UMA Ravintola on Tallinnan Noblessnerin alueen uusin ravintolatulokas, joka tarjoaa modernia aasialaista ruokaa tyylikkäässä ja merellisessä miljöössä. Ravintola panostaa tuoreisiin raaka-aineisiin ja houkutteleviin annoksiin, jonka lisäksi paikasta löytyy monipuolinen ja laadukas viinilista. Ensimmäisen visiitin perusteella palvelu jätti vielä hieman toivomisen varaa.

UMA ravintola avasi ovensa huhtikuussa Noblessnerin alueella vanhan sukellusvenetehtaan tiloissa, jossa aiemmin piti majaansa japanilainen ravintola Kampai. UMA on aasialaiseen ruokaan erikoistunut ravintola, jonka taustalla häärivät puuhamiehinä naapurista löytyvän Lore Bistroon sekä vanhanakaupungin Lee Restoranin omistavat virolaiset ravintoloitsijat Kristjan Peäske ja Janno Lepik. Jokaisella heidän ravintolallaan on omanlaisensa konsepti, mutta kaikissa näissä yhteisenä tekijänä toimii se, että näihin paikkoihin on aina helppo tulla ihan omana itsenään ja tarjolla on takuuvarmasti herkullista ruokaa.

UMA ei tähän kaavaan tee poikkeusta, sillä tänne voi saapua porukalla kuin porukalla nauttimaan herkullisesta ruoasta ja juomasta sekä tyylikkään viihtyisästä ympäristöstä. Jos sitä aiemmin on tullut aika paljon kehuttua Lore Bistroon terassia, niin ihan samat kehut ansaitsee kyllä tämänkin ravintolan terassi, sillä kauniina kesäpäivänä Noblessnerin pienvenesatama ja edessä aukeava Itämeri tarjoavat upeat puitteet niin lounaalle kuin myös illalliselle, ja toki tänne voi myös tulla ihan vaan lasilliselle tai muutamalle. Viinivalikoima täällä onkin hyvin laadukas, sillä onhan toinen ravintoloitsijoista yksi Viron tunnetuimmista sommeliereista.

UMA Resto Terassi
Terassi ja lasten menu

Ravintolan sisätilat ovat rustiikkisen tyylikkäät ja isot valoisat ikkunat sekä takaseinällä olevat peilit tuovat sisätiloihin valoisuutta ja tilan tuntua. Jollain tavalla sisustuksesta tulee huonekalujen ja sisustuselementtien suhteen hieman samoja viboja, mitä kaksikon Lee Restoranissa on. Molemmissa ravintoloissa ollaan myös liikkeellä vahvasti aasialaisen keittiön ja kokeilevan reseptiikan kulmalla. Molemmat ravintolat myös tarjoavat niin sanotun Experience -maistelumenun, joka tarjoaa hyvän läpileikkauksen tarjolla olevista annoksista. Tässä vaihtoehdossa ei tarvitse itse lähteä sen enempää valitsemaan. Me kuitenkin päädyimme tällä kertaa tilaamaan listalta, ja annokset olivatkin herkullisia. Erityisesti alkuruoaksi tilaamamme parsa-, rapu- ja lohisashimiannokset olivat kaikki maukkaita ja taidokkaasti tehtyjä.

UMA Resto Alkuruoat
Alkuruoat

Myös pääruoaksi kokeillut jättikatkarapu-curry, höyrytetty ruijanpallas ja kanaa satay-kastikkeessa olivat oikein toimivia annoksia, mutta alkuruoat vaan olivat vielä pikkasen parempia. Jälkkäriksi listalta valikoitui Yuzu-maustekurkuma posset tuoreiden mansikoiden kera ja kookoskermavaahto kumkvatin, marinoidun pullokurpitsan ja seesaminsiementen kera. Molemmat näistä kuulostavat melko erikoisilta, mutta posset osoittautui herkullisen raikkaaksi jälkkäriksi, jota mielellään syö toisenkin kerran. Kookoskermavaahtojälkkäri sen sijaan oli ainakin meidän makuun vähän turhan mielenkiintoinen, mutta tarjosihan se hieman erilaisen jälkiruokakokemuksen. UMA ravintolasta löytyy myös oma lasten menu, jota perheen pienimmät pääsevät ruokaa odotellessa värittämään puuväreillä. Tilasimme meidän 2,5-vuotiaalle lapselle listalta paistettua kanaa, ranskalaisia ja tuoretta kurkkua. Annos tuntui maistuvan oikein hyvin.

Paljon positiivisia puolia Noblessnerin uudesta ravintolatulokkaasta siis löytyy, mutta hieman joutuu myös palautetta antamaan. Palvelu ei valitettavasti ollut sillä tasolla, mihin yleensä Kristjanin ja Jannon ravintoloissa vieraillessa on tottunut, vaan täällä oli homma vielä niin sanotusti hakusessa. Oli epäselvyyttä tilausten kanssa, mihin pöytään mikäkin annos oli menossa ja meidänkin pöydässä kävi illallisen aikana neljä eri tarjoilijaa. Semmoinen henkilökohtainen ote ja pienet yksityiskohdat palvelussa jäivät valitettavasti tällä kertaa puuttumaan. Henkilökuntaa ravintolassa kuitenkin oli runsaasti. Toivottavasti tämä oli pelkkää alkukankeutta ja kun UMA pääsee vauhtiin, niin myös tämä osa-alue saadaan kuntoon. Täytyy kuitenkin vielä tässä kohtaa jättää ravintola Tallinnan ravintolasuosituslistaltamme niin sanotusti vaihtopenkille, ja jossain kohtaa antaa sille vielä toinen mahdollisuus. Kaikki muuhan paikassa toimi hyvin, mutta ravintolakokemus on aina jokaisen pienen asian summa.

UMA Resto lasten annos
Lasten annos

UMA Experiencen hinta on 59 euroa per henkilö, alkuruoat 14.50-16 euroa, pääruoat 17-33 euroa ja jälkiruoat 10 euroa. Menun löydätte ravintolan nettisivuilta.

Noblessnerin alueella kannattaa tutustua myös seuraaviin paikkoihin:
Lue lisää: Tallinnan Ravintolat

UMA Restoranin sijainti Tallinnan kartalla:

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän