Telliskiven Rahva Raamat kirjakaupassa ja sen yhteydessä toimivassa ravintola Literaatissa yhdistyvät onnistuneella tavalla viihtyisä ja tunnelmallinen kirjakauppa sekä laadukas ravintola. Joskus takavuosina täällä oli mahdollisesti koko Tallinnan paras aamiainen, mutta noista päivistä taso on kyllä hieman laskenut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö tänne kannattaisi edelleen suunnatta aamupalalle, sillä maanantaista perjantaihin tarjolla on kello 09-11 melko kompakti, mutta samalla herkullinen, aamiaismenu. Paikan aamiaislistalta löytyy muun muassa puuroa hillon kanssa, muslibowl marjojen ja hedelmien kanssa, munakasta, egg benedictiä, tuorepuristettua mehua ja tuoretta kahvia. Ravintola Literaatin aamiainen nouseekin edelleen meidän Tallinnan aamupalapaikkasuositusten listalle vaikka ei enää ihan ykköspaikalle kiilaakaan. Paikka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Telliskiven Luovasta Keskuksesta sekä Balti Jaama Turgista.
Vielä kun miljöökin on kunnossa, niin tänne tulee varmasti jatkossakin suunnattua. Aamiaista odotellessa on mukava kierrellä kirjakaupan hyllyjen välissä kirjoja ja muita myynnissä olevia tavaroita hypistellen. Muun muassa semmoista kirjaa kuin “Eestlase Käsiraamat. 100 Asja, Mida Õige Eestlane Teeb” on tullut aamiaisen yhteydessä tutkittua tarkasti…eli vapaasti suomennettuna: “Virolaisen käsikirja. 100 asiaa, joita oikea virolainen tekee”. Hyvin mielenkiintoinen opus ja valaiseva opus! 😀
Tallinnan Telliskiven Rahva Raamat kirjakaupan yhteydessä toimiva Literaat tarjoaakin kokonaisuutena herkullisen ja kivan erilaisen aamiaiskokemuksen, mutta palvelun kanssa voisi edelleen hieman petrata. Ei täällä nyt varsinaisen epäystävällisiä olla, mutta eipä täältä erityisen ystävällistäkään palvelua saa.
Aamiaisannokset maksavat 4-9 euroa kappaleelta, hieman annoksesta ja lisukkeista riippuen. Yleensä kaksi annosta per henkilö on riittänyt hyvin ainakin meille. Lauantaisin Literaatissa on tarjolla kello 11-14 brunssi, jonka lista on hieman arkiaamiaista pidempi. Viikon jokaisena päivänä kello 15 eteenpäin ravintolassa on sitten tarjolla lounas-/illallismenu ja listalta löytyy myös muutama vaihtoehto lapsille. Lisätietoa paikasta ja sen ruokalistasta löydätte ravintolan nettisivuilta.