Ulemiste Keskus sijaitsee aivan Tallinnan lentokentän tuntumassa, noin 4 km päässä Viru Keskukselta. Kauppakeskusta laajennettiin noin viisi vuotte sitten oikein kunnolla ja uusin tiloihin avattiin yli 60 uutta liikettä, jonka myötä Ülemise Keskuksesta tuli samalla koko Viron suurin kauppakeskus. Aikaisemmin tuota titteliä piti hallussaan Tallinnan Rocca Al Mare Keskus.
Ulemiste Keskus Tallinna Kauppakeskus 6929
Kauppakeskus onkin must visit-kohde muun muassa kenkien ystäville, sillä Ülemistesta löytyy 22 eri kenkäkauppaa: ABC King, Aldo, Bugatti, CCC Shoes & Bags, Chester, Crocs, Danija, Dune London, Ecco, Eligo, Fam Club, Geox, Högl, Lurchi by Salamander, NS King, Rieker, Salamander, Shu, Skechers, Step Stop, Tops ja ZB Shoes. Eli jos ei tuolta löydy sopivia kenkiä, niin sitten on ehkä jo peiliin katsomisen paikka. 🙂 Kauppakeskus on kokonaisuudessaan huimat 92 000 neliömetriä, johon mahtuu 210 kauppaa ja putiikkia, 1350 parkkipaikkaa, Apollo Kino elokuvateatteri, viisi levähdysaluetta (joissa voi leikkiä iPadeilla ja ladata puhelintaan) sekä lasten leikkialue, josta löytyy kahden kerroksen välillä kulkeva putkiliukumäki. Aiemmin olemme kovasti rummuttaneetKristiine Keskusta ja Rocca Al Marea, mutta viime vuosina shoppailureissut ovat siirtyneet enenevissä määrin Ulemisteen.

Edelleen on kyllä pakko todeta, että jos haluatte yhdistää shoppailun ja vaikka nähtävyydet, niin kannattaa pysyä keskusta-alueen Viru Keskus, Solaris, Stockmann, Foorum- ja Rotermanni-akselilla tai lähteä Rocca Al Mareen, josta löytyy Tallinnan Eläintarha sekä Viron Ulkoilmamuseo. Ulemistessä on nyt Viron suurin kauppakeskus sekä lentoasema, mutta ei oikein mitään muuta nähtävää. Ruokapaikkojen suhteen olemme Ulemistessä suosineet Sushi Cafea, josta saa herkullisia sushi-annoksia. Muuten kauppakeskuksen ravintolat eivät ole meihin kovin kummoista vaikutusta tehneet, ja niinpä suosittelemmekin suuntaamaan syömään jonnekin muualle. Vinkkejä voitte katsoa ravintolalistaltamme. Vuoden 2018 lopulla Ulemiste Keskuksen välittömään läheisyyteen, junaradan toiselle puolelle, avattiin uusi kauppakeskus T1 Mall of Tallinn, jonka katolta löytyy Tallinnan ainoa maailmanpyörä SkyWheel of Tallinn.

Kauppakeskus Ulemiste on avoinna joka päivä kello 10-21 ja keskuksen yhteydessä oleva Rimi on avoinna 9-22. Lähimmäksi Kauppakeskus Ülemisteä pääsee bussilla numero 15, joka lähtee Viru Keskuksen bussiterminaalista. Toinen vaihtoehto on bussi numero 2, joka kulkee Viru Keskuksen ohi (pysäkki Tallink City Hotellia vastapäätä) ja pois jäädään Lennujaam-pysäkillä. Nykyään kauppakeskukselle pääsee myös raitiovaunulla numero 4, joka kulkee Tondin ja Tallinnan lentokentän väliä. Jos päätätte ottaa ratikan, niin pois kannattaa hypätä Ülemiste linnak nimisellä pysäkillä. Lisätietoa Ulemiste Keskuksesta voitte katsoa sen nettisivuilta.

Lue lisää: Tallinnan Ostokset
Ulemiste Keskus merkittynä Tallinnan karttaan:

37 KOMMENTIT

  1. Bussi nro 2 ei enää jätä kyydistä Lindakivellä. Bussien reitti on siinä muuttunut. Bussilla 2 pääsee, mutta siitä on jäätävä pois esim. lentoasemalla ja käveltävä kauppakeskukseen muutamia satoja metrejä takaisin.

    • Kiitokset kommentista! Bussin reitti näyttää tosiaan muuttuneen… korjasimme tämän tiedon nyt tuohon tekstiin. 🙂

    • Kauppakeskus Ulemiste on helluntaina 9.6.2019 auki ihan normaalisti. Osa museoista on sunnuntaina suljettu, mutta esimerkiksi Lentosataman museo palvelee kello 10.00-17.00.

    • Tallinnassa ei ole metroa, mutta satamasta pääsee suoraan bussilla hyvin lähelle Ulemiste Keskusta. Bussi numero 2 lähtee satamasta ja kulkee Ulemisten ohi.

  2. Hei, lähdetään tytön kanssa ostoksille Tallinnaan 30.12. ja mietin helpointa tapaa päästä Tallinkin terminaalista Ulemiste keskukseen. Taksit arveluttaa tällaista kokematonta matkaajaa🤔 Hyviä vinkkejä ottaisin vastaan ( mitä bussikyyti maksaa,mistä parhaiten oikeaan bussiin, kuinka usein liikennöi jne.) Kiitos jo etukäteen 🙂

    • Moikka,

      jos Tallinna ei ole entuudestaan kovin tuttu, niin kyllä me suosittelisimme käyttämään tuota bussia numero 2, sillä se kulkee aivan Tallinkin terminaalin vierestä. Täältä löydätte aikataulut ja kartan: https://transport.tallinn.ee/#bus/2/a-b/13601-1/map
      Terminaalin päässä pysäkki on D-terminaalin uloskäynnistä katsottuna oikealla ja Ülemisten päässä jäätte pois Lindakivi pysäkillä. Samalla bussilla pääsette takaisin satamaan. 🙂

      -Tuomas

    • Moikka,

      ihan perille asti ei pääse, mutta raitiovaunu numero 4 kulkee melko läheltä. Jos siis haluat mennä Ülemiste Keskukselle ratikalla, niin pois kannattaa hypätä joko Ülemiste jaam tai Ülemiste linnak pysäkillä.

      -Tuomas

    • Moikka,

      jolululahjaostoksia voi tehdä muun muassa Ülemistessa, Viru Keskuksessa sekä Solariksessa. Sivuiltamme löytyy paljon vinkkejä keskiaikaisiin nähtävyyksiin sekä paikalliseen ruokaan liittyen. 🙂

  3. Tallinnassa jos kulkee Taksilla kannaatta kulkea keltaiset ja valkoiset taksi ovat turvallisia ja aina kantaa katsoa onko taksi mittari päällä

  4. Tultiinpas taksin kanssa huijatuksi matkalla satamasta ulemisteen. Varokaa kaltaisia takseja ja venäläisiä kuskeja! !!

  5. Hei!

    olemme matkustamassa tallinnaan ensi viikolla.
    onko tuo ulemiste keskus kävelymatkan päässä Tallink ciy hotellilta? vai, onko taksi tai bussi järkevämpi vaihtoehto?

    • Moikka,

      Matkaa Tallink City Hotellilta Ülemisteen kertyy noin 3 kilometriä, joten onhan tuo matka ihan käveltävissä. Taksi tai bussi on tietenkin nopeampi vaihtoehto. 🙂

  6. Hei

    Miten pääsen kätevästi kauppakeskus ulemisteen D terminaalista? Ollaan vaan 4 tuntia maissa.
    Tai onko muuta kauppakeskusta johon kannattaa suunnata ku aikaa on niin vähän?

    • Nopein tapa on ottaa taksi. Se maksaa noin 5-6€/suunta (arvioitu hinta kannattaa kysyä kuskilta ennen matkaa, niin ei tule ikäviä ylläreitä). Tekstissä mainittu bussi numero 2 ajaa melko läheltä Ülemistea, joten jos haluatte julkisilla mennä niin hypätkää tuon bussin kyytiin D-terminaalin läheisyydeltä löytyvältä bussipysäkiltä. Tallinnan keskusta-alueella sijaitseee useampikin kauppakeskus ja tavaratalo (mm. Viru Keskus, Rotermanni, Postimaja ja Solaris), joten kyllä noistakin löytyy jo vaikka mitä. 🙂

  7. Hei. Osaatko sanoa onko noissa monissa mainitsemissasi kenkäkaupoissa millainen valikoima naisille kokoja 43-44?! 🙂 Jos siis ollenkaan…
    Ja paljonko noin maksaisi taksi satamasta kahdelta?

  8. Hei!

    Miten Tallinnan busseihin mahtuu kaksostenrattaiden kanssa? Onko mahdotonta? Lähinnä ajattelin bussia joka menee kristinekeskukseen…

    Kiitos!

    • Terve,

      Se vähän riippuu bussista sekä kellonajasta. Osaan mahtuu ihan hyvin, mutta esimerkiksi vanhempiin trollibusseihin mahtuminen saattaa olla haastavaa. Kristiine Keskus ei ole kamalan kaukana Tallinnan keskustasta, joten tuonne voi ottaa myös vaikka tilataksin tai jos on reipas niin kävellenkin pääsee. 🙂

  9. Hei, täältä löytyykin paljon vinkkejä tulevalle reissulle. Tiedätkö onko Ulemiste vielä remontissa? Viimeksi kun käytiin, tuntui ettei siellä ollut kovin moni kauppa edes auki, ja muilla oli loppuunmyynnit menossa. Elokuuta taisi olla…

    • Moikka,

      Ei se remontti taida olla siellä vieläkään ihan valmiina, sillä jotkut putiikit olivat syyskuussa kokonaan suljettuna ja osa on tietojemme mukaan edelleen. Tosin osa paikoista on jo valmistunut, sillä esimerkiksi Hennes & Mauritzin Home-liike avattiin Ülemiste Keskukseen viime viikolla.

  10. Ülemiste Keskuskuksessa on useita merkkivaateliikkeitä mm. Newyorker ja useita kenkäliikkeitä ,joissa huomattavasti edullisempaa kuin keskustassa.

KOMMENTOI

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän