Virolaisen jäätelövalmistaja La Muun kahvila sijaitsee Telliskiven Luovassa Keskuksessa saman aukion reunassa, jossa toimivat myös muun muassa valokuvataiteen keskus Fotografiska, olutbaari Pudel sekä gluteenittomaan ruokaan keskittynyt ravintola Kivi Paber Käärid. La Muun tarina alkoi vuonna 2012, jolloin yrityksen perustaja Rasmus Rask päätti kehittää Viron markkinalle 100% luomujäätelöitä. Muutamassa vuodessa homma lähtikin melkoiseen lentoon, ja vuonna 2015 La Muun jäätelöitä myytiin jo oikeastaan kaikissa Viron suurimmissa ruokakaupoissa.

La Muun jäätelöt valmistetaan edelleen Tallinnan Telliskiven Luovassa Keskuksessa sijaitsevissa tuotantotiloissa, joten kahvilan tiskistä löytyvät jäätelöt on valmistettu käytännössä seinän takana. Ohessa muutamia kuvia jäätelövalmistaja La Muun jätskitehtaasta. 🙂

Luomu on tietenkin aina hyvä asia kuten myös lähiruoka, mutta mitenkäs sen maun kanssa sitten on? Noh, La Muun jäätelöt on ainakin meidän hyvin tieteellisissä makutesteissä tullut todettua sen verran laadukkaaksi tavaraksi, että varsinkin kesäaikaan Telliskivestä tulee haettua jäätelötötterö jos toinenkin. La Muun jäätelöiden suosiosta kertoo paljon myös se, että välillä tänne joutuu myös hieman jonottamaan, mutta toisaalta hyvää kannattaa odottaa. Jäätelöiden hinnat voitte katsoa La Muun nettisivuilta.

La Muun kahvilan aukioloajat:
Su-To 11.00-21.00
Pe-La 11.00-22.00

Lue lisää: Tallinnan Kahvilat
La Muu merkittynä Tallinnan karttaan:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän