St. Vitus on Tallinnan Telliskivi-kadun alkupäässä sijaitseva olutbaari, joka omien nettisivujensa mukaan on oluenystävän pyhättö. Tyylikkäältä sisustukseltaan ja rennolta fiilikseltään St. Vitus istuu hyvin ympäröivään alueeseen, ja tässä olutbaarissa on ihan mukava hengailla samalla muutamasta oluesta nauttien, mutta ainakaan meidän kirjoissa tämä ei mene ihan sinne Tallinnan parhaiden olutpaikkojen joukkoon.

St. Vitus Tallinna 5736

Jollain tavalla tästä paikasta jää hieman hämmentynyt olo, sillä yli 20 hanaolutvaihtoehdon ja reilusti yli 100 pullo-oluen valikoiman perusteella olutbaarin seinästä ei odottaisi löytävänsä tekstiä “juo viiniä, säästä vettä”. Oliko tämä sittenkin viinibaari? Ruokaakin on tarjolla, mutta toisaalta kivenheiton päässä sijaitsevassa Telliskiven Luovassa Keskuksessa on valikoimaa niin paljon, että on vaikea nähdä millaisessa tilanteessa tänne tulisi lähdettyä syömään.

St. Vitus Hanat 2968

Syystä tai toisesta St. Vituksesta ei vaan jäänyt semmoista fiilistä, että tästä voisi kehittyä meidän uusi kantapaikka, joten jatkossakin meidät löytää todennäköisemmin Kohtista tai vaikkapa BrewDogista. Lisätietoa St. Vituksesta voitte katsoa paikan FB-sivuilta.

St. Vitus Tallinna 2958

St. Vituksen aukioloajat:
Ma 12.00-21.00
Ti-To 12.00-23.00
Pe-La 12.00-02.00
Su 12.00-22.00
Lue lisää: Tallinnan Baarit
St. Vituksen sijainti Tallinnan kartalla:

1 KOMMENTTI

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän