La Prima Pizza on italialainen ravintola, joka tunnetaan herkullisesta italialaisesta ruoastaan, kuten muun muassa pizzoista,  ja viihtyisästä ilmapiiristään. Ravintola sijaitsee keskeisellä paikalla Tallinnan historiallisessa Vanhassakaupungissa, ja se tarjoaa laajan valikoiman perinteisiä italialaisia ruokia sekä saapasmaan omien tuottajien viinejä.

La Prima Pizza Vanalinn on Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva tunnelmallinen ja laadukas italialainen ravintola, jonka TripAdvisorin käyttäjät ovat jo kolmena vuotena peräkkäin arvioineet eivät pelkästään Tallinnan parhaaksi pizzeriaksi vaan myös Tallinnan parhaaksi ravintolaksi. La Prima ei missään nimessä olekaan pelkkä pizzeria, vaikka nimi saattaa näin antaa ymmärtää, vaan ravintolan menusta löytyy monipuolisesti erilaisia italialaisia herkkuja bruschettasta, raviolista ja gnoccheista risottoon, pastaan ja tietenkin myös pizzaan. Lisäksi menusta löytyy myös sellaisia erikoisuuksia kuin osterit, kaviaari sekä laavagrillissä itse valmistettavat merenelävät ja lihat.

La Prima Pizza Vanhakaupunki

Kävimme La Prima Pizzassa lounaalla ja vaikka kyseessä oli lokakuinen lauantaipäivä, niin ravintola oli aivan täynnä, joten jos tänne haluaa varmasti päästä syömään, niin varaus kannattaa aina tehdä etukäteen. Meidän lounaan aikana ovelta käännytettiin ympäri vaikka kuinka monta toiveikasta lounaalle ilman pöytävarausta lähtenyttä. Eikä se mikään ihme ole, että ihmiset poikkeavat kadulta sisään kyselemään pöytää, sillä onhan vanhankaupungin La Prima Pizzan sisätilat ihastuttavan tunnelmalliset ja erityisesti illan pimetessä paikan valot ja värit oikein kutsuvat kadulta sisätiloihin tunnelmoimaan ja nauttimaan hyvästä ruoasta.

Ja ruokahan on todella laadukasta! Lounaalla otimme alkuun mustekala carpacciota ja keitettyjä sinisimpukoita, pääruoaksi laavagrilliin jättikatkarapuja ja Santa Margherita pizzan ja jälkiruoaksi tiramisua, italialalaisen sgroppino al limone jälkiruokadrinkin, cappuccinon ja tietenkin pienen lasin ravintolan omatekoista limoncelloa. Annokset olivat toinen toistaan maistuvampia ja onkin harvinaisen vaikea valita näistä se oma suosikki. Kaikkia voi suositella, kuten voi myös annosten kanssa tarjolla ollutta talon omaa focaccia leipää oliiviöljyn ja balsamicon kera.

Myös La Prima Pizzan palvelu oli erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa, ja saimme meidän pöytää tarjoilleelta Carmenilta lisäksi oikein onnistuneet juomasuositukset annosten kanssa. Ravintolalla onkin hyvä ja kattava viini- ja juomalista, ja lisäksi kahviin saa valita omaan makuun sopivalla paahtoasteella varustetun kahvipavun. Ravintolalla on myös tapa, että talo tarjoaa alkuun kaikille vieraille lasit heidän itse maahantuomaansa kuohuviiniä, joka todella yllätti laadukkuudellaan. La Prima myy tätä kuohuviiniä sekä muita heidän maahantuomiaan viinejä myös mukaan, ja me tykästyimme tuohon alkumaljana tarjottuun kuohariin sen verran paljon, että näitä lähti kotiinviemisiksi useampikin pullo. Vielä kun näistä jokainen pakattiin erilliseen lahjapussiin, niin kyllä näitä sitten kelpasi antaa tuliaisina. 🙂

Sen verran vakuuttava La Pirma Pizza Vanalinna kokonaisuudessaan oli, että tätä paikkaa voimme lämpimästi suositella niin lounaalle kuin myös illalliselle. Ja luonnollisesti paikka löytyy jatkossa myös meidän Tallinnan ravintolasuositustemme terävimmästä kärjestä. Alkuruoat ja snäksit maksavat ravintolassa 6-25 euroa, salaatit 9-17 euroa, keitot 13-15 euroa, pastat 15-22 euroa, pizzat 9-16 euroa ja laavagrillin valikoimat 12-17 euroa/150g. La Primalla muuten on myös toinen pizzeria Tallinnan Gonsiori-kadun varrella (melko lähellä Tallinnan Hilton hotellia), mutta tämä paikka on sitten enemmän pizzeria kuin ravintola eli paikan lista keskittyy pitkälti pizzoihin ja on muutenkin vanhankaupungin ravintolaa suppeampi. Lisätietoa molemmista paikoista löydätte La Priman nettisivuilta. Pöytävarauksen vanhankaupungin La Primaan voitte tehdä suoraan tästä:

Varaa Pöytä
– TableOnline 🇫🇮 

Lue lisää: Tallinnan Ravintolat

La Prima Pizza Vanalinn aukioloajat:
Ma-To 11.00-23.00
Pe-La 12.00-00.00
Su 12.00-22.00

La Prima Pizza Vanalinn sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän