back to top
Koti Blog Sivu 67

Kultuurikatel

Kultuurikatel Tallinna

Kultuurikatel on erinomainen esimerkki siitä, miten vanhaa rakennusta voidaan hyödyntää todella fiksulla tavalla. Parin kilometrin päässä Tallinnan ydinkeskustasta sijaitsevaan vanhaan tehdasrakennukseen on tehty tilat, joissa järjestetään muun muassa erilaisia näyttelyitä, messuja ja konsertteja. Paikka tunnetaan myös englanninkielisellä nimellä Tallinn Creative Hubina.

Paikan vanhoja elementtejä ei kuitenkaan ole lähdetty repimään maan tasalle, vaan lopputuloksena on syntynyt onnistunut yhdistelmä uutta ja vanhaa. Kultuurikatelissa kulkiessa silmä osuu tehtaan aktiiviajoilta oleviin vanhoihin portaisiin, putkiin ja tuuletushormeihin, mutta samalla uudet valaistukset ja elementit pitävät huolen siitä, että kokonaisuus on onnistunut.

Kultuurikatelista voikin sanoa, että se tulee kokea, ei lukea. Ainakin me pidämme sitä kenties koko Tallinnan mielenkiintoisimpana konserttipaikkana. Myös paikan sijainti on erinomainen, sillä tänne voi helposti kävellä niin ydinkeskustasta kuin myös vanhastakaupungista. Kultuurikatelin punatiilinen savupiippu on muuten keskusta-alueen ainoa jäljellä oleva vanha tehtaanpiippu. Lisätietoa Kultuurikatelista voitte katsoa paikan nettisivuilta.

Kultuurikatelin sijainti Tallinnan kartalla:

Levist Väljas

Levist Väljas Tallinna 8199

Levist Väljas, tuttavallisemmin tunnetaan nimellä Levikas, on todennäköisesti Tallinnan legendaarisin baari, jonne bailukansa suuntaa usein siinä vaiheessa kun muut paikat ovat jo sulkeutuneet. Yön pikkutunnit voivat tuoda tullessaan melkeinpä mitä tahansa, ja Levikas vetääkin puoleensa varsin sekalaista seurakuntaa opiskelijoista ja taiteilijoista turisteihin ja reppureissaajiin.

Levist Väljas Tallinna 8104

Me emme ole koskaan Tallinnan yöelämässä kohdanneet suurempia ongelmia, mutta sanotaanko nyt niin että Levist Väljas on yksi niistä paikoista missä ei kannata lähteä keulimaan. Tässä paikassa on tullut käytyä kymmeniä kertoja ilman minkäänlaisia ongelmia ja tuolla pärjää ihan hyvin kun muistaa sulautua joukkoon.

Levist Väljas Tallinna 8206

Tallinnan vanhankaupungin Olevimägi-kadulla sijaitsevan talon alakerrasta löytyvä Levist Väljas ei kylteillä prameile, sillä paikkaan suuntaavat ihmiset kyllä tietävät mitä alas vievien portaiden ja kapean oven takaa löytyy. Alkuillasta Levikaksessa on usein hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mutta baarien ja yökerhojen sulkemisaikojen lähestyessä alkaa väki hiljalleen virrata tähän edullisista hinnoistaan ja pitkistä aukioloajoistaan tunnettuun kellariin. Viikonloppuiltaisin Levist Väljaksessa on live-musaa ja tulevat keikat voitte katsoa baarin Facebook-sivuilta.

Levist Väljas Tallinna 8401

Levikaksen aukioloajat:
Su-To 15.00-03.00
Pe-La 15.00-06.00
Lue lisää: Tallinnan Baarit
Levist Väljaksen sijainti Tallinnan kartalla:

Mestaripiha ja Pierre Chocolaterie

Mestaripiha Tallinna 4201
Tallinnan vanhastakaupungista löytyvä Pierre Chocolaterie sijaitsee Mestaripihalla, joka on varmasti Katariinankujan ohella yksi Tallinnan kauneimmista paikoista. Jo pelkkä kahvila on hyvä syy poiketa sisäpihalle, sillä Pierrestä saa hyvää rommirusinakaakaota, käsintehtyä suklaata sekä leivoksia. Kahvila on myös siinä mielessä erikoinen, että paikassa on aivan oma tunnelmansa niin kesällä kuin myös talvella: kesällä pihan täyttää puheen sorina sekä Pierre Chocolaterien keittiöstä kantautuvat tuoksut, kun taas talvella vetäydytään kahvilan persoonallisiin sisätiloihin nautiskelemaan rommirusinakaakaota ja katselemaan ulkona vallitsevaa kylmyyttä. Eli milloin ikinä olettekaan tulossa Tallinnaan, niin poiketkaa nautiskelemassa Mestaripihan kauneudesta sekä Pierre Chocolaterien herkuista. Lisäinfoa voitte käydä lukemassa Pierren nettisivuilta.
Pierre Chocolaterien aukioloajat:
Ma-Su 08.00-23.00
Lue lisää: Tallinnan Nähtävyydet
Mestaripihan sijainti Tallinnan kartalla:

Väike Rataskaevu

Väike Rataskaevu 16 Tallinna 4010

Ravintola Rataskaevu 16 on jo vuosia kuulunut Tallinnan suosituimpiin ravintoloihin ja monille se onkin tullut tutuksi herkullisista ruoaistaan, kohtuullisesta hintatasostaan sekä siitä ettei sinne yleensä ole mitään asiaa ilman pöytävarausta. Suuren suosion myötä ravintola päätyi muutama vuosi sitten avaamaan reilun 100 metrin päähän toisen ravintolan, joka kantaa nimeä Väike Rataskaevu. Tässä voidaan sanan oikeassa merkityksessä puhua pikkuveljestä, sillä sana “väike” tarkoittaa vironkielessä pientä. Uuuden ravintolan osoite on Niguliste 6 ja se sijaitsee kivenheiton päässä Tallinnan vanhankaupungin Nigulisten kirkosta.

Väike Rataskaevu 16 Tallinna 4014

Tallinnan Väike Rataskaevun menusta löytyy paljon samoja annoksia kuin vanhemman sisaruksen listasta, palvelu on aivan yhtä ystävällistä ja myös täällä pääsee nauttimaan tarjoilijoiden viesteistä, joita saattaa löytyä niin kuiteista kuin myös erimerkiksi kahvikuppien aluspapereista. Mikä sisustukseen tulee, niin ainakin meidän silmää miellyttää hieman enemmän Väikessä tehdyt sisustusratkaisut, sillä kokonaisuus on tyylikäs ja fressi, mutta samalla mukavan eloisa ja rento. Täällä onkin tullut käytyä jo useampaan kertaan. 🙂

Täälläkään annoksia ei ole hinnoilla pilattu, sillä alkupalojen ja keittojen hinnat liikkuvat 6-9 euron välillä, pääruoat maksavat 9-20 euroa ja jälkkäriä ravintolasta saa 4-6 eurolla. Ainakaan toistaiseksi Väike Rataskaevu 16:sta ei ole nettisivuja, joten lisätietoa paikasta saa ainoastaan menemällä paikan päälle. Pettymään tuskin joutuu. 😉 Ainakin meidän listauksissa tämä ravintola ansaitsee paikkansa Tallinnan Ravintolalistallamme. Lisätietoa voitte katsoa ravintolan FB-sivuilta.Väike Rataskaevu 16 Tallinna 4016

Ravintolan aukioloajat:
Ma-To 12.00-23.00
Pe-La 12.00-24.00
Su 12.00-23.00
Lue lisää: Tallinnan Ravintolat
Väike Rataskaevun sijainti Tallinnan kartalla:

Maarjamäen Linna: Viron Historiallinen Museo

Viron Historiallinen Museo Maarjamäen Linna 3902

Maarjamäen linnassa toimiva Viron Historiallinen Museo avasi ovensa yleisölle helmikuun puolivälissä, ja Viron tasavallan 100. itsenäisyyspäivän kunniaksi museossa polkaistiin käyntiin “Minun Vapaa Valtioni”-näyttely. Tähän Tallinnan Piritan rantatien varressa sijaitsevaan Maarjamäen linnaan tehtiin mittava remontti, joka siis valmistui juuri sopivasti Viron 100-vuotispäivää varten. Kävimme tutustumassa tähän näyttelyyn sekä uudistettuihin tiloihin, ja ainakin meihin nämä tekivät oikein hyvän vaikutuksen.

“Minun Vapaa Valtioni”-näyttely kannattaa ehdottomasti käydä kiertämässä, jos Viron historia kiinnostaa, sillä tässä suurnäyttelyssä kuljetaan läpi koko Viron tasavallan satavuotinen historia sekä heittäydytään villeihin visioihin tulevaisuuden suhteen. Tallinnan Maarjamäen linnaan on onnistuttu keräämään paljon mielenkiintoisia esineitä menneiltä vuosikymmeniltä, kuten muun muassa puku, jota Viron presidentti Lennart Meri käytti allekirjoittaessaan Venäjän presidentti Boris Jeltsinin kanssa sopimuksen venäläisjoukkojen vetäytymisestä. Museokierrokseen kannattaakin varata hyvin aikaa, sillä pienellä paneutumisella tästä saa huomattavasti enemmän irti. 🙂

Myös Tallinnan Maarjamäen linna jo itsessään on remontin jälkeen näkemisen arvoinen paikka, vaikka rakennus ei nimestään huolimatta olekaan varsinainen linna, vaan kyseessä on enemmänkin kartano. Täältä muuten löytyy myös täysin uudistettu ravintola, johon voi halutessaan pysähtyä vaikka lounaalle tai kahville. Pääsylippu museoon maksaa aikuisilta 8€, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä 6€ ja perhelipun hinta on 16€.

Viron Historiallinen Museo Maarjamäen Linna 3911

Samalla tontilla muuten toimii elokuvamuseo, joten jos haluatte käydä tutustumassa myös tuohon, niin tuolloin kannattaa ostaa yhdistelmälippu, joka oikeuttaa pääsyyn molempiin museoihin. Näiden lippujen hinnat ovat aikuisilta 15€, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä 8€ ja perheiltä 25€.  Museon syntymäpäivänä (19. helmikuuta) sekä kansainvälisenä museopäivänä (18.05) museoon on ilmainen sisäänpääsy, jonka lisäksi maalis-, kesä-, syys- ja joulukuun viimeisenä sunnuntaina Tallinnan Maarjamäen linnaan pääsee sisään yhdellä eurolla. Lisätietoa voitte katsoa Viron Historiallisen Museon nettisivuilta. Linnan läheisyydessä sijaitsee myös Maarjamäen muistomerkki sekä Kommunismin uhrien muistomerkki.

Maarjamäen linnalle pääsee kätevästi myös julkisilla, sillä Tallinnan ydinkeskustasta (Viru Keskukselta) lähtevät bussit numero 1A, 8 ja 34A kulkevat tästä ohitse. Pois kannattaa hypätä Maarjamägi-pysäkillä.

Viron Historiallisen Museon aukioloajat:
01.05-30.09: Ma-Su 10.00-18.00
01.10-30.04: Ti-Su 10.00-18.00
Suljettu virallisina pyhäpäivinä (paitsi 24.02 ja 20.08)
Lue lisää: Tallinnan Nähtävyydet
Maarjamäen kartano merkittynä Tallinnan karttaan:
[ultimate_maps id=”92″]