back to top
Koti Blog Sivu 72

Schlössle Hotel

Schlössle Hotel Tallinna 9937

Tallinnasta löytyy kourallinen viiden tähden hotelleja, ja yksi näistä on vanhassakaupungissa sijaitseva Schlössle Hotel. Vuonna 2016 paikka avasi ovensa täysin remontoituna, ja halusimme käydä nyt katsomassa miten paikka on muuttunut, sillä muutaman vuoden takaisella visiitillä Schlössle ei tehnyt meihin kummoista vaikutusta. Tällä kertaa asiat olivat kuitenkin toisin, sillä hotelli on saanut upean uuden ilmeen, mutta uudistukset on kuitenkin toteutettu satoja vuosia vanhan rakennuksen historiaa kunnioittaen.

Jo vastaanottoon saavuttaessa tulee semmoinen fiilis, että nyt ollaan hieman paremman äärellä, sillä tarjolla on heti kättelyssä lasi kuohuviiniä (tai muu virvoke). Sillä aikaa kun henkilökunta hoiti huoneeseen kirjautumisen, niin aulan sohvalla oli mukava istuskella lasillisesta nautiskellen. Schlössle Hotellissa henkilökunta myös hoitaa laukut huoneisiin ja näyttää mitä mistäkin löytyy. Paikan palvelutaso onkin ehdottomasti aivan Tallinnan parhaimmistoa, jopa niin hyvää, että välillä tulee melkeinpä ylipalveltu olo. Toisaalta tästä pitää nauttia, sillä ainakaan allekirjoittaneet eivät ole ihan joka päivä tottuneet saamaan tämmöistä kohtelua. 🙂

Aivan kuten hotellin yleiset tilat, niin myös hotellihuoneet ovat tyylikkäästi sisustettuja. Edellisellä visiitillä jäi semmoinen fiilis, että huoneet olivat yksinkertaisesti aikansa eläneitä, mutta nyt Tallinnan Schlössle  hotellin huoneet ovat ehdottomasti viiden tähden boutique hotellin tasoa. Huoneista löytyy muun muassa kylpytakit ja -tossut, vartalon- ja hiustenhoitotuotteita sekä aivan mielettömän mukava sänky. Harvemmin on tullut hotellissa nukuttua näin hyvin! Vaikka Schlössle Hotel sijaitseekin vanhassakaupungissa, niin ainakaan meidän huoneeseen ei kantautunut kadulta mitään ääniä. Tämä ei valitettavasti ole kaikkien hotellien kohdalla mikään itsestäänselvyys. Meidän henkilökohtainen suosikkijuttu oli kuitenkin ikkunan eteen rakennettu syvennys, joka toimi ikään kuin sohvana. Siinä tuli parin päivän aikana pötköteltyä useampaan kertaan. 🙂

Tallinnan Schlössle Hotellista löytyy myös ravintola sekä yksityissauna. Ensiksi mainittu jäi tällä kertaa kokeilematta, mutta sauna piti käydä tsekkaamassa. Se on hotellin asiakkaille ilmainen ja löytyy sisäpihalla sijaitsevan rakennuksen alakerrasta. Saunatiloista löytyy pukuhuone, kylpytakit ja pyyhkeet, joten tuonne ei tarvitse alkaa kantamaan mitään tavaroita huoneesta. Saunan yhteydestä löytyy siistit pesutilat ja myös kiuas tarjosi ihan mukavat löylyt. Joten jos Tallinnan reissulla iskee tarve päästä saunaan, niin tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää.

Tallinnan Schlössle Hotellin aamupala tarjoiltiin hotellin alakerrassa sijaitsevan ravintolan tiloissa, ja aivan kuten Schlösslen sisarushotelli Hotel St. Petersbourgissa, niin myös täällä on tarjolla kerrassaan erinomainen aamiainen. Tarjolla on muun muassa kuohuviiniä, reilu buffetaamiainen, erikoiskahveja sekä tilauksesta valmistettavia annoksia. Me lähdettiin tälläkin kertaa lettulinjalle, mutta tarjolla on myös esimerkiksi paistettuja munia ja munakokkelia. Summa summarum, Schlösslestä voi sanoa, että tämä on paikka, joka kannattaa kokea ei lukea.

Sen verran pramea paikka tämä on, ja myös hinnat ovat sen mukaiset, että ainakaan meidän lompakko ei kestä sitä, että tänne ihan joka kerralla majoittuisi, mutta toisaalta paikka soveltuukin ehkä paremmin hieman spesiaaleihimpiin tilanteisiin. Olipa kyseessä sitten kunnon itsensä hemmotteluviikonloppu tai vaikkka merkkipäivä, niin Schlössle Hotel tarjoaa takuu varmasti luksusta Tallinnan reissuun.

Varaa Huone
– Booking.com

Lue lisää: Tallinnan Hotellit
Schlössle Hotellin sijainti Tallinnan kartalla:

Kehrwieder Kahvila

Kehrwieder Kahvila Tallinna 4102
Kehrwieder kahviloita on Tallinnan keskusta-alueella kaiken kaikkiaan viisi kappaletta, mutta ehdottomasti paras niistä löytyy vanhankaupungin Raatihuoneentorin laidalta. Sisäänkäynnit kahvilaan ovat sekä Raatihuoneentorin että Saiakang-kadun puolelta. Paikka on tunnelmallinen, käsintehdyt suklaat ovat herkullisia ja juomia löytyy oluesta ja siideristä erilaisiin kahveihin ja hehkuviiniin. Huhujen mukaan Kehrwiederissä on kaupungin parhaat hehkuviinit (on muuten testattu moneen otteeseen)! 🙂
Kehrwieder Kahvila Tallinna 4103
Hehkuviini maksaa noin 5€ ja kakkupala irtoaa hieman yli 4€, joten onkin pakko todeta ettei tuolta tosiaankaan saa kaupungin halvimpia hehkuviinejä tai kakkupaloja. Sijainti on kuitenkin sen verran hyvä, että esimerkiksi joulutorilta tulee usein suunnattua Kehrwiederiin lämmittelemään. Tallinnan muut Kehrwieder kahvilat löytyvät Vanhankaupungin Viru-kadun Apollo kirjakaupasta, Vanhankaupungin Uus-kadulta, Tallinnan Yliopistolta sekä Solaris Keskuksen Apollo kirjakaupasta. Lisätietoa voitte katsoa Kehrwiederin nettisivuilta.
 Kehrwieder Kahvila Tallinna 4103
Lue lisää: Tallinnan Kahvilat
Raekoja Platsin Kehrwiederin sijainti Tallinnan kartalla:

Mon Repos

Mon Repos Tallinna

Mon Repos sijaitsee Tallinnan Kadriorgiin vuonna 1870 valmistuneessa puutalossa, jolla on pitkä ja värikäs historia, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Alun perin asuinrakennukseksi rakennettu talo muutettiin ravintolaksi vuonna 1921, kun sen tiloissa aloitti toimintansa Villa Mon Repos. 1920-luvun Mon Repos oli kuitenkin melkoinen tapaus, sillä herkullisten ruokien, laadukkaiden drinkkien ja upeiden esitysten lisäksi tässä tallinnalaisessa kiinteistössä harrastettiin myös uhkapeliä ja pontikkaakin oli saatavilla. Niinpä ravintola suljettiin vuonna 1922. Tämän enempää emme paikan historiasta paljasta, sillä kokemuksesta voimme sanoa, että nykyisen ravintola Mon Reposin tarjoilijat ovat huomattavasti parempia kertomaan näitä tarinoita. 🙂 Jos ravintolassa sattuu olemaan vähän hiljaisempi ilta, niin tuolla saattaa hyvällä tuurilla päästä ihan kunnon kierrokselle.

Kävimme illastamassa Tallinnan ravintola Mon Reposin pääsalissa oikein pitkän kaavan mukaan, ja kokemus oli kaikin puolin erinomainen. Rakennuksen alakerrassa sijaitseva pääsali on viihtyisästi sisustettu ja Kadriorgin puiston puolella olevista ikkunoista avautuu upeat näkymät aina Tallinnan Kadriorgin Palatsille saakka. Myös paikan palvelu oli ensiluokkaisen hyvää, tästä suuret kiitokset meidän pöytää tarjoilleelle Alexandralle, joka oli ystävällinen, asiantunteva ja aidosti palveluorientoitunut tyyppi! Hän myös ehti hieman näyttämään meille taloa ja kertomaan mielenkiintoisia tarinoita paikan menneisyydestä. Kierroksen suurin yllätys löytyi vanhan talon tornista, joihin kivutaan kapeita puuportaita pitkin. Yläkerrassa meitä odotti kahden hengen pöytä, jonka voi varata spesiaaleja tilanteita varten. Täällä on kuulemma vietetty merkkipäiviä, kosittu ja juhlistettu muita elämän suuria tapahtumia. Tänne kuitenkin pitää aina tehdä varaus etukäteen.

Mon Repos Tallinna (4)
Tornin pöytä

Ja sitten vielä siihen tärkeimpään eli ruokaan…noh, jos ravintolan pääkokkina häärii Viron Bocuse d´Or-joukkueen vetäjä Vladislav Djachuk, niin odotukset ovat jo lähdössä melkoisen korkealla. Suoraan voikin sanoa, että odotukset kyllä täyttyivät ja osittain myös ylittyivät. Tallinnan ravintola Mon Repos tarjoaa hieman erilaisen menun, sillä esimerkiksi alkuruoaksi tilaamamme jättikatkaravut popcornin ja mango-chilikastikkeen kanssa olivat enemmän street food-tyyppistä ruokaa, kun taas sitten pääruoat olivat ehkä hieman tutumpaa a la carte-tyyliä. Kaikki maistamamme annokset olivat joka tapauksessa herkullisia, ja illasta jäi kokonaisuudessaan niin sanotusti hyvä maku suuhun. 😉

Voimmekin suositella Mon Reposin pääsalia ja ravintola on myös ansainnut paikkansa Tallinnan ravintolalistallamme. Ravintolan toisesta kerroksesta löytyy “Chef’s floor“, jossa pääsee kokeilemaan viiden tai seitsemän ruokalajin maistelumenua, mutta tämä arvostelu koskee alakerran pääsalia. Alkuruoat Mon Reposin pääsalissa maksavat 9-14 euroa, pääruoat 12-23 euroa ja jälkiruoat 6-12 euroa.

Ravintola Mon Repos (4)
Talon leipää

Lisätietoa voitte katsoa ravintolan nettisivuilta ja pöytävarauksen tekeminen onnistuu kätevästi suoraan tästä:

Varaa Pöytä
– Mon Repos 

Ravintola Mon Reposin aukioloajat:
Ma-To 12.00-23.00
Pe-La 12.00-00.00
Su 12.00-22.00
Lue lisää: Tallinnan Ravintolat
Mon Reposin sijainti Tallinnan kartalla:

KGB:n Tutkintavankila

KGB Tutkintavankila Tallinna 1

Tallinnan vanhankaupungin Pagari kadulla sijaitseva KGB:n entinen päämaja on jo aikaa sitten remontoitu luksusasunnoiksi, mutta meidän kaikkien historiasta kiinnostuneiden onneksi rakennuksen kellaritilat ovat välttyneet tältä kohtalolta. Rakennuksen alakerrassa sijaitsi neuvostoaikana pahamaineinen KGB:n vankila, ja ne ovat nyt avoinna yleisölle. Vankilassa kierrellessä voi vain kuvitella millaisia kauhuja tänne päätyneet ihmiset ovat 1940-luvulla joutuneet kokemaan. Pidätyskeskus suljettiin jo 1950, mutta edelleen sellit muistetaan Tallinnassa neuvostoterrorin symbolina.

Tallinnan pidätysvankilassa kidutettiin ja kuulusteltiin monia virolaisia vaikuttajia ja voimahahmoja politikoista ja valtionpäämiehistä itsenäisyyssodan veteraaneihin ja kirjailijoihin. Oikeastaan syyksi riitti usein ihan vaan se, että henkilö katsottiin Neuvostoliiton viholliseksi. Useat selleihin päätyneet ihmiset tuomittiin joko kuolemaan tai pakkotyöhön Siperian työleireille. Usein myös Gulag leirille päätyminen tarkoitti melkeinpä varmaa kuolemaa, sillä monet niille lähetetyistä virolaisista eivät koskaan palanneet kotiin.

Liput tähän vanhaan tutkintavankilaan maksavat aikuisilta 5 euroa ja eläkeläisiltä sekä opiskelijoilta 4 euroa. Yhdistelmälippu KGB:n selleihin ja Miehitysmuseoon maksaa aikuisilta 9 euroa ja eläkeläisiltä sekä opiskelijoilta 6 euroa.  Tänne järjestetään myös opastettuja kierroksia, mutta näistä kannattaa kysyä tarkemmin suoraan Viron Miehitysmuseosta. Lisätietoa löydätte täältä. Tuo viiden euron pääsymaksu on ehkä hieman suolainen, sillä ei täällä nyt niin kamalasti nähtävää ole, mutta kyllä jokaisen Viron historiasta ja neuvostoajasta kiinnostuneen kannattaa käydä täällä ainakin kerran. Ovathan nämä KGB:n pidätyssellit kuitenkin tärkeä, jokseenkin hyvin synkkä, osa Viron ja Tallinnan historiaa.

KGB:n tutkintavankilan aukioloajat:
Touko-syyskuu: Ma-Su 10.00-18.00
Loka-huhtikuu: Ma-Su 11.00-18.00
Suljettu 01. tammikuuta, 30. maaliskuuta, 24. joulukuuta, 25. joulukuuta sekä 26. joulukuuta
Lue lisää: Tallinnan Nähtävyydet
KGB:n tutkintavankilan sijainti Tallinnan kartalla:

Hilton Tallinn Park Hotel

Hilton Tallinn Park Hotel 4562

Noin vuosi sitten Tallinnan ydinkeskustaan avattiin Baltian maiden ensimmäinen Hilton-ketjun hotelli ja avajaisjuhlat olivat melkoisen hulppeat. Hilton Tallinn Park Hotellissa oli paikalla kasapäin virolaisia julkkiksia, talouselämän vaikuttajia ja poliitikkoja sekä myös suomalaisia staroja ja Seiska-julkkiksia. Avajaisjuhlissa hotellin tiloihin pääsi vapaasti tutustumaan, mutta ei siinä väenpaljoudessa kuitenkaan oikein pystynyt arviomaan miten onnistunut kokonaisuus Hilton Tallinn Park Hotel on. Päätimmekin suunnata viikonlopun viettoon tähän kilometrin päässä Viru Keskukselta ja n. 1.5 km päässä D-terminaalista sijaitsevaan hotelliin, ja tutustua sen palveluihin kaikessa rauhassa.

Avajaisjuhlissa jututimme erästä Hiltonin työntekijää ja hän vaikutti tuolloin hyvin varmalta sen suhteen, että heidän uusi hotellinsa pystyisi haastamaan Tallinnan Swissotellin. Puolen kilometrin päässä Hilton Tallinn Park Hotellista sijaitseva Swissotel on ollut useamman vuoden ajan yksi meidän suosikkihotelleistamme, joten suhtauduimme tuohon kommenttiin pienellä varauksella. Parin yön visiitti Hiltoniin kuitenkin vakuutti meidät siitä, että osoitteessa Fr. R. Kreutzwaldi 23 tosiaan sijaitsee nykyään yksi Tallinnan parhaista hotelleista. Hilton hotellin ja sen yhteydessä toimivan Olympic Casinon rakentaminen maksoivat noin 40 miljoonaa euroa ja lopputulos onkin sen mukainen, sillä kaikki hotellin vastaanotosta ja aulabaarista hotellihuoneisiin ja spa-osastoon henkivät modernia eleganssia ja luksusta.

Executive-huone:

Olimme varanneet vierailuamme varten Tallinnan Hilton Tallinn Park Hotellista ihan normaalin hotellihuoneen, mutta vastaanotossa meille ilmoitettiinkin, että huone on upgreidattu executive-tasoon. Meillä ei ollut mitään ennakkotietoa mitä executive-tason huoneeseen sisältyy, mutta jälkikäteen voi todeta, että kyseessä oli yksi parhaista upgreidauksista mitä olemme koskaan saaneet. Tyylikkään modernisti sisustetut huoneet sijaitsevat hotellin kahdessa ylimmässä kerroksessa ja vaikka huoneet jo itsessään tekivät vaikutuksen, niin ehdottomasti paras asia executive-tason huoneessa oli pääsy ylimmän kerroksen Executive Loungeen. Tuolla nimittäin on joka ilta kello 18.00-20.00 tarjolla huoneen hintaan sisältyvät tarjoilut. Mikä olisikaan pitkän päivän jälkeen mukavampaa kuin viihtyisässä ympäristössä rentoutuminen samalla upeista maisemista sekä herkullisesta ruoasta ja juomasta nauttien. Tarjolla tosiaan on niin kylmiä kuin lämpimiä ruokia, erilaisia jälkkäreitä, viiniä, olutta, virvoitusjuomia ja voipa tuolla halutessaan tehdä vaikka omia drinksujakin.

Executive-lounge:

Lisäksi Tallinnan Hilton Tallinn Park Hotellin executive-tason huoneissa yöpyvät voivat valita haluavatko syödä aamiaisen hotellin 2. kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa vai Executive Loungessa. Jälkimmäisessä aamiaisen tarjoilu alkaa jo hieman aiemmin, mutta toisaalta se on myös hieman rajallisempi kuin alakerran ravintolassa. Kävimme kokeilemassa molemmat variaatiot ja Hiltonin monipuolinen aamiainen menee eittämättä Tallinnan parhaiden hotelliaamiaisten joukkoon. Ravintola The Able Butcher tarjosi myös illallisen suhteen ihan positiivisen kokemuksen, mutta siitä lisää erillisessä postauksessa.

Aamiainen:

Hilton Tallinn Park Hotellista löytyy myös laadukas pieni spa-osasto, joka käsittää yhden uima-altaan, porealtaan sekä pari kappaletta erilaisia saunoja.  Kuten kaikki muukin tässä hotellissa, niin myös kylpyläosasto on tyylikäs kokonaisuus, vaikkei Tallinnan Hilton mikään varsinainen spa-hotelli olekaan. Samoista tiloista löytyy myös kuntosali sekä erilaisia hoitoja tarjoava Eforea Spa, mutta tällä reissulla me keskityimme enemmän saunassa istumiseen ja altaissa köllöttelyyn. 😉

Spa-osasto:

Kokonaisuutena viikonloppu Hilton Tallinn Park Hotellissa tarjosi huippuluokan kokemuksen, jossa jokainen osa-alue toimi moitteettomasti. Fasiliteetit olivat kerrassaan mahtavat, henkilökunta oli ystävällistä ja lähtöpäivänä päällimmäisenä fiiliksenä oli, että tässä on saanut todella nauttia hemmottelusta ja pienestä luksuksesta. Tallinnan Hilton ei missään nimessä ole kaupungin edullisimpia hotelleja, mutta toisaalta laadusta joutuu yleensä aina maksamaan. Täällä tullaan varmasti yöpymään myös jatkossa, sillä täällä asiakaskokemuksen rakentamisessa otetaan pienetkin yksityiskohdat huomioon ja tarjotaan ihmisille niitä pieniä arjen irtiottoja. Yksi oiva esimerkki tämmöisestä yksityiskohdasta on “Express Check-out”, joka käytännössä tarkoittaa sitä että uloskirjautuessa ei tarvitse turhaan jonotella, vaan huoneeseen toimitettava paperi täytetään ja tiputetaan lähtiessä hissien vieressä sijaitsevan “Express Check-out” boksiin.

Express Check-out:

Varaa Huone
– Booking.com

Lue lisää: Tallinnan Hotellit
Hilton Tallinn Park Hotellin sijainti Tallinnan kartalla: