Stockmann sijaitsee Swissotellin välittömässä läheisyydessä, aivan Tallinnan ydinkeskustassa. Jos lähteminen kauaksi Tallinnan keskustasta ei tunnu houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta kaupoille tekisi mieli, niin Viru KeskuksenSolaris Keskuksen ja Rotermannin Korttelin ohella tämä tavaratalo tarjoaa ihan kelpo shoppailupaikan.
Tallinnan Stockmann Tavaratalo 3
Stockmann on Kaubamajan ohella Tallinnan toinen tavaratalo, ja kummastakin ihminen löytää suurin piirtein kaiken tarpeellisen ja tarpeettomankin. Stockmannista löytyy tavaraa viidessä kerroksessa: ensimmäinen kerros on kosmetiikalle ja Stockmannin Herkulle, toinen ja kolmas kerros vaatteille ja asusteille, neljäs kodintarvikkeille, ja ylimmästä kerroksesta löytyvät palvelut sekä ravintola. Toisesta kerroksesta löytyy myös kahvila. Tallinnan Stockalla järjestetään kaksi kertaa vuodessa Hullut Päivät: ensimmäiset keväällä huhtikuussa ja toiset sitten syksyllä lokakuussa. Tuoreimmat tiedot Hulluista Päivistä löydätte täältä.
Tallinnan Stockmann Tavaratalo 2
Kuten jo mainitsimmekin, niin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee ruokaosasto Delikatess, joten jos haluatte käydä ostamassa hieman gourmet-tuotteita, niin Tallinnan Kaubamajan ja Solariksen ruokaostastojen ohella kulinaristin kannattaa suunnata Stockmannille.
Tallinnan Stockmann Tavaratalo 4
Tavaratalon aukioloajat:
Ma-La 09.00-21.00
Su 10.00-21.00
(20.8 Viron uudelleenitsenäistymisen päivänä avoinna 09.00-19.00)
Lisätietoa voitte katsoa Tallinnan Stockmannin nettisivuilta.
Stockmannin sijainti Tallinnan kartalla:

7 KOMMENTIT

    • Todennäköiseti Tallinnan Stockan Hullut Päivät järjestetään viikolla 41 eli 07-11. lokakuuta 2015. Saamiemme tietojen mukaan ne ovat tänä vuonna samaan aikaan Suomen Hullujen Päivien kanssa.

    • Tietojemme mukaan Tallinnan Stockmannin Hullut Päivät pidetään viikolla 15. Laitamme sivustolle tarkempaa tietoa heti kun tiedämme asiasta enemmmän.

  1. Moi!
    Sitä vaan kyselisin, että onko Tallinnan Stockmannilla nyt Hullut Päivät? Huomennako alkavat? Vai alkaako ollenkaan?

    Kiitos paljon jo etukäteen 🙂

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän