Japanilainen puutarha, joka sijaitsee Tallinnan Kadriorgin puistossa, on niin Japanissa kuin myös Euroopassa mainetta niittäneen maisema-arkkitehti Masao Sonen käsialaa. Puisto onkin varsin vaikuttava ja samalla rauhoittava kokonaisuus, jossa tulevat selvästi esille japanilaisen puutarhan filosofiset periaatteet elämän kiertokulusta luonnon ilmaisukykyyn.

Japanilainen Puutarha Tallinna 2814

Kadriorgin puiston japanilaisessa puutarhassa kivet, kivisillat sekä vesielementit ovat tärkeässä roolissa. Kiviasetelmiin Masao Sone on hakenut inspiraatiota Tallinnan vanhastakaupungista, ja puistossa kulkevat kivisillat taas on rakennettu Japanissa. Alun perin tänne oli tarkoitus tuoda ainoastaan Japanissa esiintyviä kasveja, mutta pohjoisen kylmän ilmaston vuoksi tätä suunnitelmaa jouduttiin muuttamaan niin, että tänne valittiin näillä leveyspiireillä menestyviä kasveja ja puita, kuten muun muassa kirsikkapuita, japaninvaahteroita, iiriksiä sekä alppiruusuja. Puisto onkin samalla myös Tallinnan suurin alppiruusutarha.

Tallinnan Kadriorgin puiston japanilaiseen puutarhaan on ilmainen pääsy ja puisto on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa 365 päivää vuodessa. Lisätietoa voitte katsoa Kadriorgin puiston nettisivuilta.

Lue lisää: Tallinnan Nähtävyydet

Japanilaisen puutarhan sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän