Kesäkuun lopulla Tallinnan Viru Keskuksen Tammsaaren puiston puoleiseen osaan avattiin täysin uudenlainen ruokapaikkojen keskittymä, kun Viru Toidutänav eli Ruokakatu avasi ovensa. Idea perustuu maailmalla suosittuun food hall/food court konseptiin ja täältä löytyy yhteensä 15 erilaista ruokapaikkaa. Aiemmin samaisissa tiloissa toimi kahvila ja ravintola, joten uudistuksen myötä valinnan varaa on hurjasti lisää. Kävimme pian avaamisen jälkeen testaamassa Latinalaisesta Amerikasta inspiraatiota ottaneen Stereo Street Foodin ruokia, ja kokemus oli hyvin positiivinen eli jo tämän yhden käynnin perusteella uskaltaa sanoa, että Viru Keskuksen Ruokakadulta löytyy laadukkaita paikkoja. 🙂

Stereon lisäksi Ruokakadulla sijaitsevat seuraavat paikat: CHI, F. Burger, Freya Foodbar, Kebaboom, Kimi Jimi Food Club, Kolm Tilli pizza & pasta, KÜLM Talujäätis, MEZE, Mikkeller, MySushi, Paper Mill kohv & röstikoda, Pavlova, Poke Bowl, Samsa Family Bakers ja So Shellfish. Eli tiivistettynä voisi sanoa, että täältä löytyy kaikkea pizzasta ja pastasta sushiin ja aasialaiseen keittiöön sekä myös jäätelöihin erikoistunut paikka ja olutbaari. Täältä löytyy vaihtoehtoja myös niin vegaaneille, gluteenittomille kuin myös laktoositonta ruokavaliota noudattaville. Lisätietoa voitte katsoa Viru Keskuksen nettisivuilta.

Osalla ruokapaikoista on omat vain heidän asiakkailleen tarkoitetut pöytäryhmät, mutta Viru Toidutänavista löytyy myös yhteinen tila, johon voi tulla nauttimaan mistä tahansa Ruokakadun ruokapaikasta tilattuja annoksia ja virvokkeita. Kesäisin käytössä on myös terassi, mistä aukeaa mukavat näkymät kohti vieressä sijaitsevaa vehreää Tammsaaren puistoa.

Viru Keskus Toidutänav

Viru Keskuksen Ruokakadun aukioloajat:
Su-To 11.00-22.00
Pe-La 11.00-00.00

Lue lisää: Tallinnan Ravintolat
Viru Keskuksen sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän