back to top
Koti Blog Sivu 78

Sangasten Linna

Sangasten Linna Viro 6953

Sangasten linna sijaitsee n. 25 km päässä Otepäästä ja 70 km päässä Tartosta. Linna (Sangaste loss) on vuonna 1881 valmistunut kartanorakennus, joka on yksi 21. National Geographicin keltaisella ikkunalla merkityistä paikoista Virossa. Keltainen ikkuna symboloi käymisen arvoisia paikkoja ja Sangasten linna on oikeutetusti yksi näistä. Kartanon suunnitellut Otto Pius Hippius otti rakennukseen mallia Lontoon liepeillä sijaitsevasta Windsorin linnasta, joten lopputuloksena syntyi Viron ja Baltian mittakaavassa melkoisen uniikin näköinen rakennus.

Rakennuksen sisätiloista löytyy muun muassa goottilaistyylinen juhlasali, englantilaistyylinen metsästyssali, kirjasto sekä biljardisali. Lisäksi Sangasten linnassa on 16 hotellihuonetta, jotka ovat varattavissa silloin kun rakennusta ei ole vuokrattu yksityiskäyttöön. Me yövyimme linnan tornissa sijaitsevassa huoneessa, jonka sisutuksessa oli kunnon linnamaista tunnelmaa. Tuolla nukkui yönsä hyvin, mutta samalla tuli hieman semmoinen kummituslinna-fiilis. Ei olisi keskellä yötä tullut mieleen lähteä kiertelemään pitkin Sangasten käytäviä. 😀 Paikan tunnelma oli kuitenkin jollain tapaa hyvin kiehtova ja samanlaista ei ihan helposti löydy muualta Virosta.

Lisäksi Sangasten linnan  aamiainen oli melko erikoinen kokemus, sillä ruokaa kannettiin eteen niin paljon, että ainakaan me ei olla totuttu syömään aamulla näin raskaasti. Ruokasalin pöydällä oli leipiä, juustoja, leikkeleitä, hedelmiä, mehua ja muuta normaalisti aamiaiseen kuuluvaa, mutta tämän lisäksi keittiöstä tuotiin vielä kahvia, puuroa sekä melkoinen läjä paistettuja munia sekä erilaisia lihatuotteita. Melko pahalta tuntui jättää melkein kaikki lihat ja puurot syömättä, mutta jos itse satutte olemaan runsaan aamiaisen ystäviä, niin täältä semmoisen takuu varmasti saa. 🙂

Sangastessa järjestetään paljon häitä sekä muita juhlia, joten sisätiloihin ei aina pääse vierailemaan. Linna on kuitenkin ulkoakin katsottuna sen verran komea ilmestys, että kyllä tuolla kannattaa piipahtaa. Linnan sisätiloihin vaaditaan pääsylippu, joka maksaa aikuisilta 3 euroa ja opiskelijoilta 2 euroa. Lisäksi tarjolla on noin tunnin mittaisia opastettuja kierroksia, jotka maksavat 45€/ryhmä. Kävimme kiertämässä linnan sisätiloissa ja pakko sanoa, että kiinnostavimmat jutut löytyvät linnan alakerrasta.

Talvipuutarha ja juhlasali ovat kauniita, mutta muuten tuolla ei kamalasti mitään ihmeellistä ole. Varsinkin linnan ylempiin kerroksiin tehty museo on hieman outo, sillä jotenkin kaikki näyttää niin kovin kotikutoiselta. Portaita kannattaa kuitenkin kiivetä aivan huipulle asti, sillä ylimmästä kerroksesta löytyvän luukun kautta pääsee Sangasten linnan katolle. Sieltä aukeaa melko komeat näkymät.

Rakennuksen takaa löytyy kartanopuisto, josta lähtee kävely- ja patikointireittejä. Me kävimme heittämässä noin 4 kilometrin kierroksen, jonka varrelta löytyi paljon erilaisia puulajeja, joita linnassa asunut kreivi Berg on aikoinaan tuonut muun muassa Etelä-Euroopasta, Kauko-Idästä ja Yhdysvalloista. Lisätietoa Sangasten linnan palveluista ja historiasta löytyy paikan nettisivuilta.

Sangasten Linnan sijainti Viron kartalla:

Taanilinna Hotelli

Taanilinna Hotelli Tallinna 6203

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Taanilinna Hotell on perussiisti budjettihotelli, joka ei tarjoa mitään kovin ihmeellistä. Huoneet ovat yksinkertaisesti sisustettuja ja vihreällä värillä vuoratut kylpyhuoneet aiheuttavat lähinnä päänsärkyä. Aamiainen on ihan ok, mutta ei siitäkään kamalasti kerrottavaa jäänyt. Vielä kun asiakaspalvelu on mitä on, niin joku voisi jo kysyä että kannattaako tänne lähteä lainkaan.

Vastaus on varmaankin kyllä ja ei, sillä toisaalta Tallinnan Hotelli Taanilinna on varmasti yksi vanhankaupungin edullisimmista hotelleista, joten tähän hintaan ei voikaan odottaa viiden tähden varustelutasoa ja palvelua. Se on kuitenkin selvästi parempi kuin esimerkiksi niin ikään vanhassakaupungissa sijaitseva edullisemman pään hotelli St. Olav. Taanilinna onkin hyvä vaihtoehto, jos ehdottomasti haluaa yöpyä Tallinnan vanhassakaupungissa, mutta siitä ei halua kamalasti maksaa. Jos hakusessa on taas budjettihotelli, joka voi sijaita myös muualla päin keskusta-aluetta niin meidän suositus on Go Hotel Shnelli. Ainakaan me ei olla koskaan jouduttu pettymään siihen. 🙂

Taanilinna Hotelli Tallinna 6204

Varaa Huone
– Booking.com

Lue lisää: Tallinnan Hotellit
Hotelli Taanilinnan sijainti Tallinnan kartalla:

Starlight Cabaret Merineitsi

Starlight Cabaret Merineitsi Tallinna Viru Hotelli 6064
Starlight Cabaret on pyörinyt Tallinnan Viru Hotellin yhteydessä toimivassa ravintola Merineitsissä jo useamman vuoden ajan, mutta me saimme ensikosketuksen tähän vasta muutama vuosi sitten. Tuolloin kävimme tsekkaamassa ‘Life is a Cabaret”-revyyshown, joka oli hyvin viihdyttävä kokemus. Nyt tuo show on kuitenkin jo jäänyt historiaan ja tällä hetkellä Merineitsissä pyörii ‘Forever Young’-esitys.
Starlight Cabaret Merineitsi Tallinna Viru Hotelli 6065
“Show and Dinner”-paketti oli tarjosi tälläkin kertaa mielenkiintoisen ja elegantin kokonaisuuden, jonka “Dinner”-osa sisälsi lasillisen kuohuvaa sekä kolme herkullista ruokalajia. Heti ovella meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin pöytään, jossa emme kauaa joutuneet odottelemaan ennen kuin tarjoilija toi pakettiin kuuluvat kuoharilasit ja kertoi illan kulusta sekä menusta löytyvistä vaihtoehdoista. Illan kulku oli yksinkertaistettuna: ruoka, show, ruoka, show, ruoka, show. Illan aikana tarjoillut annokset olivat a la carte-tasoista ruokaa, joskin annokset eivät olleet järjettömän suuria.
Kattauksella ja valaistuksella Merineitsi ravintolasta oli saatu viihtyisän ja juhlavan oloinen, ja kokonaisuudessaan ilta Starlight Cabaretin ‘Forever Young’-shown parissa oli viihdyttävä kokemus. Tuo parin vuoden takainen ohjelma oli kuitenkin ehkä hieman parempi, mutta myös tästä jäi hyvät fiilikset. 🙂  Kaikki esiintyjät olivat selvästi ammattitanssijoita ja erityisesti päätähdet olivat loistavia. Erityismaininnan ansaitsee naispääosan esittänyt Ira Haak, sillä hän selvästi nauttii päästessään esiintymään ja laulamaan.  Starlight Cabaretissa ei muuten esiinnytä yläosattomissa, vaan esitykset on tehty hyvällä maulla – ohjelmanumeroista löytyi niin huumoria, flirttiä kuin myös hieman Viron varietee historiaakin.

Esitys oli jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä liikuttiin enimmäkseen toista maailmansotaa edeltäneissä itsenäisen Viron fiiliksissä, toinen osa taas keskittyi vahvasti neuvostoaikaan ja siihen, miten Virosta tämän seurauksena tuli osa Neuvostoliittoa, ja kolmannessa osassa mentiinkin sitten muun muassa Euroviisu- ja Mama Ljuba-tunnelmissa.

Starlight Cabaret Merineitsi Tallinna Viru Hotelli 6066Semmoinen pieni huomio, että esiintymislava sijaitsee ravintolan etuosassa, joten takaosassa istuvien on varmaan hieman vaikea seurata esitystä. Varauksen yhteydessä kannattaakin siis pyytää pöytää salin keskiosasta. Lisäksi esiintymislava tuntuu olevan hieman turhan pieni esiintyjille, joiden taidot eivät tuolla lavalla valitettavasti pääse täysin oikeuksiinsa. Toisaalta Merineitsi ravintolan muuttaminen porrastetuksi saliksi olisi jo tilojen puolesta mahdotonta.

“Show and Dinner”-paketti maksaa 63€/ henkilö sisältäen esityksen, lasin kuohuviiniä, kolmen ruokalajin illallisen sekä ilmaisen sisäänpääsyn Cafe Amigo yökerhoon, joten hinta-laatusuhde on hyvin kohdallaan. Illallisella alkuruoan voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta, pääruoan kolmesta vaihtoehdosta ja jälkiruoka on kaikille sama. Lisätietoa kabareesta löydätte Viru Hotellin nettisivuilta, josta löydätte myös varausohjeet.

Viru Hotellin sijainti Tallinnan kartalla:

Pärnun Matkavinkit

Pärnun Matkavinkit 45

Viime kesänä kävimme pyörähtämässä Viron virallisessa kesäkaupungissa eli Pärnussa. Tässä tekstissä on koottuna kokemuksia Pärnusta ja hieman vinkkejä siitä, että mistä paikoista ja asioista jäi hyvä fiilikset ja mistä ehkä vähän vähemmän hyvät.

Bussilla Pärnuun
Matkaan lähdettiin Tallinnan bussiasemalta, joka sijaitsee reilun parin kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Olimme ostaneet liput Lux Expressin bussiin ennakkoon Tpilet-sivuston kautta, sillä bussit saattavat olla usein täyteen buukattuja, joten paikalle saapuminen ilman lippua saattaa olla hieman riskaabelia hommaa. Bussimatka Pärnuun ja takaisin maksoi yhteensä 11 euroa per henkilö, eli saman verran kuin kaksi seutulippua Helsingin alueella. Bussimatkan kesto Tallinnasta Pärnuun oli 1h ja 50 minuuttia, joka taittui mukavasti Lux Expressin busseissa, joissa oli mukavasti istumatilaa, ilmastoinnit sekä omat multimedialaitteet jokaisella istumapaikalla.

Pärnun Matkavinkit 44

Rannahotell
Pärnussa majoituimme tälläkin kertaa Rannahotellissa, joka on todennäköisesti kaupungin tunnetuin majoituspaikka. Hotelli on alun perin rakennettu jo 1930-luvun loppupuolella ja tuolloin se oli yksi koko Euroopan hienoimmista rantalomapaikoista. Sitä käytiin ihmettelemässä pitkienkin matkojen takaa. Yksi hotellin erikoisuuksista on rakennuksen merenpuoleiselta sivustalta löytyvä Presidenttisviitti, jossa ovat yöpyneet kaikki Viron presidentit Konstantin Pätsistä Toomas Hendrik Ilvekseen. Sviitissä on tilaa hulppeat 70 neliötä ja sen voi varata myös itselleen, mutta hintaa tuolle lystille kertyy melko paljon.

Me emme yöpyneet tuossa sviitissä, vaan sen alakerrassa sijaitsevassa kapteenin sviitissä, joka oli tilavin hotellihuone missä olemme koskaan päässeet yöpymään. Sviitissä ei ole parveketta, mutta sen isoista ikkunoista aukeavat upeat näkymät suoraan merelle. Neliöitä huoneen isossa oleskelutilassa on sen verran reilusti, että tuolla voisi halutessaan järjestää vaikka isommatkin pippalot ja vessojakin oli oikein kaksin kappalein. Melko ylellistä vai mitä. 😉

Rannahotel kävi vuosina 2015-2016 läpi mittavan remontin ja lopputulos onkin hyvin tyylikäs. Viimeksi vierailimme hotellissa vuonna 2014 ja ero tuohon parin vuoden takaiseen varustelutasoon on huima. Nyt Rannahotellissa kaikki on uutta ja kiiltävää, mutta samalla hotellin vanha eleganssi on onnistuttu säilyttämään niin huoneissa kuin myös hotellin yleisissä tiloissa. Remontin yhteydessä Rannahotelliin on myös vaihdettu uudet ikkunat, joka lisää viihtyisyyttä huomattavasti, sillä pari vuotta sitten jouduimme yhdessä hotellin muiden vieraiden kanssa kärsimään rannalla sijaitsevan yökerhon melusta, mutta tällä kertaa siitä ei ollut tietoakaan. 🙂

Myös hotellin ravintolaan on selvästi panostettu aiempaa enemmän ja se onkin myös noussut Viron parhaiden ravintoloiden listalle.  Mekin kävimme tuota ravintolaa testaamassa ja ihan passelli paikkahan se oli. 🙂 Hotellin parasta antia on kuitenkin edelleen sen sijainti, sillä rantaan on matkaa vain parikymmentä metriä. Uudistetusta Rannahotellista jäi kaikinpuolin erinomainen yleisvaikutelma. Lisätietoa hotellista voitte katsoa Rannahotellin nettisivuilta.

VARAA HUONE

Pärnun Ranta
Kun kerran yövyimme aivan Pärnun hiekkarannan tuntumassa, niin rannalla tuli luonnollisesti pyörittyä melko paljon. Tällä kertaa myös säät suosivat, joten rannalle pääsi myös hakemaan hieman rusketusta. 🙂 Pärnun ranta on kyllä kerrassaan upea ja se on myös hyvin lapsiystävällinen, sillä rannasta saa kahlata melko kauas ennen kuin vesi alkaa oikeasti syvenemään. Rannan pohjoisen puoleisesta päädystä löytyy muuten surffi- ja kiteboarding-klubi, joten jos nuo urheilulajit kiinnostavat, niin ei muuta kuin tuonne noin.

Ravintolat ja Kahvilat
Pärnu on sen verran pieni paikka, ja matkailukausi painottuu niin vahvasti kesään, ettei tuolla yksinkertaisesti ole kamalan paljon ravintolatarjontaa. Aiemmilla reissulla Stefanni Pizzarestoran sekä Supelsaksad on todettu hyviksi paikoiksi, joten niissä tuli jälleen käytyä. Edelleenkään emme ehkä ihan osta sitä väittämää, että Stefannissa olisi Viron parhaat pizzat, mutta joka tapauksessa ne ovat hyviä. 🙂 Steffani Pizzarestoranneja löytyy Pärnusta kaksin kappalein: yksi keskustan tuntumasta ja toinen lähempää rantaa. Viimeksi pysähdyimme lähempänä keskustaa olevassa, joten tällä kertaa piti käydä testaamassa rannan tuntumassa sijaitseva pizzeria. Stefannille täytyy ehdottomasti antaa pointsit edullisista hinnoista, isoista annoksista sekä viihtyisästä terassista.

Kahvila-ravintola Supelsaksad ei pettänyt tälläkään kertaa. TripAdvisorin käyttäjät ovat rankanneet sen Pärnun parhaaksi ravintolaksi ja ei suotta, sillä Supelsaksadin rento retrohenkinen ilmapiiri, herkulliset ruoat ja ystävällinen palvelu ansaitsevatkin tunnustusta! Niin alku- ja pääruoat kuin myös jälkkärit maistuivat, ja tämä okin paikka jota kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa. Lisätietoa löydätte Supelsaksadin nettisivuilta.

Kolmas mainitsemisen arvoinen paikka oli Pärnun keskustassa sijaitseva Piccadilly Wine Cafe, joka on sisältä tyylikkäästi sisustettu ja paikasta saa myös pientä purtavaa ja muun muassa käsintehtyjä konvehteja makean nälkään. Lisäksi Piccadillyssä on  hyvä olutvalikoima sekä erinomainen viinivalikoima, josta voi myös halutessaan ostaa pullon tai kaksi mukaan. Lisätietoa voitte katsoa viinikahvilan nettisivuilta.

 

Pärnun Matkavinkit 77
Piccadilly Wine Cafe

Kaiken kaikkiaan Pärnusta voi sanoa, että siellä on aina mukava käydä. Onkin helppo ymmärtää niitä ihmisiä, jotka palaavat Pärnuun vuosi toisensa jälkeen, sillä kaupungin rento kesäinen fiilis vie helposti mukanaan. 🙂

Lukijoiden Suosikkikauneushoitolat

Kauneushoitolat Tallinna 1055
Tallinnan kauneushoitolat on aihe, joka kiinnostaa aina, joten pyysimme Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa sivuston lukijoita lähettämään listan omista suosikkikauneushoitoloistaan Tallinnassa, ja viestejä tulikin melkoinen määrä. Tähän on kerätty parhaimmistoa lyhyiden perusteluiden kera. Sininen Salonki (Sinine Salong) sai selvästi eniten kannatusta, mutta muuten hajonta oli kohtuullisen suurta. Jos ei oma suosikkipaikka löydy listalta tai haluatte muuten vaan kommentoida listan kauneushoitoloita, niin laittakaa ihmeessä kommenttia tekstin alta löytyvään kommenttikenttään.
Sinine Salong

“Todella ammattitaitoinen henkilökunta ja kohtuulliset hinnat, miellyttävä ilmapiiri ja kaikki hoidot tehtiin huolella ja asiakkaan toiveita kuunnellen.” 

“Oikein ammattitaitoinen henkilökunta, joka puhuu ja ymmärtää hyvin suomea. Sekä kampaamo- että kosmetologipalvelut erinomaisia.”

Sinine Salong - Sininen Salonki“Sinine Salong on mielestäniylivoimaisesti paras kauneushoitola, olen kanta-asiakas ja aina Tallinnnassa käydessäni varaan sieltä hoidot samanaikaisesti ystäväni kanssa, yleensä 80 minuutin hieronta, pedikyyri joka tehdään vierekkäisillä tuoleilla jolloin voi samalla jutella ja vaikka maistella kuohuviiniä, lisäksi jos olen pidemmällä (kahden yön) reissulla varaan vielä ajan kampaajalta.”

“Sininen salonki on ollut vakiopaikkani jo yli 10 vuotta. Suosittelen ehdottomasti.”

Kauneushoitola Sininen Salonki

Viru Ilusalong

“Paikka on rauhallinen ja palvelu ystävällistä 🙂 Hinta-laatusuhde kohdillaan.”

“Tosi hyvä palvelu käynyt usein siellä ja keskeinen paikkakin.”

“Hyvää ja ammattitaitoista palvelua.”

Tallink City Hotellin Hera Salongid. Todella mukava henkilökunta, kohtuuhinnat ja laatutyötä.”
Hely Ilusalong 

“Hely Ilusalong ja siellä Gerli Donald. Eivät pidä juurikaan ääntä itsestään, mutta näköjään hiljaa hyvä tulee 🙂 Gerli on aurinkoinen ja ammattitaitoinen!”

Hera Salongid

“Ihana kylpylä ja hyvät hoidot.”

Kalev Spa

“Kalev span kauneushoitola on paras ja tunnelmallinen. Hyvä palvelu.”

Nail Spa

“Ihana palvelu ja ammattitaitoinen henkilökunta.”

Revali Ilusalong

“Mukava pieni paikka. Osaavat suomea ja hinnat ovat tosi huokeat.”

Vanilla Sky

“Loistavaa palvelua, ihania ihmisiä ja levollinen tunnelma! Tunsin olevani prinsessa.”