Parrot Bar on Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva salakapakka, josta aikaa alkaa ajamaan ohi ja paikka ei ole enää entisellä tasollaan.

Parrot ravintolan tiloista löytyy salakapakka, joka oli aikaisemmin yksi Tallinnan parhaista drinkkibaareista. Jos olette ensimmäistä kertaa ravintolassa, niin sitä varmasti tulee mietittyä, että missä ihmeessä se speakeasy oikein sijaitsee. Tämä paikka oli pitkään yksi meidän suosikeistamme koko Tallinnassa ja niinpä myös salainen reitti laadukkaiden drinkkien ääreen tuli tutuksi. Valitettavasti viimeisin visiitti täällä osoitti, että aika alkaa olemaan ajanut tämän paikan ohi. Parrotin avaamisen jälkeen Tallinnaan on tullut uusia laadukkaita drinkkibaareja, jonka lisäksi moni klassikko, kuten muun muassa Whisper Sister, on onnistunut uusiutumaan. Parrotissa taas mennään hyvin pitkälle samalla konseptilla kuin aiemmin.

Parrot Speakeasy Baari

Aiemmin Parrotissa oli todellista vanhanajan salakapakan tunnelmaa ja drinkkimenusta löytyi paikan humoristiset säännöt, jotka varmasti nostivat hymyn jokaisen vieraan kasvoille. Nykyään meno on jotenkin vähän väsähtänyttä ja tätä kyllä oikein alleviivasi tarjoilijamme, joka veti alusta loppuun semmoisella kunnon kettuilu asenteella. Mielestämme ei olla mitään varsinaisia tosikoita, mutta hänen touhunsa alkoi kyllä toden teolla ärsyttämään. Tämä kruunasi melko keskinkertaisen visiitin Parrotiin ja niinpä oli pakko todeta, että eiköhän tämä ollut viimeinen kerta tätä paikkaa. Tallinnasta löytyy liuta laadukkaita drinkkibaareja, joten miksi tuhlata aikaa ja rahaa tähän paikkaan. Suosituksina hyvää drinkkibaaria etsiville voimme heittää esimerkiksi tässä tekstissä jo aiemmin mainitun Whisper Sisterin, Babylon Barin, Swissotelin Horisont Barin tai Sigmund Freudin.

Lue lisää: Tallinnan Baarit
Parrotin sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän