Meriton Old Town Garden Hotel sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungin sydämessä, Lai- ja Pikk-katujen välissä, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Raatihuoneentorilta. Hotelli avasi ovensa vuonna 2009, mutta meille tämä paikka on jäänyt sen kahvilaa lukuun ottamatta melko tuntemattomaksi. Tällä kertaa tarjoutui kuitenkin oiva tilaisuus testata Meritonin yhden hengen standard-huonetta, kun tarvetta tämmöiselle ilmeni pikaisella aikataululla, ja Meriton Old Town Garden Hotel tuntui tarjoavan tähän tarpeeseen hyvän vaihtoehdon kohtuulliseen hintaan. 

Varasimme varaussivuston kautta yhden hengen huoneen kerrossängyllä, mutta hotellille saavuttaessa saimmekin yhden hengen huoneen, jossa oli ihan normaali sänky. Muutenkin huone yllätti hyvin positiivisesti, sillä se oli huomattavasti parempi kuin mitä ennakkoon odotimme. Hotellihuoneen sisäänkäynti sijaitsi hotellin sisäpihan puolella katutasossa, mutta sänky sijaitsikin ylempään kerrokseen rakennetulla tasolla.

Ulko-oven vierestä lähtivät ylös melko jyrkät portaat, joten tätä huonetta ei voi suositella liikuntarajoitteisille, unissakävelijöille tai niille jotka aikovat ottaa hieman enemmän alkoholia. Yläkerran tila tiili- ja kiviseinineen oli ihan yllättävänkin viihtyisä, mutta valitettavasti sänky tyynyineen ja peittoineen oli varmasti huonoin mitä olemme missään Tallinnan hotellissa nähneet. Epämukavasta sängystä huolimatta täällä sai kuitenkin ihan kohtuulliset yöunet, sillä hotellihuoneeseen ei kantautunut ääniä muista huoneista eikä myöskään sisäpihalta. 

Erikseen on pakko mainita huoneen lämmitysratkaisu, joka oli hieman omalaatuinen, sillä heti sängyn vieressä oli kiinteä patteri, mutta kun tämä ei riittänyt lämmittämään huonetta, niin yläkerran pöydälle oli tuotu erillinen lisälämmitin.  Kyllähän sillä sai huoneen sen verran lämpimäksi, että siellä sai nukuttua, mutta samalla mieleen nousi kysymys siitä, että mitenköhän tämän huoneen viilennys mahtaa kesäaikaan hoitua.

Huoneen alakerrassa sijaitsivat kylpyhuone sekä vaatekaappi minibaareineen.  Kylppäri oli jo hieman kulahtanut ja yksi seinistä oli kyllä hieman ällöttävän näköinen. Suihku kuitenkin toimi ihan mallikkaasti ja pyyhkeet olivat puhtaat, joten kyllä täältä löytyi kaikki tarpeellinen tämmöisen soolomatkailijan tarpeisiin. 🙂

Hotellin aamiaisesta ei jäänyt kamalasti kerrottavaa jälkipolville, sillä se oli hyvin pelkistetty. Toisaalta sai siitä kuitenkin syödäkseen ja jos miettii hotellihuoneen hintaa, niin meille tuli positiivisena yllätyksenä, että tähän yleensäkään edes kuului aamiainen. Kokonaisuutena visiittiä Meriton Old Town Garden Hotellin voi pitää ihan hyvänä, ja jos sänky olisi vielä ollut parempi, niin olisi tämä saattanut yltää jopa erittäin hyvän tasolle. Hotellin isoin vahvuus on ehdottomasti sen keskeinen sijainti, sillä siihen nähden hinnat ovat mielestämme kohtuulliset. Mitään viiden tähden huoneita tai palvelua (jota ei oikeastaan juurikaan ollut) ei täältä löydy. Meriton Old Town Garden Hotelli onkin kolmen tähden hotelli, ja tässä sarjassa se mielestämme pärjää hyvin.

Varaa Huone
– Booking.com

Lue lisää: Tallinnan Hotellit
Meriton Old Town Garden Hotellin sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän