barokkityylinen palatsi sijaitsee keskellä kaunista Kadriorgin puistoa. Rakennuksen sisällä toimii Kadriorgin taidemuseo, josta löytyy kattava kokoelma eurooppalaisten ja venäläisten taiteilijoiden töitä.


Kasvitieteellinen Puutarha

Täältä löytyy kukkia, kasveja ja puita jokaiseen lähtöön (123 hehtaarin alueelta löytyy yhteensä yli 4500 erilaista lajia), joten jos kasvit kiinnostavat, niin Tallinnan kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy tutkittavaa useammaksikin tunniksi, ellei jopa päiväksi. 🙂


Katariinankuja

Varmasti yksi Tallinnan vanhankaupungin tunnetuimmista ja kauneimmista kujista, joka esiintyy usein matkaoppaissa ja postikorteissa. Paikasta löytyy aitoa keskiajan henkeä.


KGB Museo

Viru Hotellin yläkerroksissa sijaitseva KGB Museo on “must visit”-kohde kaikille neuvostoajasta kiinnostuneille, sillä opastettu kierros antaa erinomaisen johdatuksen tavallisten tallinnalaisten sekä myös Viru Hotellin henkilökunnan elämään Neuvostoliiton aikana.


KGB:n päämaja

Nykyään tässä vanhassakaupungissa sijaitsevassa rakennuksessa sijaitsee luksusasuntoja, mutta talon synkästä historiasta muistuttaa edelleen seinästä löytyvä kyltti sekä kellarissa sijaitseva tutkintavankila.  Rakennus löytyy Olevisten Kirkon välittömästä läheisyydestä.


Kommunismin uhrien muistomerkki

Muistomerkki sijaitsee Tallinnan Piritan rantatien varressa. Tummansävyinen pitkä ja kapea käytävä on vaikuttava ilmestys, jonka seiniltä löytyy yli 22 000 virolaisen nimet, jotka menettivät henkensä kommunistisen terrorin uhreina. Muistomerkki koostuu kahdesta osasta: ‘Matka’, joka koostuu tästä pitkästä käytävästä ja ‘Kotipuutarha’, joka on käytävän päästä aukeava vehreä viheralue, josta löytyy tietoa muun muassa kommunistisen terrorin tapahtumapaikoista ja vuosiluvuista.


Lentosatama

Kenties yksi Pohjois-Euroopan upeimmista museoista, josta löytyy tekemistä kaikenikäisille. Yksi museon suurimmista vetonauloista on sukellusvene Lembit.


Maarjamäen Muistomerkki
1960- ja 70-luvuilla ympäri Neuvostoliittoa rakennettiin muistomerkkejä toisessa maailmansodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden muistoksi, ja Tallinna sai omansa vuonna 1960. Muistomerkkiä laajennettiin huomattavasti vuonna 1975, ja tuolloin rakennettu seremoniakenttä on pyhitetty vuonna 1941 kaatuneiden neuvostosotilaiden muistolle. Nykyään muistomerkki alkaa olemaan jo melko pahasti rapistunut, mutta ainakin toistaiseksi suurin osa siitä on avoinna yleisölle. 

Mestaripiha ja Chocolaterie de Pierre

Yksi Tallinnan vanhankaupungin kauneimmista sisäpihoista, johon on mukava pysähtyä kupposelle kahvia tai kaakaota.


Olevisten Kirkko

Rakennus oli aikoinaan maailman korkein rakennus ja kiinnostavin osa rakennusta onkin kirkon torni, johon pääsee halutessaan myös käymään (talviaikaan suljettu).


Patkulin ja Kohtuotsan Näköalapaikat

Tallinnan vanhankaupungin parhaat näköalatasanteet, jotka löytyvät monista postikorteista ja matkaoppaista. Näissä vieraileminen vähän niin kuin kuuluu kunnolliseen Tallinnan reissuun, sillä Raatihuoneentorin ohella nämä tasanteet ovat varmasti vanhankaupungin kuvatuimpia paikkoja.


Raatihuoneentori

Tallinnan vanhankaupungin raatihuoneentori on eittämättä kaupungin kenties tunnetuin paikka ja samalla myös yksi suosituimmista nähtävyyksistä. Torilla järjestetään vuoden ympäri erilaisia tapahtumia ja jos vierailette torilla kesäaikaan, niin samalla reissulla voitte käydä tutustumassa raatihuoneen torniin.


Stenbockin Talo

Viron hallituksen pääkallopaikkana toimiva Stenbockin Talo sijaitsee Tallinnan vanhankaupungissa Toompean mäellä. Kyseinen rakennus on varmasti yksi Euroopan komeimmista hallintorakennuksista, sillä mäen reunalla seisova upea arkkitehtuurinen luomus on vaikuttava näky vuodenajasta riippumatta.


Suurkillan Talo

Tallinnan vanhankaupungin sydämessä, kivenheiton päässä Raatihuoneentorilta, seisoo 1400-luvulla rakennettu kiltatalo, jossa majaansa pitää Viron Historiallinen Museo. Jo rakennus itsessään on hyvä syy piipahtaa museossa, mutta kyllä täältä löytyy paljon muutakin mielenkiintoista katseltavaa.


Tanskan Kuninkaan Puutarha

Puutarha sijaitsee Toompean mäellä, josta löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista nähtävää. Tanskan Kuninkaan Puutarha on kuitenkin yksi meidän suosikkikohteistamme mäellä, sillä erityisesti kesäaikaan puutarhan aukiolla on hauska keskiaikainen tunnelma, ja lisäksi paikka tarjoaa mainiot olosuhteet maisemakuvaamiselle.


Telliskiven luova keskus 

Telliskivi-kadun varrella sijaitsevasta boheemista Telliskivi Loomelinnakusta, eli Telliskiven luovasta keskuksesta, on viimeisen vuosikymmenen aikana muodostunut yksi kaupungin trendikkäimmistä ja samalla myös viihtyisimmistä alueista. Nostettiin paikka myös tähän Tallinnan nähtävyydet listaukseen, sillä jos haluatte kunnolla tutustua Tallinnaan, niin tämä paikka kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa.


TV-Torni

Tallinnan TV-torni avautui reilut viisi vuotta sitten mittavan remontin jälkeen ja siitä onkin muodostunut mielenkiintoinen vierailukohde, jossa viihtyy koko perhe. Huimapäät voivat halutessaan kokeilla reunallakävelyä.


Viron Taidemuseo

KUMU eli kunstimuuseum on suomalaisen arkkitehti Pekka Vapaavuoren moderni luomus, josta löytyy Viron kattavin kokelma taidetta eri aikakausilta.


Lue lisää: Tallinnan Nähtävyydet
Jos nämä kaikki Tallinnan nähtävyydet on jo loppuun koluttu, niin lisää vinkkejä voitte katsoa myös VisitTallinnin nettisivuilta. 🙂

5 KOMMENTIT

  1. Hei, Tallinnan eläintarhaa tuskin kannattaa mainostaa. Varsinkin isommilla eläimillä on siellä epäinhimilliset oltavat. Viimeksi nähtiin leopardi, joka stressaantuneena kulki edestakaisin pienessä kopperossa. Samoin norsuilla oli liian pienet tilat. Se oli kauheaa katsottavaa !! En enää koskaan vieraile moisessa paikassa. Henkilökuntaa ei ymmärrettävästi näkynyt missään.

  2. Hei, ensiksi kiitos upeista sivuista… Olen Tallinnassa tyttäreni 15 v kanssa myös tuolloin 23.-24.6. Tiistai päivä taitaa mennä shoppaillen, mutta olisiko vinkkejä iltaohjelmaksi? Puistokonsertteja tms. Kiitos =)

    • Terve,

      Illan ohjelma varmaan riippuu paljolti säästä. Huomenna näyttäisi olevan melko kostea sää, joten suosittelisimme keksimään jotain sisätiloissa tapahtuvaa puuhaa. Esimerkiksi vierailu Lentosatamassa tai Bastionin Tunneleissa saattaisi olla kiinnostava juttu. Kalamajan Telliskivi kadulle kannattaa suunnata jos haluatte nähdä Tallinnan trendikkäintä aluetta (josta saattaa myös löytyä live-musiikkia). Yksi vaihtoehto on tietenkin mennä syömään pitkän kaavan mukaan. Meiltä löytyy melko kattava ravintolalista meidän suosikeistamme: http://tallinnaa.com/ravintolasuosituksemme-tallinnaan/

  3. Hei, olemme Tallinnassa 23-24.6. ja ainakin 24.6. näyttää siltä että kaupat on suljettu…. mitä ajanvietettä keksisi. Onko esim. tuo kasvitieteellinen puutarha tuolloin auki?

    • Moikka,

      ihan kaikki kaupat eivät tuolloin ole suljettuna. Muun muassa Prismat palvelevat klo. 08.00-23.00. Tallinnan Lentosatama on avoinna 24.06 klo 10-17 ja myös Balloon Tallinnin pitäisi olla avoinna (säävaraus). Lisäksi eläintarha ja Teletorn ovat tietojemme mukaan avoinna. Siinä muutama vinkki juhannuspäivän viettoon Tallinnassa. 🙂

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän